Mausteisia koristuksia

Tunisian Soussen maustekauppaa on syyttäminen tämän päivän koristuspuhteesta. Kun oikein tarkasta tiiraat viereisen kuvan taka-alaa, näet siellä kilon painoisen pussillisen kanelitankoja. Ostin koko kilon. Vanha herra vähän kohotteli kulmiaan ja kyseli huvittuneena, etteikö hän saa seuraavaan pariinkymmeneen vuoteen mitään muuta kuin rusinasoppaa ruoakseen (minulla on näet tapana tuikata kiisselikulhoon pari kanelitankoa ihanaa makua antamaan). Eipä tiennyt herrani, ettei taida saada enää ollenkaan rusinasoppaa, sillä kanelitangot menivät ihan muihin tarkoituksiin.

 

Otin tänään asiakseni kanelitankojen jatkojalostamisen jouluiseksi koristukseksi. Leikkasin pahvista halkaisijaltaan parikymmensenttisen pyörylän, johon tein keskelle ison aukon. Sitten asettelin kuumaliimalla pyörylälle vieri viereen kanelitankoja. Kerroksia tarvittiin pari-kolme, jotta aluspahvi ei vilkkuisi alta. Sovittelin kanelikranssin päälle josjonkinlaista rusettia sun muuta koristusta, mutta sitten tuumasin, että kruusaamatta paras. Leveä joulunpunainen samettinauha riittäköön.

Kanelikranssin liimauspuuhissa tuli sen verran nälkä, että päätin kruunata tunisialaisen mausteurakkani sahraminkukilla! Otin vihanneslokerosta puolen kilon painoisen pussillisen suomalaisia maa-artisokkia, kolme perunaa ja yhden sipulin. Kuorin kasvikset, pilkoin ne ja hurautin voiselle paistinpannulle muhimaan. Kuullottelin kasviksia viitisen minuuttia. Sitten kaadoin päälle kahdeksan desilitraa kasvislientä. Annoin kasvisten kiehua hissukseen kypsiksi, minkä jälkeen soseutin ne sauvasekoittimella. Lopuksi lisäsin kattilaan pari desiä kermaa ja pikkuriikkisen mustapippuria sekä suolaa. Kiehautus ja kauhominen tarjoilukuppeihin. Keiton päälle hyppysellinen sahraminkukkia. Kun katsot ylintä kuvaa, saatat nähdä juuri  minun terälehteni keekoilemassa oranssin maustekasan huipulla (kauhallisessa säkissä on muuten tulista harissaa, jota ei parane panna hienostuneen maa-artisokan pehmeän makeaa aromia tulistuttamaan)! Nyt nenäni haistaa kanelin ja suuni maistaa sahramin.

Oikein ihanaa marraskuun loppua sinulle, ystäväiseni!

 

Vanha rouva

Rautalanka + paperinaru = rakastunut sydän

Sain taannoin ihanalta naapuriltani, Rouva M:ltä lahjaksi ison kasan sydämiä. Hän oli niitä joutilaina hetkinään taivutellut rautalangasta.

 

 

Pyörittelin sydänkehikoita käsissäni ja mielessäni monta viikkoa. Ensin kerin kehikoihin ohuen ohutta hopealankaa, mutta eihän paljas metallilanka metallikehikossa pysy. Tonttukin sen tajuaa, vaan en minä. Sitten muistin keränperän paperinarua. Upotin narun erikkeepperiveteen (50/50) toviksi. Kieputin liimaista narua sydämeen sikin sokin (on muuten niin maan perusteellisen sottaista puuhaa) ja jätin kuivumaan yöksi. Tonttukin sen tajuaa, että kehikko ja naru liimautuivat toisiinsa rakastuneesti.

Spreijasin sydämet valkoisella maalilla kummaltakin puolelta, jotta kehikko ei niin kovasti erottuisi valkeasta narusta. Muutama kierros hopeista spiraalilankaa sinetöi liiton. Silkkinauha lenkiksi ja sydämet kammarin perintölamppuun roikkumaan.

 



Ei roiku perintölampussa enää yhtään sydäntä, ei. Nuori rouva pistäytyi kylässä...

