29.6.2025

Kummallisessa paikassa

Iltapäivälehdessä oli artikkeli Suomen kummallisista matkailunähtävyyksistä. Yksi niistä oli vain 130 kilometrin päässä, joten sinne auton nokka näytti yhtenä sateisena keskiviikkopäivänä.

 

 

Nivalan sivukylällä, keskellä aakeeta laakeeta, oli Crazylandin elämyspuisto. Alueella vierailusta ei peritä pääsymaksua. Käymään voi piipahtaa mihin vuorokauden aikaan tahansa.

 

Vuonna 2015 Crazylandin alueelle ilmestyi lentokone, joka osoittautui liian suureksi tavallista kotipihaa koristamaan. Niin jouduttiin vuokraamaan viereinen pelto, jota koristi pian myös kiitorata ja lennonjohtotorni.

Pikkuhiljaa alueelle alkoi ilmestyi myös muita toinen toistaan erikoisempia nähtävyyksiä, kuten itse rakennettuja tykkijäljitelmiä, Charlie Chaplin sekä Saturn V -kantoraketti.

Nyt alueelta löytyi Titanic, komeita vanhoja autoja, epäonnistunut pakkolasku, vieraita avaruudesta sekä tietysti Eiffelin torni Marilynin kera. Yksi onneton oli juuttunut vessanpyttyyn ja nainen pitsipöksyt nilkoissa huussiin. Sotilaat, pingviinit ja uteliaat kylänämmät tarkkailivat huumorin silmäkulmassa tehtyjä hurjia installaatioita. ITE-taidetta parhaillaan ja kummallisimmillaan.


Nivalan keskustassa on kirkko, komea onkin. Kirkon parkkipaikalta nousimme kohti pääovea, mutta heti alkuunsa matkamme pysäytti yllä oleva muistomerkki. 




Hautausmaalta löytyi presidentti Kyösti Kallion hautamuistomerkki. Sen on suunnitellut Kallion poika, kuvanveistäjä Kalervo Kallio. Isä-Kallio on Nivalan poikia. Museokin olisi ollut, mutta se oli vierailuhetkellämme säpissä.


Kirkonmäen alapuolelta löytyi minua, entistä maatilanemäntää puhutteleva Tillaripatsas. Se on Miina Äkkijyrkän veistos, joka paljastettiin Nivalassa  1984 paikallisten lypsäjien kunniaksi ja työn muistomerkiksi. 


Matkaa tuli taitettua liki 300 kilometriä. Mikäs se oli ajellessa vehmaassa suvimaisemassa. Nyt on kummallinen paikka plakkarissa.

Vanha rouva

14 kommenttia:

  1. Crazylandin kiikaroivat naiset on kivan hassu. Ja ihana lehmäpatsas. Minä olisin juuttunut sen luo. Olen pienviljelijän tytär, ja nuorena tyttönä sain opetella lypsämään lehmiä käsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehmäpatsas oli minunkin mielestäni lutusen ihana! Emäntäkoulussa opetettiin muuten käsin lypsäminen alusta pitäen.

      Poista
  2. Onpa mielenkiintoinen paikka. Suomessa olisi varmaan vaikka kuinka paljon vastaavia nähtävyyksiä, kiva kun jaoit kuvia.

    VastaaPoista
  3. Nivala on polkematta.... voi vitsi... nyt oli kyllä kiinnostava postaus ja to do listalle tuli yksi paikka lisää! Joskin kuinhan on - tuon näyttelyn kanssa, onko vain jokin tietty aika?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kierroksesta! Kaikenlaista sitä. Kirkko on komia niin ulkoa kuin sisältä. Ritsa jäi mieleen. Hyvää kuun viimeistä päivää ja alkavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritsa ja kyyläävät kylänämmät olivat minun mieleeni.

      Poista
  5. Ompa mielenkiintoinen paikka, olis kiva käydä joskus. Olen ihan pienenä vauvana asunut Maliskylässä, mutta eipä silloin vielä ollut tuommoisia ihmetyksiä, enkä kyllä muutenkaan muista koko kylää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maliskylä näytti pieneltä, vehreältä ja elinvoimaiselta.

      Poista
  6. Kiitos upeasta paikka- ja valokuvatourneesta. Mahtavaa 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista. Sadepäivän puuhia kuvasin.

      Poista
  7. Velmu paikka. Crazylandiin sopii kaikki, mihin mielikuvitus vain yltää. Kiitos esittelystä, pistetään mieleen.
    Nivalan kirkkokin on nähtävyys. Minulta toistaiseksi kuitenkin näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyösti Kallion museokin Nivalassa on. Jäi käymäti, harmi.

      Poista