Sieniaarteita

Ystävä oli tulossa kylään suoraan töistä, joten pitihän työn raskaan raatajaa jotenkin hyvitellä.

Pyöräytin ruokaisan piirakan. Kaulitsin ensin suolaisen piirastaikinan vuokaan. Kuullotin pannulla pari pientä sipulia, voitatteja parin kourallisen verran sekä paketillisen pekonia. Maustoin suolalla, persiljalla sekä valkopippurilla. Päälle purkillinen kermaa, johon olin vatkannut pari kananmunaa. Piirakka muhinoi parissasadassa asteessa niin kauan, että se näytti sekä päältä että eritotenkin alta kullankeltaiselta. Sitten peiton alle huokaaman. Hieman jäähtyneen piirakan päälle vielä heitto persiljaa ja pyöräytys mustapippuria.

Mutta mitä kaveriksi? Itse marinoituja venäläisiä valkosipulikurkkuja, jotka rouskuvat ja narisevat vastalauseeksi, kun niitä puraisee takapuolesta. Piparjuuren ryydittämät punajuuret eivät myöskään olleet piirakan pahitteeksi. Saati sitten tähtianiksella maustettu suppilovahveropikkelsi.  

Hyvin tuntui työläinen elpyvän päivän uurastuksesta. Varmistin asian vielä aprikkoosikakulla... ja sain kiristettyä lupauksen tulla pikkuleipätalkoisiin parin viikon päästä. Ihana ihminen!

Vanha rouva

Timantti- ja rubiinikakkusia

Kaikki alkoi anopin kullankeltaisista rusinoista, joita kaivettiin komeron perältä pussitolkulla. Rusinasoppaa, rusinapullaa, rusinapipareita... Ihmettelin illat pitkät, mitä muuta mukavaa voi tehdä rusinoista? Kaivelin keittokirjakaappiani ja löysin kakkuohjeen, jonka perusosa kuuluu näin:

Sekoita 5 dl vehnäjauhoja, 2 dl sokeria, 2,5 tl leivinjauhetta ja 2,5 dl vaniljasokeria. Lisää 2,5 dl kermaa / rahkaa / maustamatonta jukurttia sekä 3 munaa. Sulata 150 g voita ja kippaa sekin taikinaan jäähtyneenä. Mausta mielesi mukaan. Paista 1,8 litran rengasvuoassa 175 asteessa tunnin verran tai jaa taikina muffinsivuokiin ja paista 200 asteessa vartin verran.

No, minäpä maustoin ensimmäisen satsin näin: 1 dl vissyä, 1 rkl kardemummaa ja 1 dl keltaisia rusinoita. Kaatelin taikinan 10 sitruunapullavuokaan. Syntyi tämmöisiä rusinakakkusia, jotka maistuivat ja tuoksuivat tuhdin kardemummaisilta:

 

Kardemummakakkusten kavereiksi tein mansikkakakkusia. Lisäsin perustaikinaan 1 dl mansikkasosetta ja 1 dl pilkottuja säilykekirsikoita. Lisäksi korvasin perusohjeen kerman kreikkalaisella jukurtilla.

 

 

Annoin kakkusten levähtää peiton alla somissa vuoissaan vartin verran ja kumosin kakkuset sitten vasta. Ja taas peitto niskaan. Kun kakkuset olivat kokonaan jäähtyneitä, koristelin ne tomusokerilla ja timanttien virkaa tekevillä kuivatuilla kirsikoilla ja rusinoilla.

 

Seuraavaksi voisi kokeilla aprikoosikakkusia: perustaikinaan lopsautetaan 1 dl aprikoosimarmeladia ja 100 gaprikoosipaloja... tai miten olisi minttukakkuset: perustaikinaan veivataan 1 dl kahvia ja 100 g minttusuklaarouhetta... tai... tai... tai kakkutaikinaan sekoitetaan purkillinen mansikkahilloa. Voi tuota mansikkaista tuoksua, mikä uunista leijailee...

Tein isossa rengasvuoassa paistamalleni mansikkakakkuselle meikkausoperaation mansikkaisella peitevoiteella. Voiteessa on 200 g maustamatonta tuorejuustoa, desin verran mansikkatomusokeria ja loraus kermaa. Rubiinien virkaa toimittavat granaattiomenan siemenet.

Kakku osoittautui hyvin meheväksi sisältä ja makean kermaiseksi päältä.

 

Vanha rouva

 

 

Poro pulassa!

