Neljä päivää paratiisissa

Olen nähnyt palasen paratiisia maan päällä. 

Kävin puhtaiden vesien, raikkaan ilman ja henkeäsalpaavien maisemien mailla Kainuussa ja Kuusamossa. 

 

 

Vanha herra kokeili kalaonneaan ja minä tiirailin vesimittareiden kiireitä. 

Emme olleet yksin.

Päivisin kuljimme esi-isiemme jalanjäljillä. Ensin uudenuutukaisessa, juhlavuotemme kunniaksi kansallispuiston statuksen saaneessa Hossan kansallispuistossa. Halusin nähdä Suomen laajimmat kalliomaalaukset. Sen eteen piti panna tossua toisen eteen kahdeksan kilometriä ylös ja alas, notkoon ja harjun laelle, joelle ja järvelle. 

 

 

Suomen pohjoisimmat kalliomaalaukset sijaitsevat Hossassa. Värikalliossa on 33 hirveä, 22 ihmistä, karhu, eläimen tassuja, sisiliskoja yms. Harvinaista on se, ettei Värikalliosta ole tavattu venekuvia. Kuvia ja punaväriläikiksi levinneitä entisiä kuvia on noin 10 metrin matkalla ja ne sijaitsevat 0,2 - 2,5 metrin päässä veden pinnasta. Kalliomaalukset on maalattu 3500-4000 vuotta sitten. Kuvat on maalattu veneestä tai jäältä. Väriaineena on käytetty puna- ja keltamultaa, jota on saatu kuumentamalla rautapitoista savea. Seosaineena on käytetty verta, rasvaa tai munankeltuaista.

Hossa oli muinoin vesireittien solmukohta. Reitit ulottuivat lännessä Pohjanlahdelle ja idässä Vienanmerelle. Värikallion kuvilla on ehkä viitoitettu kulkureittiä. Hossan maalauksissa toistuu sarvipäinen tai eläimeksi pukeutunut ihmishahmo - olisiko peräti noita, sillä sarvipäähine on kuulunut noidan virkapukuun?

 

 

Kun lähdin kulkemaan teräksistä kävelysiltaa pitkin katselutasanteelle, minut valtasi harras tunne.
Ihan kuin olisin kulkenut kohti jotain pyhää, ikiaikaista ja silti niin haurasta.
Oliko se se kuluisa historian siipien havina, joka minua kosketti?

Kohtasimme matkalla vain kaksi muuta retkeilijää. Sen sijaan luonnon ihmeitä kohtasimme päntiönään.

Toimen must-kohde oli Julma-Ölkyn kanjonijärvi. Sillä on pituutta kolme kilometriä. 

Graniittiseinämien korkeus saattaa olla paikoin 50 metriä ja veden alla lymyilee toinen mokoma kiveä.

 

Ölkky on lapin kieltä ja tarkoittaa rotkoa. Venematkan varrella saimme ihastella 4000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia, sateenkaaren väreissä kimaltavaa lähdettä ja Pirunkirkkoa, holvimaista kalliohalkeamaa.

Hossasta ajelimme Kuusamon puolelle ja Oulangan kansallispuiston maisemiin ja tulimme samalla ylittäneeksi napapiirin.

 

Kun kulki ennen sotia postiautolla reittiä Kuusamo - Paanajärvi - Tuutikylä - Käylä  - Kuusamo, saattoi todeta 100 % varmuudella karhun olevan kierroksella mukana. Sen verran varmoilla karhuseuduilla ollaan. Me emme karhua nähneet, emmekä lähteneet Suomen ehkä kuuluisinta vaellusreittä Karhunkierrosta kiertämään. 

Kävimmepä kuitenkin kurkistamassa Kiutaköngästä. Villinä kuohuvaa koskea ja punaisina hehkuvia dolomittikallioita ovat esi-isämmekin ihmetelleet kivikaudella. Matkailijoita Oulunagalla on liikkunut 1900-luvun alusta lähtien. Tuolloin jokea pääsi matkaamaan nykyään Venäjän puolella sijaitsevalle Paanajärvelle. Karhunkierroksen ensimmäinen osuus merkittiin maastoon 1954, kaksi vuotta ennen kansallispuiston perustamista. 

Kiutaköngäs on saamea ja tarkoittaa suurta putousta syvässä rotkossa. Oulanka juontaa juurensa tulvivaa vettä tarkoittavista hämäläissanoista "oulu" ja "oula".

Kotimatkallakin oli villi luonto läsnä, tosin hieman kesytetyssä muodossa. 

Suomessa on 40 kansallispuistoa. 

Niiden tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä antaa ihmisille mahdollisuus nauttia ja rentoutua luonnossa. 

Kansallispuistot ovat pieniä palasia paratiisista maan päällä. 

Niissä voi piipahtaa tai niissä voi viihtyä pidempään. Kukin omien voimavarojensa mukaan.

Kansallispuitot ovat paikkoja, joiden takia maksan ilolla veroni!

Suosittelen.

Vanha rouva