4.5.2023

19 tähden matka


Kävin nuoruudessani viisi kertaa reilaamassa ympäri Eurooppaa. Lysti loppui, kun vanhenin. Siihen maailman aikaan vain nuoret olivat oikeutettuja ostamaan reililippuja. Nyt on toisin - en olekaan enää liian vanha reilaamaan!

Olen puhunut 30 vuotta Vanhalle herralle, että oli se reilaaminen vaan niin antoisaa. Kuuroille korville olen puhunut. Kunnes tammikuussa sain yht´äkkiä luvan suunnitella reilimatkan, mutta seniorimukavuuksilla (ei yöjunia, retkeilymajoja, saati biitsillä nukkumista ja lämmintä ruokaa on saatava ainakin kerran päivässä).



Lähdettiin kuukaudeksi junabussille. Interrail-lippua emme ostaneet, sillä Italian paikallisjunat tulivat huomattavasti lippua halvemmiksi. Balkanilla taas ei junilla pääse oikeastaan mihinkään mitenkään järkevästi, sillä ratoja ei ole tai ne ovat huonossa kunnossa. Juna-aikataulut ovat hanurista.

Lensimme Venetsiaan. Kiertelimme viikon Pohjois-Italiassa ja kolme viikkoa Balkanilla. Italiassa matkattiin paikallisjunilla ja Balkanilla busseilla (kerran piti Italiassa turvautua kimppakyytiin, Italiasta Albaniaan matkustettiin laivalla ja Belgradista Sarajevoon lennettiin, koska bussimatka vuoriston yli olisi vienyt 14 tuntia). Lensimme takaisin Suomeen Dubrovnikista.

Kävelimme, kävelimme ja yhä vain kävelimme. Päivämatkat taisivat olla 5-10 km. Alla on kuva San Marinossa tehdystä aamukävelystä:


Matkustimme kevyin kantamuksin. Kumpikin laukku painoi nippanappa 5 kiloa. Toisessa vaatteet ja toisessa varakengät, laturit, lääkkeet sun muu tilpehööri. Varasin kaikki majoitukset Bookingin kautta. Asuimme kolme kertaa hotellissa ja kaikki muut majapaikat olivat kalustettuja asuntoja. Söimme pikkukapakoissa, toreilla ja turuilla edullisia paikallisia ruokia. Aamiaiset teimme itse - paitsi niissä kolmessa hotellissa.

Tässä tähtikohteemme 8 maassa:

Tässä tähdet kuvien kera:


 Venetsia

Verona


Garda-järvi


Pisa


Firenze


Faenza


Rimini

 

San Marino


Bari


Tirana


Ohrid-järvi


Skopje


Nis

 

Belgrad


Sarajevo


Mostar


Trebinje


Kotor


Sveti Stefan


Budva


Herceg Novi


Kuukauden aikana tuli käytyä niin monessa uudessa paikassa, ettei kuulemma tarvitse vähään aikaan matkustaa mihinkään. Niinhän Vanha herra luulee ;) 

Vanha rouva

8 kommenttia:

  1. Voihan hyssynpyssyt ja hatunnosto Vanhalle Herralle, että rohkeni sinun matkaasi lähteä! Ihan mieletön reissu! Niin paljon nähtävää. Mahtaako kaikki nähtävyydet muuttua sekameteliksi päässä? Jään odottamaan lisää kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs Vanhan herran oli ollessa, kun rouvansa sattuu olemaan yhdeltä ammatiltaan matkaopas ja matkanjohtaja. Kulki kiltisti perässä ja vingutti visaa ;)

      Poista
  2. Onpas teillä ollut upea matka! Italia on ihana, paljon tuttuja paikkoja, etenkin Firenze oli mielestäni hieno kaupunki. Balkanin maat ovat vielä itselleni valloittamatonta seutua, mutta kiva oli saada inspiraatiota noista kuvistasi. Lisää odotellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balkan oli meillekin Albaniaa, Kroatiaa ja Sloveniaa lukuunottamatta tuiki tuntematonta seutua. Nyt osaan sijoittaa kaikki maat ja pääkaupungit oikein kartalle.

      Poista
  3. Olipa teillä antoisa matka. Ihanaa kun maailma on taas avautunut matkustelevilla. Sinulla onkin sopivaa matkaseuraa ihan omasta takaa ( kunhan sen saa ensin suostuteltua 😉 ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha herra on ihan parasta matkaseuraa! Se ei turhasta rutise, vaan sille kaikki on kokemisen arvoista tavalla tai toisella.

      Poista
  4. Kiitos virtuaalireissuun pääsystä! Ihan mahtavaa! Ei mennyt kuukausi hukkaan. Jatkoa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt kuukausi hukkaan! Pää on vieläkin pyörällä kaikesta nähdystä ja koetusta. Koetan purkaa sekamelskaa pikkuhiljaa tänne Zakuska-pöytäänkin.

      Poista