Vanha rouva

Punaisia tupsuja ja itämaisia muistoja

Minun piti kutoa kaulaliina itselleni. Semmoinen pitkä, jonka voi kietoa kaksinkerroin kaulan ympärille. Siis piti. Mutta syntyikin kaksi pitkulaista tyynyä. Tupsuja peräti kahdeksan kappaleen verran. Paksusta villalangasta loin silmukoita kolmekymmentä. Kudoin kympin puikoilla pitkää pötköä aina-oikein-mallilla. Niin pitkään kudoin, että sain sisätyynyn mitan kaksinkertaisena täyteen. Sitten ompelin pitkät sivut yhteen, tungin tyynyn pussiin ja tikkasin pään umpeen. Kuhunkin kulmaan kieputtelin tupsun.

Kaiken syynä on moskovalainen matto! Ostin maton vuonna 1990 "virtuaalisesti". Kollega oli Moskovassa, minä Minskissä. Kollega soitti tuttavan kummin kaiman serkusta, jonka kautta voi ostaa edullisesti itämaisia villamattoja. Minä tietysti tilasin semmoisen saatesanoilla "kunhan on punainen". Maksoin matosta 50 (viisikymmentä) markkaa. Unohdin koko maton. Kunnes muutaman vuoden päästä, kun kollega paluumuutti takaisin Suomeen, minulle kävi käsky noutaa matto Kouvolasta. Minähän noudin ja kauhistuin. Matto oli niin suuri, ettei se kuuna kullan valkeana mahtunut huusholliini. Pakkasin maton anopin vintille ja unohdin raukkaparan moneksi vuodeksi. Kunnes löysin sen vintin perukoilta, kun teimme anoppilasta oman kotimme. Nyt se mahtuu keekoilemaan makuukammariin, jonka pinta-ala on vaivaiset 40 neliötä! Väri on punaistakin punaisempi, joten kaulaliinaa punaistakin punaisemmasta villalangasta kutoessani hoksasin, että "Vau! Nyt saa matto värisensä tyynyt!"

Tupsutyynyjen alla on valkovenäläistä käsityötä. Volkovyskin tuhatvuotisessa kaupungissa kohtasin vuonna 1993 kolme suurta ihastuksen aihetta. Ensimmäinen ihastus oli se, että tori oli täynnä suurensuuria ja herkullisenkeltaisia kanttarelleja. Voi sitä muhennoksen makua (kunnes ilkeämieliset suomalaiset totesivat laboratorioissaan, että kanttarellit rätisivät radioaktiivisuuttaan kuin popcornit ikään - surullisenkuuluisa Tšernobyl sijaitsee muutaman matkan päässä). Toinen ihastus (ja kauhistus) oli sementtitehdas, joka oli kuorruttanut koko seudun harmaan panssarinsa alle. Mitään niin kuollutta maisemaan en ole sen koommin nähnyt. Mutta vähän matkan päässä aukesi eteeni lumoava maisema: mökkien poskessa huivipäiset mummut ja mahorkkaa tupruavat vaarit ritirinnan katsomassa tulipunaisina palavia unikkopeltoja. Ruusuja ikkunanpielet tulvillaan. Ja se kolmas ihastus oli likinäköinen, vapisevasorminen vanhus, joka myi kirjailemiaan tyynynpäällisiä muutamasta setelistä. Ostin kaikki kaksi. Ne ovat siitä lähtien koristaneet kotiani. Vanhusta ei varmaan enää ole, mutta hänen työnsä elää...

...kuten elää myös edesmenneen anoppini kirjontatyö. Kun tarkkaan katsot makkarin ikkunanpieltä, hoksaat, että jotain siellä roikkuu. Ikkunankarmissa on verhon sijasta neljä sydäntä, jotka ompelin anopin tyttöihmisenä kirjailemista pöytäliinoista. Liinat olivat kuluneet hiuti vuosikymmenten saatossa, mutta ehjistä kohdista syntyi anopin ainokaisen makuukammariin neljä sydäntä.

Että tämmöisiä käsitöitä, punaisia muistoja, pitsisiä päänalusia ja sydämellisiä ajatuksia.

Vanha rouva