6.2.2019

Modernista satumaiseen

 

Vietimme viikon Ajmanissa, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pienimmässä emiraattissa. Se sijaitsee n. 40 km päässä Dubaista.

Toimivat paikalliskuljetukset, loistava asiakaspalvelu, hyvä hotelli, maukas ruoka, valkoinen hiekka, lempeä lämpö, uudet näkökulmat maailmanmenoon ja paljon, paljon kaunista katseltavaa - kas siinä resepti onnistuneeseen etelänlomaan.


Kun kaikki natsaa, on helppo keskittyä olennaiseen: nukuimme univelat unholaan, nautimme kiireettömyydestä ja elämisen keveydestä. 


Katselimme laiskalla tahdilla Ajmanin soukit ja ostoskeskukset. Mitään mainittavaa ei mukaan lähtenyt yhtä kankaanpalasta lukuunottamatta. Ei kultaa, ei tilpehööriä, no nothing.


Teimme kaksi omatoimista retkeä. Piipahdimme Dubaissa, missä olemme jo aiemmin viettäneet viikon (KLIK). Perusnähtävyydet jätimme väliin ja vierailimme niiden sijasta Flower Miracle Gardenissa.


Voihan kukkanen:






Kukkatarhasta löytyi kaksi pöllöä... 


... ja kaikki tutut...


Kukkatarha oli täynnä kukkia mitä mielikuvituksellisimmissa kohteissa: oli autoja, murkkuja, kilpikonnia, yksi lentokone, linna, saksofoneja, kaaria ja jättiamppeleita. Nyt olen nähnyt, mitä aavikolle voi rakentaa, kun on rahaa! Ps. kukkien kastelussa käytetään kuulemma puhdistettuja jätevesiä.


Toisen retkemme teimme naapuriemiraatti Sharjahiin. Se on kaikista seitsemästä emiraatista siinä mielessä vanhoillisin, ettei siellä tarjoilla alkoholia tykkänään. Se taas sopi meille mainiosti, sillä vesi vanhin voitehista!

 

Pukeutumiskoodi on peittävä. Länsimaisten odotetaan kätkevän polvensa ja olkapäänsä hotellialueiden ulkopuolella. Niin tein enkä ollenkaan tuntenut henkilökohtaista länsimaista vapauttani rajoitettavan.


Maassa maan tavalla.

 

Kävimme Merimuseossa ja Akvaariossa. Hortoilimme valtavassa kauppahallissa, missä myydään hedelmiä, vihanneksia, lihaa ja kalaa. Halli on kliinisen puhdas ja hajuton. Lyhyen kävelymatkan päässä on Sininen souk täynnä kultaa, koruja, hajuvesiä, vaatteita, elektroniikkaa ja matkamuistoja.

Sharjah on hyvä kävelykaupunki verrattuna Dubaihin. Siellä on leveitä jalkakäytäviä, rantabulevardi, puistoja. Keskustassa on siistiä, toimivaa ja modernia:

 

 

Kaupunki on täynnä toinen toistaan upeampia moskeijoita:

 


Ihmiset ovat ystävällisiä. 
Lapsia on paljon ja heitä rakastetaan palavasti. 


Illan tullen kaupungin keskusta muuttuu modernista satumaiseksi.


Aurinkoloma on tehty ja nyt keskitytään talven riemuihin monta mukavaa muistoa rikkaampana.

Vanha rouva


19 kommenttia:

  1. Oi mitä kukkaterapiaa ja auringonpaistetta, noilla hetkillä jaksanee lopputalven. :) Meillä on satanut kolme päivää tauotta lunta - kunnes tänään yhtäkkiä pilviverho väistyi ja aurinko tuli esiin! Nautinpa siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi töiksemme kotiinpaluun jälkeen kaivoimme talon esiin luminietoksista ;)

      Poista
  2. Vau mikä kukkapuisto. On tuossa mahtavasti nähtävillä erilaiset hahmot. Aika taitavia tekijöitä.
    Mahtavia rakennuksia. Sullakin oli sukkakudin mukana, niin on mullakin kun reissuun lähdetään.

    VastaaPoista
  3. Onpa mahtavat kukkarakennelmat. Tuollaisia ei ihan joka puistossa näekään.

    VastaaPoista
  4. Pyörryttävä määrä kukkia ja nähtävyyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakakku ja kahvikuppi tasaavat pyörrytystä oivasti.

      Poista
  5. Oi miten mahtava reissu teillä on ollut. Nyt sitä jaksaa taas arjessa pakertaa. Alin kuva on kuin taulu, hieno.

    VastaaPoista
  6. Kiitos virtuaalimatkasta, jonne ihanat kuvat johdattivat! Upea puutarha, upeita rakennuksia ja niin kirkasta vettä paikassa, jossa en ole koskaan käynyt.
    Ihan pakko tässä mainita, että istun bussissa matkalla tapaamaan Vanhaa rouvaa herroineen. Tulette varmasti "kuulemaan" ensitapaamisestamme. Vatsanpohjassa kutittaa...

    VastaaPoista
  7. Ei sielä oikein lämmin voinu olla, kun oli villasukatkin jalassa!
    Mahtavia kissoja, elefantteja ja muita! Tollasia jättikissoja pitäis saada omaan pihaankin. Varmaan ois jonoa meiän tiellä sen jälkeen niitä kattomassa :)
    Toivottavasti ette yrittäny tolla viimesellä paatilla vesille. Ei näytä turvalliselta!
    Hienolta reisulta näytti muutoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että vähän mua vilkuiltiin huvittuneesti, kun villasukkaa kudoin. Mutta sitten naapuripedin rouva nosti vaalenpunaista kudinta ja näytti peukkua. Norjalainen rouva kutoi säärystimiä ja suomalainen rouva sukkia. Heijaa naapuruksille!

      Poista
  8. Ihana reissun olette tehneet!
    Kukat ovat "pyöryttävän" kauniita,pökerryn kun kattelen noita:))huh``HUh```
    tuommosen pöllön voisin ens kesänä ..tuohon kuusiaidan viereen:))tekasta:)))))))
    Kiitos ,matkailu avartaa,;)meinua siipirikkoistakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkatarhassa tuli niin ähky ja kade olo, että vieläkin sieppaa ;)

      Poista
  9. Ou,ou, huoh,mitä kun mun naama on aivan vihreä taas:) Noin hurmava kukkaloisto,aivan uskomaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomaton oli kukkaloisto ja vielä uskomattomampi mielikuvituksen lento.

      Poista