Lapinterapiassa

Lapissa vierähti puolitoista viikkoa. Punaista kultaa ei tällä kertaa tarttunut Vanhan herran perhoihin, mutta harreja sitäkin enemmän (kuvassa tosin ovat herra Koposen harrit, sillä omat tuli savustettua, suolattua, paistettua ja syötyä niin horioppia, ettei hidas hämäläiskuvaaja kerinnyt hätiin).

Sillä hämäläisellä oli nääs parempaakin puuhaa:

   

  

 

 

 

Hän otti väriterapiaa mustanharmaan, lotisevan syksyn varalle.

Hän nautti marjaterapiasta ämpäritolkulla: puolukkaa, mustikkaa, kaarnikkaa ja juolukkaa. Lisäksi hän nautti sisäisesti joka päivä Marjo-rouvan maailman parasta mustikkapiirakkaa terapeuttiset aimoannokset.

Sieniterapia kuului myös ohjelmaan: kolme ämpärillistä pieniä, sieviä ja täysin madottomia koivunpunikkitatteja lähti kotiin talven varoiksi.

 

Kansainvälistymisterapia vaati hieman totuttelua, sillä Norjassa on mielenkiintoisia tienkäyttäjiä omine jarrutus- ja etuajo-oikeussääntöineen.

 

 

Jäämeren rannalla hän otti päivänmittaisen kuurin kiviterapiaa.

 

Hän harjoitti tiukkaa mielentyyneys- ja päättäväisyysterapiaa valitessaan vain yhden (???) matkamuistokiven miljoonien viettelysten rannalla.

Hän osallistui myös suruterapiaan, sillä hänen oli luovuttava ajatuksesta kierittää rannalle ajautunut rautapallo tienviereen ja nostaa se auton kyytiin ((pallo painoi keskellä olevasta aukosta huolimatta niin paljon, että sen mukaan saamiseksi olisi tarvittu Supermiestä, Ramboa ja Tarzania).

Hän harjoitti lampaanpapanaterapiaa patikoidessaan Ekkeröyn lintukalliolla. Olennannainen osa em. terpiaa oli määkiminen norjaksi paikallisille.

Ja kaiken tuon terapia-ajan Vanha herra kalasti. Tylsää...

Lapinterveisin Vanha rouva