13.4.2020

Mämmin korvike

Pääsiäinen ilman mämmiä ei ole pääsiäinen. Mämmi syödään sellaisenaan sokerin ja ehdan kerman kera. Mämmi loppuu aina kesken. Joten värkkäsin pyhiksi toista pääsiäisherkkua - pashaa.

Pasha (ven. пасха = pääsiäinen) on rahkasta valmistettava jälkiruoka. Se liittyy ortodoksien pääsiäiseen yhdessä mm. kulitsan ja baban kanssa. Sh-kirjainyhdistelmä ei pasha-sanassa tarkoita š:ää vaan äännetään s-h.

Löysin persikkapashan ohjeen (KLIK) Myllyn Paras -sivustolta, mutta muuttelin ohjetta oman maun mukaiseksi.

Sekoita 70 g voisulaa ja 3 dl hedelmämysliä. Levitä ja tasoita seos irtopohjavuoan renkaan sisälle, mutta suoraan tarjoiluvadille. Näin sinun ei tarvitse pelleillä kakun alla olevan leivinpaperin kanssa. Liota 6 liivatetta kylmässä vedessä vähintään 5 min. Vaahdota 2,5 dl vispikermaa ja vatkaa joukkoon 400 g sitruunarahkaa ja 200 g tavallista rahkaa, 2 dl tomusokeria, 2 tl vaniljasokeria, yhden sitruunan raastettu kuori ja 1 dl mantelirouhetta. Kuumenna puolen sitruunan mehu, johon liuotat vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Levitä seos pohjan päälle irtopohjavuoan renkaaan sisälle ja nosta jääkaappiin yöksi.

Irrota kakku vuoasta. Se käy kätevimmin  terävällä veitsellä renkaan reunoja pitkin vetäen. Koristele herkku esim. mantelirouheella, aprikoosisuikaleilla, rusinoilla, kiivilohkoilla, persikkaviipaleilla ja rosmariinitupsuilla.


Sitruunalla ryyditetty mämmin korvike, ole hyvä!

Vanha rouva

13 kommenttia:

  1. Oi että, näyttääpä herkulliselta!
    Saisinko pienen palan vai joko herkuttelitte kaiken? ;)
    Täällä aurinko paistaa taas eilisen sadepäivän perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota oikein iso pala. Minä menen ostamaan mämmiä ;)

      Poista
  2. Näyttää tosi herkulliselta. Vaan kyllä meilläkin herkuteltiin kun tytär väsäsi Oreo-keksi-juustokakun. Housunnappi huutaa Hallelujaa.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota nappi pois ja värkkää tilalle kuminauha. Nimim. Kokemusta on.

      Poista
  3. On se hyvä, etten yhtään aikaisemmin tullut näitä kokkailuitasi lukemaan, välttyy liialliselta inspiraatiolta. Tein kyllä itsekin pashaa, siis ihan muotissavalutusversiota. Itse pashaan en pistänyt kuin mantelia, päälle kaatelen mangososetta ja hedelmänpaloja. Takamus leviää kun yksin popsii, onneksi puutarhahullutus alkaa kohta niin ei jouda syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangososeen unohdin jääkaappiin, hittolainen! No, kaipa se maistuu ilman pashaakin ;)

      Poista
  4. Rusinoiden lisäksi luulen, että mämmin pääsiäistä tehostava vaikutus voisi olla jopa vahingollisen liiallinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan huikean hyödyllisiä terveysvaikutuksia?

      Poista
  5. Herkullinen totta tosiaan. Minä viihdyn sinun vastauksissasi 🤗😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, kiitos. Nimim. Perämeren rannalla pukkaa tuuttiin pelkkiä pöljyyksiä =)

      Poista
  6. Voi mitkä herkut täällä on, mämmiä mä söisin vaikka kesällä, tykkään siitä kuin hullu kaurapuurosta. Hyvää pääsiäisen jälkeistä elämää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Minä taidan sitten olla tuplahullu, sillä tykkään mämmistä ja kaurapuurosta.

      Poista
  7. Kauhia "herkku-näläkä tullee kun vilikaseekin "mämmin-korviketta"
    Raskiiko noin kauniisti koristeltua ees syyä?

    VastaaPoista