22.12.2019

Matkaherkku ja vanhat tutut

 

Joulukuun aikana on tullut istuttua junissa ja busseissa matkalla sinne sun tänne. Käsityön ja vakavamielisen kirjallisuuden lisäksi olen noilla matkoilla kahlannut läpi ison pinon akkainlehtiä. Kuvasin muutaman reseptin kameralla ja nyt kokeilin ensimmäistä:

1. Vatkaaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.

2. Hienonna Omarit murusiksi. Lisää ne keskenään sekoitettuihin kuiviin aineksiin. Lisää seos ja puolet puolukoista voi-sokeri-seokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

3. Laapi taikina kylmällä vedellä kostutetuin käsin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (emäntäkoulussa opetettiin, että usein ihmiskädet ovat paras työkalu kaikenmaailman nuoijoihin verrattuna). Levitä loput puolukat kakun päälle.

4. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla puolisen tuntia.

5. Leikkaa täysin jäähtynyt levy pieniksi kolmioiksi. 

6. Nauti tahmean imeliä herkkukolmioita pieni annos kerrallaan.

VAROITUS: Erittäin koukuttavia!



Emäntäkoulusta kun tuli puhe, täytyy näyttää Irmeli-opettajan vinkit pikkupullien eri variaatioista. Kaikkia olen vuosien varrella pyöritellyt, mutta joulua en voi kuvitella ilman erilaisia joulupullia:


Joulu ilman sekemetelisoppaakin on täysin mahdoton. Niinpä hyvissä ajoin ennen pyhiä kaupasta kulkeutuu kotiin erilaisia ja erisisältöisiä sekahedelmäpussukoita. Liotan hedelmiä lantratussa omenamehussa yön ylitse ja aamusella kiehautan pulleista hedelmänpalasista fariinisokerin kanssa makoisan sopan. 

VAROITUS: Erittäin huonosti säilyvä elintarvike!


Herkullista joulunalusaikaa!

Vanha rouva

13 kommenttia:

  1. Meillä syödään riisipuuron kanssa karpalosoppaa. Bebejä teimme taas Sohvin ja Liisa-tädin kanssa, joten makeaa on elämä jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montako sataa bebeä tuli tällä kertaa?

      Poista
    2. Pari sataa ja Sohvi taisi tekaista vielä kotonaan bonussatsin päälle.

      Poista
  2. Hienoja pullia! Nimimerkki kateellinen pullien pilaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkki: osta kaupan pakastealtaasta pussillinen paistovalmiita pikkupullia. Voitele pullat ja kasta kunkin pullan huippu voisulaan ja sokeri-kaneli-seokseen. Paista ja paistattele kateellisten ihailussa ;)

      Poista
  3. Emätäkoulun myös käyneenä on tutun näkösie pullie.Tullut tehtyä monena jouluna,joulupullat tuovat joulun.

    VastaaPoista
  4. Noi pullat näyttää niiiiin hyviltä, mutta meilläpä on vielä palanen tekemääsi kuivakakkua. Mitä siinä "kuoressa" on, kun se on niin hyvää?

    VastaaPoista
  5. Se on niin vallotanta kyllä lukea niitä akkainlehtiä ja lähteä laukalle.
    Mutta lopputulos voi joskus olla varsin ilahduttava, kuten voimme kuvista päätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hupaisia ovat akkainlehdet. Joskus jalat ovat tukevasti pilvenhattaroilla ja maalaisjärki jätättää ja on niin out.

      Poista
  6. Miten pullista voikaan saada noin tasalaatuisen kauniita. Vau! Olet kyllä taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasalaatuisen kauniita? Hmm, enpä ole ikinä ajatellut...

      Poista