Lumisota voi alkaa! Leivoin lumipalloja. Niiden taikinaan tarvitaan:

• 200 g voita
• 200 g sokeria
• 2 tl vaniljasokeria
• 1 kananmuna
• 300 g vehnäjauhoja

Voi ja sokerit pitää vatkata niin valkoiseksi vaahdoksi, ettei sitä meinaa erottaa ulkona satelevasta lumesta. Sitten sekaan vatkataan muna. Lopuksi lisätään vehnäjauhot ja tehdään taikina, joka on mukavan letkeää. Sen annetaan huokaista jääkaapissa jonkun aikaa.

Taikinan ässehtyessä minulla on tapana juoda kuppi kahvia, kunnostaa pellit ja ottaa tarpeelliset värkkikalut (muotti, kaulin, lasta, kupillinen jauhoja) esille. Samantien pyyhkäisen leivinpöydän ja napsautan uunin 200 asteelle.

Ja sitten toimeen eli hellimään taikinaa pienissä osissa niin ohueksi, että päivä melkein paistaa läpi. Kuten mummuni opetti. Pyörylöitä muotilla pellille ja uuniin muutamaksi hetkeksi. Nämä palloset eivät leviä uunissa, sillä taikinassa ei ole kohotusainetta. Tarkoitus on, että pallosista tulee ohuita, vaaleita ja kevyitä. Seuraan silmä kovana, etteivät palloset pala - vaara on suuri, sillä ne ovat niin ohuita. Ovathan varmasti?

Nyt vadelmahillo esiin! Kun palloset ovat jäähtyneet (vetäise leivinpaperi heti pois kuumalta pelliltä, etteivät palloset jälkikypsy pilalle), sipaisen palloselle hilloa ja painan toisen varovasti päälle. Annan pikkukakkujen imeytyä viileässä mielellään seuraavaan päivään. Silloin puolikkaat eivät luistele erilleen, kun alan kuoruttaa niitä! Muuten, jos haluaa pakastaa lumipallojen aihioita vastaisen varalle, se kannattaa tehdä tässä vaiheessa ja jättää koristelu myöhemmälle.

Lirautan tomusokeriin tippasen vettä ja sekoitan kuorrutteen tasaiseksi ja kiiltäväksi. Kuorrutan jokaisen pallosen sievästi ja tasaisesti - reunoistaan palloset tunnetaan, jos kohta niiden tekijäkin! Sanoi mummu. Ripottelen päälle rapeaa raesokeria. Annan kuivua mielellään yön yli, vaikka kuinka tekisi mieli maistaa.

Sitten kun lumisota vihdoin voi alkaa, kielelle jää ihana makumuisto: voin rehevyyttä, vadelman hienostuneisuutta ja tomusokerin makeutta. Täydellistä!

Vanha rouva huokaa taistelun tuoksinassa

Pois tieltä risut ja männynkävyt!

 

Risupuita alkoi syntyä, koska Vanha herra kinusi minua kävelylle. Rantapolulla olin kompastua kaadettuihin koivuihin, leppiin ja pajupuihin. Kiukuspäissäni karsin pahimpia oksia tyyliin "pois tieltä risut ja männynkävyt...". Kunnes mieleeni muistuivat kirjakaupassa selaamani joulukirjat. Jossain niistä olin nähnyt kauniin kuvan risuista tehdystä koristepuusta. Niinpä raahasin risukimput pirttiin kuivumaan.

Kronasin liiterin periltä kukkaruukkuja metsänistutuspuuhiani varten. Herrani ruuttasi uretaania purkinpohjalle ja siihen mössöön iskin tulevan metsäni kasvamaan. Uretaanivaahdon kanssa pitää olla nuuka, sillä se paisuu kuivuessaan aika tavalla. Samaten pitää olla tarkka, kun passaa puunrunkoja suoraan, sillä kuivuneessa uretaanissa niitä on paha mennä oikomaan. Kun olin saanut metsäni istutettua, piti malttaa yön yli, jotta maaperä kovettuisi.

 

Ja sitten kuumaliimapistooli esiin ja näppejä polttamaan! Kun olin liimannut oksat puihini kieli keskellä suuta, päätin värjätä metsäni utuisen valkeaksi. Ja taas piti odottaa yön yli, että puut kuivuvat. Sillä aikaa kaivelin kangaskätköistäni esille pehmoista valkeaa flanellia, josta taiteilin kukkaruukuille peitteet. Ja lopuksi pellavarusetti puunjuureen.  

Asettelin yhden puun keittiöpöydän päähän alkusyksystä värkkäämieni jäkälä- ja juolukkapensaiden seuralaiseksi. Seinällä on muuten latvianpellavasta ompelemiani sydämiä. Toisen puun vein peräkammarin piirongin päälle niiden rantapolun männynkäpyjen seuraksi. Kolmas puu humisee enkeleitä.

Vanha rouva, metsänhoitajatar