12.9.2010

Marinoituja nappisieniä talven varoiksi

Keräsimme Vanhan herran kanssa kaksi ämpärillistä pieniä kangasrouskuja, joita meidän perheessä kutsutaan nappisieniksi. Sienet saivat niskaansa kylmää vettä, missä ne viruttuivat yön yli. Muista nostaa ämpärit viileään paikkaan ja panna paino päälle, muuten nappisienet tuppaavat hätäpäissään pulpahtamaan pinnalle.

Kaada virutusvesi pois ja käy sienet juoksevan veden alla läpi. Sammalta ja neulasia sekä multaisia jalkoja ei saa päästää tarkastuksesta läpi. Kiehauta iso kattilallinen vettä ja ryöppää sieniä väljässä vedessä kymmenisen minuuttia, jotta saat liian tuikeuden pois. Huuhtele ja jäähdytä. Hoksaat varmaan, että sienet menevät kasaan hurjasti.

Keitä marinadiliemi: 8 dl vettä, 4 dl sokeria, 2 tl suolaa ja 4 dl etikkaa. Tämä määrä riitti em. kahdelle kymmenen litran ämpärilliselle sieniä. Puhdista mielellään pienet lasitölkit ja huljuttele säilöntäaineella. Tiputtele tölkkien pohjalle esim. kuorittuja valkosipulinkynsiä, kokonaisia valkopippureita, kanelitankoja, kokonaisia neilikoita, kuivattuja chilipalkoja, laakerinlehtiä... maun ja mieltymystesi mukaan.


Täytä tölkit nappisienillä, kaada lientä päälle ja päästä lusikalla ilmakuplat pois sienten lomasta ennen kuin kaadat tölkit piripintaan. Kierrä kansi kiinni tiukasti. Huuhtele tölkkien kylkiin valunut marinadiliemi pois ja anna tölkkien vetää itsensä tyhjiöön huoneen lämmössä ennen kuin viet ne kellariin ässehtymään.

Nappisienet ovat parhaimmillaan vasta usean kuukauden päästä. Eli sopivasti paukkuvina pakkasiltoina iltateen ja piirakan seurana nautittaviksi.

Vanha rouva, joka tuskin malttaa mieltään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti