10.6.2026

Hau hau

Stansta komensi sanomaan "Hau, hau", koska olen viettänyt somehiljaisuutta ihan pihalla kohta kaksi kuukautta. Somepaasto on tehnyt hyvää.

 

 

 

Olen heilutellut voikukkarautaa, kohentanut kukkamaita, perustanut nurmikkoa, kärrännyt multaa ja maalannut puutarhakalusteita. Siemeniä pääsin ripottelemaan vasta kaksi viikkoa sitten - sen verran kylmä ja kolea on alkukesä ollut. Asun siis vyöhykkeellä V ja vieressä on kylmä meri. Joten minun kesäni alkaa paljon myöhemmin kuin sinulla siellä Suomen laitamailla.


Löysin puutarhalta PUNAISIA orvokkeja. Niitä on tarjolla harvemmin, joten hamstrasin ison ruukun niitä täyteen. Muut orvokkini ovat Ukrainan väreissä. Solidaarisuutta tämäkin.


Kaatosade hakkasi päärynä- ja omenapuiden sekä koristeomenapuun kukkaset maahan. Vähän se otti päähän, sillä hämäläisenä en ehtinyt tarpeeksi nuuhkutella ja taivastella sitä kauneuden määrää.


Seuraava puutarhaunelmani liittyy huvimajaan. Tämmöisen kaunottaren löysin malliksi kaupungilta. Timpuri voisi kenties nikkaroida, jos oikein monta kakkua lupaisin vaivanpalkaksi.


Vanha herra ei oikein lämpene puutarhapömpelilleni. Mutta hei, eihän sen tarvitse sinne tulla. Eikä se kyllä mahtuisikaan, jos levittelen kaikki lankani, kirjani ja ajatukseni oikein laajalle ;)

Vanha rouva

10 kommenttia:

  1. Stansta kiittää! ♥
    Kuinka "pieni" asia ärsyttää, niin bloggeri ei päivitä uusia postauksia reaaliajassa!!? Nytkin tulin vain kurkkaamaan, vaikka omassa luettelossa luki Hurlumhei. Onneksi tulin!
    Taas on pihallasi niin nättiä! En muista nähneeni koskaan punaista orvokkia, mutta sinulle se sopii kuin puolukka vispipuuroon. Niin sopisi pihaasi myös huvimaja! Tuskin sellaisen saadessasi jättäisit valkoiseksi, mutta minkä värinen siitä tulisi? Violetti? Punainen?
    Mukavia hetkiä nenu mullassa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvimajasta tulisi talomme värinen. Mutta ikkunan- ja ovenpielet olisivat kanervanvärisiä tai punaisia. Ei o le kuin yksi mutta matkassa - Vanha herra =O

      Poista
  2. VoiKUKKAA, mitä puutarhajuttua puukkaa(kaan!)
    Niin paljon ihailtavaa kuin olisikin niin silmäni nauliutuivat kukkaruukkuihin tai paremminkin patoihin - ihanat, varsinkin tuo isompi pyöreä? Onko menneisyyden havinoiden aarre, vai mahdollisesti jostain vielä saatava... täällä padat paukkuneet... puiset enää ehjiä ja niissä vain yrttejä/salaatteja. Huvimaja laajalle levinneiden ajatusten kera kuulostaa täydelliseltä... miten edes langat, kirjat sinne mahtuisikaan, hih... jään seuraamaan miten leipomuksesi ja majan rakennus alkaa edistymään.... Kesäiloja siis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole iso pyöreä pata, vaan saviruukku. Ostin kolme samanmoista monta vuotta sitten myöhäissyksyllä tosi halvalla, kun puutarhuri halusi sulkea puutarhansa talveksi. Isot ruukut vetäisivät mahdottomasti multaa, mutta pihi kun olen, käytän niiden sisällä pienempivetoisia muoviruukkuja.

      Poista
  3. Oikein hyvä suunnitelma pömpelin saamiseksi. Vanhan herran kannattaisi lämmetä ajatukselle, sillä siten hän saisi mahdollisuuden viettää aikaa ihan omin nokkinensa jossain muualla.
    Somepaasto tekee välillä hyvää. Nyt olisi niin paljon kerrottavaa ja kuvattavaa, ettei paastoon olisi aikaa eikä tahtoa. Muut asiat vaan tuppaavat päättämään toisin. Kiva, että tulit sanomaan "haut" meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhalla herralla on oma autotalli, oma liiteri, oma kalastusvarasto yms yms. Minulla on vain puolikas autokatosta ja kasviskoppi. Kyllä minä olen pömpelini ansainnut... ja saa Vanha herra sinne tulla, kunhan ei sotke minun lankojani!

      Poista
  4. Huvimajassa tuuli tuivertaa. Pyydä grillikatos ilman grilliä. Tarjoilupöytä tietysti kakuille.
    Hieno kuva tuo saniaisen keskiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saniaiset varastin naapurista - naapurin luvalla. Ne eivät meinaa pysyä pystyssä, joten pitänee mennä nyysimään lisää tukikavereita ;)

      Poista
  5. Jos vanha herra ei lämpene huvimajapömpelille, niin sitten vaan sen tilalta sellainen romanttisen tyylinen, vähän isompi leikkimökki? Siellä ei haittaisi, vaikka langat, kirjat ja ajatukset jäisivät pidemmäksikin aikaa, kun ovat säänsuojassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoista vähän isompaa leikkimökkiä minäkin olen ajatellut. Pitää panna sana kiertämään ;)

      Poista