30.11.2025

Punaisia mummoja

Otin esille neljä punaista villalankakerää ja neljä punaista pellavalankakerää. Lisäsin joukkoon kilon punaista sekoitemohairia. Virkkasin villat ja pellavat mummoneliöiksi yhdessä mohairin kanssa. Neuloin neliöt tyynynpäällisiksi. 


Villa- ja pellavamummot riittivät juuri kahteen pötkötyynyyn. Päällisistä tuli pehmoisen muhkeita. Kolmas pitänee tehdä ilman villoja ja pellavia. Tai sitten pitää käydä kirpparikierroksella.


Mohairia on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Onneksi on pyöränvanteita, joita voi päällystää tulevaa taideteosta varten vaikka ruusuilla ja muilla kukkasilla.


Vanha rouva

19.11.2025

Solekko tehä

Löysin kirpparilta nipun koristepaperia. Kuka lie tuheentunut ja jättänyt paperityönsä tekemättä. Toki minäkin haudoin papereita kaapin pohjalla jonkun aikaa, mutta sitten sisuunnuin ja aloin nähdä tähtiä.


Taittelin ja liimailin isoja ja pieniä tähtiä. Kas kummaa, ne passaavat oikein hyvin olohuoneen verhojen persikansävyyn. Verhot löysin muutama aika sitten kirpparilta.

Näinkin pienten hommien tekemiseen saa käytettyä tuhottomasti laiskotusenergiaa. Kunpa muistaisi aina torniolaisen lausahduksen:


Vanha rouva