28.5.2017

Sinnikkään sateinen sunnuntai


Vettä sataa saavista kaataen.

Nurmikko on vihreä vain aurinkoisella seinustalla. Muualla on talvenkalpeaa. Yksikään puu tai pensas ei ole avannut silmujaan. Narsissit ovat piilossa maan alla. Koko puutarhani kutistuu kolmeen orvokkiruukkuun.

Heittelin eilen kevätlannoitteet pitkin kartanoa. Katselin masentuneena kasvimaata, mihin olen kärrännyt tuoreet mullat ja tehnyt siistit kohopenkit. Siemenet polttelevat kopassa ja istutussuunnitelma sisimmässä.

En jaksaisi enää odottaa, että kylmyys, kaatosade ja pohjoistuuli menisivät menojaan ja Luoja armahtaisi minua, Pohjanlahden ranta-asukasta.

Sinnikkäästi join tänään aamukahvini tuunatulla toolillani, sateenvarjon alla ja kumpparit jalassa. Kyllä tämä tästä?

 

Sade ajoi sisälle, joten kokeilin tekstiilinkovettajaani vanhaan pitsiliinaan. Kastelin liinan kovettajassa ja taputtelin sen lasikulhon päälle. Odottelin yön yli ja kas, minulla on pitsinen kulho!

  

Pitsikulho kiipesi kukkatikkaille. 
Olkoon siinä ilahduttamassa kylmässä kärsivää sieluani.

Vanha rouva


28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. täytyypi käydä kirpparilta hamstraamassa uusia pitsiliinoja uusia kulhoja varten.

      Poista
  2. Ei ole lämpimämpää meilläkään. Orvokitkin värjöttävät viluissaan terassilla ja kuistilla. Minä laitoin leivinuuniin tulet. Sielun lisäksi lämpiävät kädet ja varpaat.

    VastaaPoista
  3. No voihan. Kesäisiä ajatuksia lähetän sinne! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös sinne. Kyllä se kesä tulee, jos pihassa tepastelee västäräkki ja taivaalla lentää pääskynen, eiks vaan.

      Poista
  4. Siellä sataa ja täällä on kuivaakin kuivempaa. Tasapuolisuus tässäkin asiassa olisi mukavaa. Toivotaan sinne lämpöä pikapuoliin.

    VastaaPoista
  5. Ihana pitsikulho. Tosiaan ei jaksa enään odottaa sitä ihanaa lämmintä hetkeä....se on itse tehtävä....untuvatakki päälle hanskat käteen ja ulos juomaan aamukahvia...pyllyn alle lämmikettä.... ;) =D mutta onneksi ei ole lunta tullut!!! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Untuvissani minäkin täällä hiippailen kukkamaiden laitoja.

      Poista
  6. Sitä samaa täälläkin ,vettä satoi eilenkin ja lämmintä vaivaiset +5 sitkeessä on kesä nyt tulemaan.Kaunis on pitsikipposi.Ei oo täälläkään kesäkukkia juuri laiteltu ,pari orvokkia ovenpielessä.Mukavaa viikkoa sulle !

    VastaaPoista
  7. Mä puhallan ja puhkun täältä sinulle aurinkoa ja lämpöä, loitsun ja manaan - naapurit vaviskoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna tulla vaan, otan kaiken puhinan ja lämmön kiitollisuudella vastaan.

      Poista
  8. Voi kuule, ei se ole kummempaa tällä toisellakaan Pohjanlahden melkein-ranta-asukilla... :D Piipahdettiin eilen sateen lakattua meren rannalla, mutta ei se houkutellut pitempään oleskeluun (liian heppoiset pukimet...).
    Onnistunut pitsipötti lohdutti selvästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsipötti??? Aika ruma nimi aika kauniille tekeleelle, jos sallit mun sanoa ;)

      Poista
  9. Meillä oli niin helteinen jakso että minä hölmö laittelin jo kaikki kasvamaan ja suurin osa on jo taimella. Nyt sitten on luvattu lunta ja pakkasta. Niinköhän jaksan joka ilta raahata kaikki ruukut iltaisin sisälle suojaan. Hohhoijaa, ei kannata olla liian ahkera, ei ainakaan liian aikaisin. Olis kannattanut vetkutella juhannukseen niin kuin muinakin vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, onneksi en ole ollut noin ahkera. Hallaharsoa hypistelin kaupassa, mutta Vanha herra ei antanut ostaa, vaan sanoi ilmojen lämpiävän vielä tällä vuosikymmenellä.

      Poista
  10. Meillä kyllä puut ovat vihreät taas ja vaikka just nyt on koleaa,niin kyllä se kesä vaan tulee ja sinunkin puutarha pääsee loistoonsa. Ihastuttavan kaunis korista tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, kerrankin osasin tehdä jotain ihastuttavan kaunista - vaikkakin ilman blinblingiä!

      Poista
  11. Meillä kävi melkein kesä ja nyt taas on kylmää, mutta ei haittaa, syksy on pitkä ja lämmin - tai täytyisi olla! Meillä jo vihertää ja onneksi tuli sade että lakaisi kaikki siitepölyt maanrakoon, paitsi kuistilta tietenkään ei ja siivousurakka edessä. Mutta kesää kohden mennään kuitenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää kohden untuvatakki niskassa ja lämpösaappaat jalassa ;)

      Poista
  12. Ihana toi pitsi kulho.
    Meilläkin on kylmä mutta aurinkoinen. Kesäkukkia en ole vielä laittanut ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsikulho meinasi jo joutua muualle, mutten antanut!

      Poista
  13. Mitä Ihmettä! Ainahan sinun kättenjälkesi kauniita ovat,jos ei oteta lukuun sitä yhtä lapiota..... Mutta ethän sinä sitä itse ollut tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lapioni on kaunis!!! Miten sää voit olla noin kateellinen???

      Poista
  14. Millähän mielellä Vanha Rouva nyt on, kun on tullut raekuuroja pitkin päivää?
    Meilläkin olisi tarkoitus sunnuntaina juhlia ja hain orvokkeja pataan istutettavaksi. Varulta ostin kaksi amppelikukkaa, jos niitä uskaltaisi ulkoiluttaa juhlapäivänä vähän aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raekuurot ei haittaa, kun panee vaatett aylle ja alle ja vähän väliinkin ;)

      Poista