8.2.2020

Erokasa


Tein ystävälleni erosiivousta. Paperia, pahvia, lasia, metallia, muovia ja muuta sälää roudattiin säkkikaupalla kierrätykseen. Tyhjensimme kuranttia tavaraa"rouvan" ja "herran" kasoihin. Sitten jäi vielä niitä tavaroita, joista teimme erokasan nimeltä "tuunari". Se kasa oli minun!


Tuunarin erokasassa oli iso körö palapelejä. Yhtenä yönä sain huikean idean. Tein paksusta pahvista sydämen ja neliön. Liimasin palapelipaloja vieri viereen ja päällekkäin. Kultasuhuttelun jälkeen minulla oli kaksi palapeliteosta.


Sydänpalapeli sai mutkaansa eroruusun, johon myös suhuttelin kultaa. Nyt palapeli koristaa keittiökaapin päällystää.

Vanha rouva

2.2.2020

Ruokakysymys ja -vastaus


Stansta kyseli tässä taannoin, laitetaanko meillä sunnuntaisin erilaista ruokaa kuin arkena.

Jäin oikein pohtimaan asiaa ja kysyin jopa Vanhan herran mielipidettä. Emme päässeet puusta pitkään pohdinnoissamme. Aina kuitenkin ruokaa laitetaan, se on vissi. Onko se erilaista kuin normaalista - paha sanoa. Jappasemisesta tuskastuneena vastaan nyt kuitenkin: joskus juu, joskus ei.

Tänään kuitenkin on erilaista ruokaa kuin viikolla. Sain ruokakimmokkeen Stanstalta. Hän kokkasi taannoin munakastiketta, jota meillä sanottiin lapsena tipukastikkeeksi. Monta päivää haaveilin tuosta pehmeästä valkokastikkeesta, jonka seuraksi täytyy ehdottomasti saada makkaraa taikka kalaa. Älä kysy miksi.

Niin minä sitten aloin tyhjentää pakastinta sekalaisista kaloista (ahven, siika, kuha) ja tehdä täräytin kalapullia (reseptin löydät KLIKkaamalla). Vanha herra teki pottumuusia ja minä hemputin valkokastiketta.


Ai niin, unohdin sanoa, että ennen kalapullasavottaa olin tehnyt padallisen ohraryynipuuroa takkaan muhimaan. Sitä syödään iltapalaksi kiisselin kanssa. Mutta se ei ole vain sunnuntairuokaa, sillä sitä muhitetaan uunissa aina, kun takka on sopivasti lämmin. En nyt kuitenkaan mene takkaan kuvaamaan muhivaa pataa, joten saat uskoa näinensä ;)


Tämä kakku nyt on sitten sitä sunnuntairuokaa. Kakku on suklaakakku, minkä sisällä on rahkasta, vaniljakastikkeesta ja kermavaahdosta sotkotettu täyte. Kivasti kolme kerrosta erottuvat, kun ruskea kakkupohja kohtaa valkean täytteen. Päällystin kakun lopulla täyteseoksella löysästi. Kakun päälle mallasin suklaakeksejä, suklaakonvehteja, suklaarusinoita ja toffeepaloja. Punaiset pallot ovat suklaasalmiakkia. Viimeinen silaus mariannerouheella.

Joten saldona lienee se, että tänä sunnuntaina kokkasin erilaista kuin eilen. Huomenna taas syömme tämän päivän jämiä.

Vanha rouva

16.1.2020

Uudenvuodenlupauksia uunissa

 

Uudenvuoden innostuksessani olen tullut kokeilleeksi uusia leivontareseptejä. Ensimmäinen uusi tuttavuus on amerikkalainen juustokakku. Tein kakkupohjan pyöreästä kauramurotaikinasta. Se sopii oikein hyvin tehtävään ja mikä parasta - se irtoaa vuoasta kuin tanssi! Täytteeseen tarvitaan 400 g maustamatonta tuorejuustoa, 2 dl ranskankermaa, 1,5 dl sokeria, 0,5 dl perunajauhoja, 4 munaa ja 0,5 dl sitruunamehua.

Sulanut kauramurotaikina painellaan irtopohjavuoan pohjalle. Tuorejuuston sekaan vatkataan ranskankerma, sokeri ja perunajauhot. Munat vispataan taikinaan yksitellen. Lopuksi sekoitetaan sitruunamehu taikinaan. Täyte kaadetaan pohjan päälle ja kakkua paistetaan 175-asteisen uunin alimmalla tasolla tunnin verran. Jäähdytetään ainakin 2 tuntia. Sitten kakku irrotetaan vuoasta ja koristellaan. Minä käytin koristeluun kuutioituja hedelmiä, omenarenkaita ja ruusunlehtiä.


Toinen kokeilu ovat nämä pienet rahkapiiraat. Taikinaa varten sekoitetaan 6,5 dl vehnäjauhoja, 0,5 tl suolaa, 0,75 dl sokeria ja 100 g pehmeää voita. Kuiviin aineksiin lisätään 2dl lämmintä maitoa, johon on liotettu 25 g hiivaa. Taikina alustetaan ja siitä leivotaan tanko. Tangosta leikataan 20 palaa, jotka pyöritellään pulliksi. Minä nostelin pullat muffinsipellin kuoppiin kohoamaan.

Kun pullat olivat kohonneet, painelin pulliin lasinpohjalla kuopat. Voitelin reunat ja täytin kuopat rahkatäytteellä (1 tlk rahkaa + 0,5 dl kermaa + 1 muna + 0,5 dl sokeria + 1 tl vaniljasokeria). Paistoin pullia 225 asteessa kymmenisen minuuttia.


Suolainen uudenvuodenkokeiluni on kasvispiirakka. Pohjataikinaan tulee 2 dl lämmintä maitoa, johon huljutellaan 25 g hiivaa. Maitoon lisätään puoli teelusikallista suolaa, 50 g sulattettua voita ja 5 dl vehnäjauhoja. Vaivataan taikinaksi ja kohotetaan leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.

Kun taikina kohosi, tein kasvistäyteen. Kuullotin voissa sipulisilppua, raastettua porkkanaa ja juuriselleriä, paprikaa ja voitatteja. Sulatin kattilassa paketillisen sulatejuustoa desiin kermaa. Jäähdytin hetkisen ja lisäsin sitten 2 munaa, suolaa, valkosipulia, viherpippuria ja persiljaa.

Kaulitsin kohonneen taikinan uunipellille. Levitin juustotäytteen taikinan päälle ja lopuksi liäsin puolikypsät kasvikset juustotäytteelle. Paistoin piirakkaa 250 asteessa parikymmentä minuuttia.

Taidan tehdä toistekin uudenvuodenlupauksia, nam.

Vanha rouva

11.1.2020

Meri-ihminen


Surkean vähälumisen, liukkaan ja sateisen tammikuun keskellä on ollut pari onnenpäivää. Aurinko on paistanut, pikkupakkanen punannut posket ja valon määrä hullaannuttanut pimeästä ahdistuvan mielen.

 

Merenlahti välkehtii iltapäivän auringossa tuhansin jäätimantein.


Lumi ja jää narskuvat jalkojen alla.


Graafisia linjoja ja pelkistettyjä viivoja. Taivaallinen taiteilija taitaa työnsä.


Lapsena olin järvi-ihminen. Elämä meri-ihmisen kanssa on tainnut tehdä tehtävänsä.

Vanha rouva