Huomasin kauppareissulla tienposkessa sinivalkoisia lupiininkukkia. Vanha herra joutui tekemän uukkarin motarin kautta, jotta pääsin kukkia hakemaan. Koko sylillisen poimin. Lykkäsin ne pation ala-askelmalle, sillä pikkupöydälle ei enää mahtunut toista kukkaämpäriä.
Juhannuksena pitää olla paljon kukkasia ympärillä, sillä tässä iässä mikään kukkamäärä ei ole liikaa. Tyynyn alla on ne seitsemän - ja patio on törppö törpön vieressä täynnänsä kesän ihanuutta.
Ostaa hurautin pikkurahalla Naapurinrouvalta marmorisen pöydänkannen. Rouva oli sitä roijaamassa kierrätykseen. Kurvautin sen meidän pihalle ja nostin sen (tai siis Vanhan herran kanssa ähisimme penteleen painavan tekeleen) pation pikkupöydän päälle. Aika ihana. Nyt vaan pitää hommata sävy sävyyn maalia, jotta saan sudittua aluspöydän.
Toinen omenapuu on suomalainen ja toinen venäläinen. Toisessa on mehevät punaiset omenat ja toisessa kuivakkaan valkoiset. Toinen kasvaa suoraan ja jämptisti ja toinen rentona retaleena. Kumpi on kumpi?
Sisällekin laitoin juhannusta. Keittiön kaapin päälle kokosin rakkaimpia aarteitani.
Pikkukistun on Vanha herra tehnyt koulussa ja lasinen kantokahvallinen maitopääläri on anopin peruja. Nappikranssiin (KLIK) kokosin kauan sitten kaikki valkoiset mummun napit. Siniset kirjat ovat mummulasta - Soita minulle, Helena -sarja kokonaisena. Tsehovin kootut niteet ostin vuonna 1979 Haifasta Israelista. Osip Mandelstamin kaksiosaisen runosarjan tilasin Pariisista ensimmäisenä opiskeluvuotenani - aikana, jolloin "neuvostovastainen" kirjallisuus piti hankkia kaukaa Mädänneestä Lännestä... Vallanpitäjät vaihtuvat ja systeemit muuttuvat ja kuitenkaan mikään ei ole uutta auringon alla.
Toivotan sinulle oikein hyvää keskikesän juhlaa.
Vanha rouva
