21.1.2016

Limppupakkanen

















Aamulla valkeni talvinen totuus: kaksikymmentäseitsemän (27) astetta pakkasta. Mitä mainioin päivä leipomisaskareille, joten pökköä pesään ja taikina kohoamaan!

Mummu opetti, että jokaikinen taikina pitää tehdä hyvällä mielellä ja kiitollisuudella. Siksi taikinan pintaan pitää painaa kämmensyrjällä risti. Tuo kaunis ajatus ja leivän siunaaminen on säilynyt läpi elämäni.

Ensin tein piimälimppua, jota sain kesällä maistaa ihan livenä Intsun luona (KLIK). Vähän minua jännitti, sillä en ole leivänleipojana kovin kummoinen. Mutta niin hyvän ohjeen on ystävä kallis meille tehnyt, että jopa minä onnistuin!


Limpputaikinan kohotessa paistoin piimäkakun, jonka tuunasin omenanpaloilla. Joku konna oli syönyt kaikki rusinani. Liekö konnan ansiosta tästä kakusta tuli harvinaisen mehevä.


Limppujen paistuessa alustin pullataikinan. Vanha herra rakastaa kanelisolmuja, joten niitä hän sai kolme pellillistä.


Leipomisen luppoajoilla pyöräytin ruis-karvias-puuroa kaksinkertaisen annoksen. Jostain syystä puuro ei meillä kauan säily, siksi kaksi annosta. Hellan kulmalla porisi hiljaa ja hartaasti myös lihasoppa. Joten tänä ehtoona meillä syödään lihasoppaa, jonka kyytipoikana on maailman parasta piimälimppua!


Ulkona paukkuu edelleen pakkasherra ja rökittää meitä -26 asteella. Mutta ei se haittaa, sillä tuvassa on eltaamisen jäljiltä +24,8 astetta.

Vanha rouva

12 kommenttia:

  1. Ihan vesi kielellä aina, kun lukee näitä siun juttusia... :) Ihana ja hieno tapa tuo leivän siunaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivän siunaamisesta en luovu, sillä tavalla mummu on läsnä.

      Poista
  2. No nyt on vanhalla rouvalla ollut peukaalo jauhoissa Näyttää niiiin hyville kaikki, nam..

    VastaaPoista
  3. No niin, nyt se Intsu-touhotus on tarttunut suhun oikeen isoolla kauhalla - limput ja kaikki!!! Oli vissisti ehtoosan emännän olotila tuon rupeaman jälkeen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luepa Intsun alla oleva vastaus ;) Hih ja hah, sanoo se oikeasti hillitty, arvokas ja hiljainen vanha rouva.

      Poista
  4. No niin,nyt sinä kohte leivot niinkuin se yksi mumma siellä!! Minustakin se limppu on hyvää. Selvästi nuo muut siivut on vanhalle herralle ja se yksi tietty pala sulle. Mitä se Väkertäjä siellä nyt:) Minkä Intsu-touhotus!? Minä tyyni ja hillitty ja arvokkaasti vanheneva hiljainen rouva!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän me ollaan yhdessä tyyniä, hillittyjä ja arvokkaita. Vanhenemisesta en niin tiedä.

      Poista
    2. Niin,just mä viimeksi huomasin,että varsinkin yhdessä me ollaan hirmu hillittyjä:):)Kai sen nyt Väkertäjänkin ois pitänyt huomata!

      Poista
  5. ootpa sie leipont ihan mahtavasti, taitaa olla totta että oot saanu Intsulta tartunnan.
    Miekii onn mummoltain oppint tuon leivän siunaamisen se on hyvä perinne.
    meillä pakkasta nyt -29.3 joten kylmää on.

    VastaaPoista
  6. On siinä leipomuksia kerrakseen. Olen ekaa kertaa sun blogissa, en löytänyt mistään että mistä olisin voinut liittyä lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  7. Sullahan on ollut oikein kunnon leivontapäivä ja kaikkea ihanaa oot saanut aikaseksi.
    Minä leivoin aikailailla samanlaista pullaa tuossa viikolla, mutta tuo kakku kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, kun siinä on tietystä syystä omenaa seassa :)

    VastaaPoista
  8. Jopas kaikkea siellä leipuri pyöräytti, herkkuja herkkujen perään! Meilläkin taikina siunataan, tottakai, eihän se muuten edes nousisi! Vai on konna ollut rusinavarkaissa :D

    VastaaPoista