14.4.2019

Kirjavia ja kukertavia

Pääsiäsinoita jätti portinpieleen mustan kissansa ja voimakkaasti tuoksuvan narsissin.

Luuta oli jo olemassa, mutta harmittavan puisevan värinen. Kudoin luudalle uuden varren. Mallasin kissan ja luudan portinpieleen kukkasineen. Nyt odotan jännityksellä, koska itse noita istahtaa toolille.













Muutakin värikästä olen saanut valmiiksi. Langanlopuista kudoin kaksi paria säärystimiä kaksosille. He menevät syksyllä kouluun, joten nilkat pitää pitää lämpiminä.










Varsinaisena kevättekona pidettäköön villapaitaa, jota olen kutonut uskollisesti monta viikkoa raidan kerrallaan. Villapaita on värkätty Gjestal Garnin 100 % SW Merinoull -langasta. Lanka oli poistotarjouksessa, joten ostaa tärytin villapaitalangat kukertavissa väreissä (oranssia ei ollut, valitettavasti). Lankaa kului puoli kiloa, kun nelosen pyöröpuikoilla pistelin menemään.


Kirjava villapaita on hyvä olla olemassa, kun syksyn tullen lähdetään sienijahtiin taikka puolukkametsään. 
Punaiset kumpparit vaan jalkaan ja menoksi!

Vanha rouva


28 kommenttia:

  1. Voi ihanuus sun touhuja. Sinä se ehdit vaikka mitä. Noin komea villapaita suit sait vaan. Minusta kivan värinen ja pääaukko on hienostitehty ja ennenkaikkea siistiä työtä,eikä niinkuin minä huithapeli.Säärystimetkin ovat söpöt. Varo vain ,ettei Kyöpelinvuoren trulli tule varastamaan sun luutaas;OUH,Ouh. Muuten,huomasitkos sämun blogissa,että siellä on nyt se Norjanryijymaton pala valmiina,kun niin odotit millainen tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos trulli tarvitsee luutaa, niin ottakoon pois. Kiitos, kun muistutit norjanryijymatosta - mää mitään muista! Hieno on!

      Poista
  2. Vai neulomalla varsi! Oliko vähän hidasta :O Hieno siitä kuitenkin tuli, ei oo toista moista kenelläkään.
    Miä en oo aikoihin tehny yhtään villapaitaa. Se tuntuu jotenkin isolta, enkä keksi mitä tekisin. Nykyään ei tuu paljo villapaitoja pidettyä, niin ehkä ei sitä inspiraatiotakaan siksi tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni ei ole tainnut harjanvartta kutoa =)

      Poista
    2. Minäpäs olen! Ainakin pätkän verran. Äidin rappuun taloyhtiölle yllätykseksi. Hih.

      Poista
  3. Ihana pääsiäispläjäys!
    - Iloisia värejä, jotka vaikuttavat heti mieleen. Eipä voisi olla huonoa tuulta, kun näitä katsoo. Minun blogissani ei ole vielä paljoa väreillä leikitelty, mutta ehkä tästä pikkuhiljaa värin määrä lisääntyy meilläkin. Tänään koitan saada aikaseen taas uuden postauksen pääsiäiseen liittyen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värejä pitää olla ympärillä, kun oma naama on talven jäljiltä ihan platku!

      Poista
  4. Ihanan pirtsakka kokonaisuus!!!
    hiukan ...pelottaa ---kun trullit ovat kuulemma...korian perään :etteivät vain veis sinne kyöpelivuorelle noita ihanuuksia...:)

    ja tuo sinun neule....sievä kirkkaine värineen:) ,kuin koneella kudottu ,niin tasainen jälki:)
    (minä noita tavis katuharjoja kovettajalla koristelen)
    Mukavaa ja touhukasta pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovettajalla katuharjoja koristelet - MITEN????

      Poista
  5. Upean värikästä. Tulee iloiseksi jo pelkästään kuvaa katsomalla.
    Onpa ihanat säärystimet. Taatusti mieluisat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taannoiset pipot olivat jättimenestys. Saas nähdä, miten käy säärystimien.

      Poista
  6. Alkaahan ne lumet teiltäkin sulamaan. Kiva.
    Ihania värejä! Ja komia paita!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihastuttavat säärystimet kaksosille, ja villapaita myös! Onneksi olet tuomassa väriä elämään!!!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Siellä päässä tuntuu olevan myös aikamoinen väri-iloittelija!

      Poista
  9. No nythän on iloa ja väriä. Taitaa olla kevättä jo molemmissa rinnoissa. ;) Ihana tuo villapaitasi, tahtoo samanmoisen. Lämmintä ja mukavaa pääsiäisenaikaa sinulle.

    VastaaPoista
  10. Voi että sä sitten saat aikaan vaikka ja mitä!
    Täällä keskisemmällä ynnä eteläisemmällä Pohjanmaalla noirat lentelöö vasta lankalauantaina, joten luutia orotelles :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noirat kerääntyy ensin tänne ja sitten ne lentelöö sinne!

      Poista
  11. Ihanan värikäs päivitys ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Väriä pitää olla ja mieluiten punaisen kukertavaa.

      Poista
  12. Ihanan pirteät säärystimet kaksosille, hyvin lämmittää jos sattuvat vielä pitämään niitä varrettomia sukkia. Ja hieno on villapaitakin, ei jää metsässä huomaamatta.
    Eiköhän tuohon kissan kaveriksi joku istahda levähtämään, on niin kivan näköinen paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksoset eivät pidä varrettomia sukkia, sillä niiden mummu on pelotellut ne kylmällä kivellä ja sukattomana kulkemisen vaaroista ;)

      Poista