21.12.2020

Tyhjä työkalenteri


Pomo lykkäsi minulle laatikollisen muoviputkia. Ne olivat olleet ilmapallopidikkeitä, mutta pallot olivat aikoja sitten hapertuneet puhalluskelvottomiksi.

Pillit jäivät ja minä sain ne tuunausvarastooni. Reilun vuoden leikittelin putkilla. Kiitos koronan tyhjentämän työkalenterin sain vihdoinkin  ensimmäisen putkituunauksen aikaiseksi. Tein ulkohimmelin. Käytin himmeliin myös isoja ja pieniä muovihelmiä. Himmelistä tuli ihan ok. Eikä se taida olla moksiskaan sateesta, rännästä eikä lumesta.


Löysin syksyn marjastusreissulla lauta-apajan. Joku järkijättöinen oli kipannut remonttijätteensä metsätienposkeen. Kahmin vettyneitä lautoja kainalollisen. Annoin lautojen kuivua kunnolla. Vanha herra sahasi kolmeen lautaan harjakaton. Sudin laudat maalinrippeillä. Hioin maalaukset kulahtaneiksi. Naputtelin taloihin räystäät pihlajakepeistä. Liimasin ovet ja ruuvasin ovenkahvat. Maalasin ikkunat ja koristelin talot puusydämillä. 

Kuinka ollakaan, takan päälle rakentui joulukylä valoineen päivineen. Vielä kun tonttu tai kaksi asettuu kylään, niin kyllä on mukavaa. Näitä tuunauksia ei ole hinnalla pilattu. Ainoastaan patteriledit piti käydä kaupasta hakemassa. 


Tämmöistä tänään täällä. Mitenkäs siellä?

Vanha rouva

18 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan ihana joulukylä ja ihan oikeassa paikassa! Voin kuvitella, kuinka hipsit aamulla joulupuuron keittoon ja napsautat kylään valot päälle. Oi sitä tunnelmaa! 💖🎀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin. Mutta aamupuuroa en suostu keittämään, sillä sitä varten on mies =)

      Poista
  2. Täällä huhhaillaan ja taivastellaan, että ei ole työkalenteri tyhjä, ei! Tasan ei mee onnen lahjat. Vai onko se kuitenkin onni, että on töitä. Hmm.
    Tuo on kai kalastajien mökkikylä. Suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työkalenteri täyttyy sillä siunaamalla, kun korona on ohi ja kaikki yritykset haluavat samana viikonloppuna hulabaloonsa =)

      Poista
  3. Kyllä on hienot askareet taas tehty , eikä todellakaan hinnalla pilattu. Täällä pitäs käyvä traktorilla metässä mutka ja tuuva kuusi pirttihin. Lumitöitähi on yön aikana tullu tehtäväksi.

    VastaaPoista
  4. Olet oikea ideoinnin mestari. Joulukylä on tosi nätti ja siitä riittää iloa vuosiksi eteenpäin.
    Pimeyttä pidellessä odotellaan joulua. Onneksi on kauniita valosarjoja ja kynttilöitä.
    Leppoisaa joulu odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukylä = kalastajakylä = mökkikylä = tonttukylä. Rakkaalla kylällä on monta nimeä.

      Poista
  5. Upeita! Tuo joulukylä on kaunis ja tunnelmallinen. Minä taas pistelen nutturan alle talteen näitä ajatuksia ja ideoita, ja ehkä jonain päivänä...

    Tykkään myös himmelistäsi. Tämä on sitä nykyaikaa, kun himmelitkin kestävät sadetta. Aivan mahtava!

    Tunnelmallista jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himmeli on mun kestosuosikki lapsuudesta lähtien.

      Poista
  6. Aivan ihana joulukylä! ❤ Himmeli myös - ja sinä kans. :) Hienoja ideoita ja toteutuksia. Kelpaa ihastella. Kaunista ja levollista joulun aikaa teille sinne!

    VastaaPoista
  7. Ai miten ihanat mökit!
    Minä oon hamstrannu vuosien saatossa mettistä niitä ilmakuvausmerkkien (?) lahonneita ja harmaantuneita puujämiä. Kortteja niistä on syntynyt. Uusi jämäpaikka pitäisi löytyä.
    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että on muitakin lautahamstereita!

      Poista
  8. Tuleepa tosi joulumielelle, kun katselee kuvia joulukylästäsi. Huikeita askarteluja olet väkertänyt koko vuoden. Kiitos blogista ja tästä vuodesta. Hyvää joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona on kehottanut ylenemään pätemättömyyden ylimmälle tasolle, tai jotain =)

      Poista
  9. Oi miten ihanat talot tykkään kovasti 🤗❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkikylään ilmestyi joulupäivänä ihan oikea tonttu!

      Poista