7.9.2022

Kreivin aikaan

Tein pikavisiitin Raaheen. Yhden yön ja kaksi päivää vietin laatuaikaa itseni kanssa pikkuruisessa puukaupungissa Perämeren rannalla.

Ensimmäinen tutustumiskohteeni oli Langin kauppahuone. Siellä tehtiin kauppaa vuosina 1811-1934. Langin kauppahuone harjoitti maakauppaa, ulkomaankauppaa sekä laivanvarustusta. Langin liike oli Pohjois-Suomen suurin kauppahuone. Kauppahuoneen omaisuuteen kuului purjelaivoja, sahoja ja ruukkeja. 

Nyt  Langin kauppahuoneessa toimii kahvila-ravintola komeine saleineen, puoti, kööki ja hotellihuoneita. Minä ostin itselleni yhden viehkon yön Sofia-neidon kammarissa. Sofia syntyi kauppiasperheeseen vuonna 1816. Sofia-neidon kamari on sisustettu siihen hetkeen, jolloin Sofia on nukkunut siellä viimeisen neidon yönsä ja mennyt seuraavana päivänä naimisiin suuren rakkautensa kanssa.

Langin kauppahuone sijaitsee uljaalla paikalla. Pekkatori on Raahen palon jälkeen tehdyn Gustaf Odenwallin kaavan (1811) tärkein kokonaisuus. Siitä piti tulla kaupan ja hallinnon keskus. Aukiota ympäröi seitsemän asuintonttia ja torin äärelle rakensivat monet Raahen valtasuvuista. Uudisrakentajat olivat kaupungin huomattavimpia porvareita, raatimiehiä, kauppiaita ja laivanvarustajia.

Torin ympärysrakennukset edustavat kaikki 1800-luvun puuklassismia. Tämä italialaisen renessanssin ihanteiden mukainen umpikulmainen torikokonaisuus on säilynyt poikkeuksellisen yhtenäisenä. Suomalaisten puukaupunkien toreista Pekkatori on parhaiten säilynyt.


Pekkatorin keskellä seisoo kaupungin perustaja Pietari Brahe. Brahe toimi Suomen kenraalikuvernöörinä 1600-luvulla. Hän kehitti Suomen hallintoa ja perusti Suomeen kymmenen uutta kaupunkia sekä Turun akatemian. Raahen Brahe perusti 1649.

Pönäkän kreivin lisäksi Raahesta löytyy oikea veistospuisto. Kari Juvan veistokset ovat moniulotteisia ja helposti hahmotettavia. Mieluisia monista veistoksista on maahan vajoava nainen. Omakuva? 


Ihanan ystävän, romanttisen hotellin, hyvän ruoan ja kirpparikierroksen lisäksi Raahesta löytyi mitä kaunein kirjapuoti. Pieni ja yksityinen, ketjuista riippumaton Karhun kirja ja paperi. Vanhoja mööpeleitä, kierrätettyjä ja tuunattuja myymäläkalusteita ja itserakennettuja hyllyjä täynnä mitä mielenkiintoisempia kirjoja ja paperiaarteita. Lattia täynnä sitaatteja ja tiskin takana ystävällinen kirjakauppias, jolta löytyi suosituksia laidasta laitaan. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan aitoa ihailua rohkealle kauppiaalle aikana, jolloin sometus, tviittailu ja podcastit korvaavat paperikirjan tunnun ja tuoksun. 

Pikkupikkulomanen tuli kreivin aikaan. Nyt on mukava taas painaa pitkää päivää.

Vanha rouva

5 kommenttia:

  1. Lomakin tuntuu lomalta, kun painaa pitkää päivää :) Keväiset köllöttelyt ovat ohi?
    Historiaa huokuva paikka, mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  2. Historiaa ja kirjoja, Raahe on muutakin kuin terästehdas. Onneksi on vielä tuollaisia kirjakauppoja. Toivottavasti oikeat kirjat eivät katoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raahelaisen kirjakauppiaan mukaan kirjat eivät katoa. Haluan niin uskoa niin.

      Poista
  3. Vähän myöhässä, mutta kiitos Raahe-kierroksesta!

    VastaaPoista