24.8.2022

Elokuu laidasta laitaan

   

Elokuun runsaus on mykistänyt minut. On pitänyt ahkeroida töissä, hoissia mustikassa, käydä kylässä, kutoa sukkia, lukea kirjoja ja järjestää seurapiiritapahtumia. Siinä sivussa ne normaalit siivoukset, pyykinpesut, kokkaukset, leipomiset sun muut huoltohommat. 


Puutarha on ihan parasta. Kukka- ja kasvimaat ovat minun lanttumaakareitani. Helteisen illan kun tuijotat salaatinkasvamista, ajatukset loksahtelevat kuin itsestään oikeisiin mittasuhteisiin. Pelloilla ja ahonlaidoilla kasvaa kukkasia, joiden kimputtaminen laittaa loputkin mielenmurheet suit-sait-sileäksi. 

 

Kesäiset hattukutsut saivat naurun kuplimaan vähän samaan malliin kuin mansikkakuohari korkeissa laseissa. Mikäs oli emännöidessä, kun vieraat kunnostautuivat puhumisessa ja syömisessä. Emäntä sai olla hiljaa (?) ja nauttia ystäviensä helmeilemisestä.


Elokuussa tomaatit alkavat olla parhaimmillaan. Niistä tein sunnuntaipiirakan. Ohje menee suurinpiirtein näin: Avaa lehtitaikinalevy ja kaulitse se uunipellin kokoiseksi. Levitä pohjalle täyte: 250 g ricottaa ja 2 dl parmesaaniraastetta, joihin murskaat yhden valkosipulin kynnen, ja maustat hunajalla, mustapippurilla ja suolalla. Muista jättää piirakkapohjan reunoista noin sentti ilman täytettä. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa noin 20 min. Päällystä jäähtynyt piirakka tomaattiviipaleilla. Pirskota tomaateille oliiviöljyä ja ripottele yrttejä. Myllytä perään vielä mustapippuria ja suolaa. Minä heittelin piirakalle vielä valkosipulilastuja. 


Lähden kuuntelemaan salaattin kasvamista.

Vanha rouva

12 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa. Sinulla on ollut herkkua monenlaista; henkistä ja vatsaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja toki tarvitaan. Henkeä varten kirjoja ja kulttuuririentoja, ruumista varten kaunista syötävää.

      Poista
  2. Eikös sinulla ollutkin tuossa aiemmin kesällä vähän tylsää? Ihanaa kun saa touhuta ja olla aktiivinen, jos se vaan tuntuu hyvältä.
    Voi kun minulle joku tarjoilisi joka päivä tuollaisia ruokia. Arvaa tuleeko minun teoksestani edes samannäköistä, jos lähden yrittämään?

    VastaaPoista
  3. No just, hautumaan kierroksille vaan ja "pikkusiskon" 61 vee synttärit ihan ilman asianmukaisia runsaita ja sytämmestä suoraan jaettuja onnitteluita...🤣

    VastaaPoista
  4. Onpas komeen näköisiä omppuja. Meille ei tänä vuonna tuu kuin mato-omenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matoja, rupia ja mätää löytyy meidänkin omenapuista. Tämä on tämmöinen vuosi.

      Poista
  5. Siis ihanaa kun tänne löysin, vaiko eksyin!! Hattubileet kuulostaa niin-niin hauskoilta vaikka kesä jo (melkein) menikin... sopinevat syssyyn ja sisätiloihinkin, eli saako napata?
    Tomattipiiraasi houkuttaa myös... mietin pohjaksi kaalia, kun minä olen sellainen "KaalimaanKakara" joka korvaa melkein kaiken viljan jollain kaalilla.
    Ihanan monipuolinen blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksymiset ovat niin ihania. Kiitos, että eksyit.

      Poista
  6. Kiva kuulla sinusta!
    Lähden tänään illalla Roihin viikoksi. Tuutko moikkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en pääse mihinkään, kun aina pukkaa keikkaa.

      Poista