27.12.2024

Omatekemiä

 

Joulu tuli ja meni. Kovasti emme hössöttäneet, sillä kaksisteen ei tarvitse pingottaa ja venyä mahdottomiin. Yksinkertainen riittää, kun tietää makunsa ja mahdollisuutensa.

Vanha herra korjaili kalaverkkojaan ja minä tein muutamat koristukset. Kaikkiin talon yläikkunoihin leikkelin lumihiutaleet. Käytin hiutaletehtailuun töihin ostettuja isoja kahvisuodattimia, jotka olivat osoittautuneet väärän kokoisiksi. Olisivat menneet roskiin, ellen olisi jemmannut niitä. 

Ulko-oven viereen tein joulukuusen ylimääräisistä alaoksista kimpun, jonka koristelin Vanhan herran hokkareilla. Punainen rusetti jäi uupumaan. Leikkasin ja liimasin sen kestokassista.

Olen koko aikuisikäni säilyttänyt oppikoulun historiakartastoa vuodelta 1971. Nyt se sai kyytiä, sillä tuskin enää sitä tarvitsen. Valtakunnat ja rajat ovat muuttuneet tiuhaan tahtiin. Näkyvät tekevän sitä paraikaakin.

 

Leikkasin, taittelin ja liimasin kartoista palloja. Nyt ne roikkuvat kuusessa muiden omatekemieni koristeiden kanssa.

Onko sinulla omatekemiäsi joulukoristeita?

Vanha rouva

10 kommenttia:

  1. Tuijotin pitkään hokkareita, että ovatko oikeat vai eivät, heh. Eipä tule muita omatekemiä koristeita nyt mieleen, kuin oveen laittamani kudottu pieni kranssi. Sama, kuin ainakin viime vuonna. Varmaan edellisenäkin. Hyvää alkavaa vuoden viimeistä viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
  2. Suodatinpusseista tuleekin tukevampia tähtiä, ehkä jopa seuraavallekin talvikaudelle?
    En ole ostanut mitään koristeita aikakausiin. puolet kuusessa olevista koristeista on tekemiäni, puolet vanhoja ostettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun taitaa olla paras lopettaa koristeiden tekeminen taikka siirtyä koristelemaan pihakuusta ;(

      Poista
  3. Ihania koristeita!

    Omia koristeita en tehnyt, en edes harkinnut. Työlista on ollut pitkä ja minkään tekemättömyys vaatii aikaa. Ihanaa, että jaksat 💖🌲🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omien koristeiden tekeminen on vastapainoa työhulinalle. Ajatukset saavat askaroida omiaan, kun kädet näpertävät omiaan. Minä siinä välissä ;)

      Poista
  4. Kestokassista rusetiksi - mahtavaa kierrätystä ja ihanaa kun joku muukin raskii kirjoista askarrella... minä olen tuhonnut karttakirjoja ahkerasti albumeihin ja muita muihin tekeleisiin... riittäisi yhä... joulukoristeet on enemmän jälkikasvun "aarteita" ja räpeltäminen on aina kivaa... siellä taitanee alkaa syntyä entistä enemmän kaikenlaista, vai onko "Uusi aika" jo suunniteltu tietoisesti johonkin muuhun? Niin kade... odotan eläkevuosia kiihkeästi, mutta aika ja vuodet ei tunnu kuluvan NYT lainkaan...
    Ihanaa uutta ja uudenlaista vuotta 2025!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi aika etsii vielä muotoaan. Nyt se on lähinnä sohvalla makoilua ja kirjoihin uppoutumista.

      Poista
  5. Joskus leikkasin, taitoin, liimasin vanhan kirjan sivuista vastaavanlaisia. Kuusessa oli ennen olkitähtiä. ajan kanssa ne rikkoutuivat, eikä olkia enää saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun Olkihimmelilleni kävi köpelösti. Se oli kesällä pudonnut vintin lattialle ja mennyt tuusan nuuskaksi. Höh.

      Poista