19.1.2019

Selkäviikon sopat

  

Ensimmäisellä selkäviikolla tarjoilin Vanhalle herralle tuunattuja joulunjämiä. Vanha herrahan ei oikein perusta kasvisruoista, joten taisi viikon ruokalista olla kärsimystä.

Tein ylijääneestä porkkanasoseesta soppaa. Liemeksi liruttelin kaikki kermapurkinpohjat ja tuorejuustonökäreet kera ranskankerman. Sopan sekaan pistin pussillisen pakastettuja kehnäsieniä.

Pilkoin vihanneslokerossa lymyilleet lehtisellerinvarret ja sotkotin joukon jatkoksi rypäleitä, omenaa ja ananasta. Kostutin salaatin majoneesi-kermaviili-sinappi-seoksella ja jauhoin päälle suolaa ja mustapippuria. Päälle humautin aivoja (lue: saksanpähkinöitä).


Keitin myös kinkunjämistä ja savupossusta lihasoppaa. Siihen tarvitaan aluksi sipulia ja ohraryynejä, jotka kuullotetaan öljyssä ja keitetään vedessä puolisen tuntia. Mukaan heitin kaikki luut ja nahkanmutkat makua antamaa.

 

Kun kattila oli porissut hienoisesti sen puoli tuntia, otin lihanräntyt pois kattilasta ja lisäsin tilalle pilkottuja porkkanoita, lihanpalat, valkosipulia ja lipstikkaa sekä sulatejuustoa. Porruutin keittoa hiljalleen toisen puolisen tuntia. Lopuksi maustoin keiton kermalurauksella, basilikalla sekä suolalla ja mustapippurilla.

Vanhan herran sydän suli tuhdin sopan äärellä ja hän loihe lausumahan: Hyvähän tää on, vaikkei pottuja ookkaan!

Selkäviikot pakkasineen sen kun jatkuvat.

Vanha rouva


12 kommenttia:

  1. Meillä puhutaan härkäviikoista. Kyllä noilla sopilla meidänkin härkäviikot selätettäisiin.

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka hyvää kunhan napsin valkosipulit pois... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas lyhyt (ja ytimekäs?) viesti, pahoittelen. Tupolla on nyt niin kiirettä tässä koneella (ja mulla oli sukka kesken), etten meinaa väliin mahtua.
      Monesti noista "mitä-nyt-sattuu-olemaan" ruoista tulee ihan parhaita. Mutta kuten jo kommentoin, niin jättäisin valkosipulin pois. Kaikki missä on rypäleitä ja ananasta ovat nam-nam.
      Hah, meillä syödään kohta keitettyjä perunoita, uunissa muhitettuja valmislihapullia ja seuraksi tein pussista kantarellikastiketta voilla höystettynä. Joskus näin. Menen suihkuun sillä aikaa kun Tuppo kuorii perunoita ja laittaa annokset lautaselle. Karaokeen meno lähenee vaikka haluaisin vain jäädä kotiin kutomaan sukkaa. "Tipaton tammikuu" pitää TheBaarin tyhjänä. Otan kutimen mukaan...
      Mukavaa lauantai-iltaa teille!

      Poista
    2. Okei, mä nypin valkkarit pois, kun ruokin sua ;)

      Poista
  3. Tullee näläkä. Pitäsi kyllä tehdä enemmän keittoruokia, etenkin mallia jämät käyttöön. Ruoka-asioita tulee suunniteltua joskus liian huolella ja fiinisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitot on hyviä, sillä ne yleensä paranevat ässehtyessään. Ja voi keittokin olla fiiniä ;)

      Poista
  4. En oo kuullukaan selkäviikoista, mut noiden kuvien perusteella teillä on sittenkin vatsaviikot. :)
    Selkäviikosta tulee mieleen minun kipeä ristiselkä. Se on ollu kyl kipeä jo monta viikkoa, eli pitää puhua monikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkäviikot jatkuvat meillä aina siihen asti, kun talven selkä taittuu. Nyt on pakkasta 25, kuu mollottaa taivalla jo kolmelta ja minä olen paneutunut hömppäromaanien autuaaksitekevään maailmaan. Parantele sinä ristiselkä vatsan kautta ;)

      Poista
    2. Vatsan kautta parantelu kuulostaa just kai oikeelta ohjeelta: vatsalihakset kuntoon, niin selkäkin kiittää... ai et tarkottanukaan sitä? No vatsan kautta olen kovasti yrittäny parantaa koko kroppaa, mut ei tunnu auttavan :)

      Poista
    3. Mitkä vatsalihakset? Never heard =)

      Poista