31.1.2020

Kapakan kautta kotiin

Tammikuu on huopatossukuukausi.

Juuri on juhlittu pikkujoulut, joten vielä ei ole aika tyhy-, tiimi-, kokous- ja yrityshäppeningeille. Nyt asiakkaat vetävät henkeä ja tienaavat rahaa, kunnes seuraava sesonki eli kevään ja alkukesän rynnistys alkaa. Silloin saa painaa pitkää yötä ja hyvällä omallatunnolla sanoa työmatkan kulkevan kapakan kautta kotiin ja takaisin.

Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tapahtumatuottajat vetäisivät huopatossut jalkaan tammikuussa ja hiippailisivat jouten kotinurkissa. Kaukana siitä.

Koko kuluneen kuukauden olen hiki hatussa ja aivot solmussa kirjoittanut tuotekuvauksia uusille, lanseeraustaan odottaville tapahtumatuotannoille. Lisäksi olen freesannut vanhoja tuotteita ja kehitellyt aivan uusia. Tuotekehitys on pitkäpinnaista (-piimäistä) puuhaa, joten valmista tavaraa saa joskus odottaa useamman kuukauden, ellei peräti muutaman vuoden. Ideat jalostuvat pikkuhiljaa, kun palapeli koostuu miljoonasta pikkunippelistä.

 

Kirjoitushommien vastapainona olen työkaverin kanssa rakentanut tässä kuussa salakapakan jonnekinpäin kaupunkia: "...piilo-ovi aukeaa, kun koputat kolme kertaa ja lausut tunnussanan. Kun juhlaväki on sisällä, lukitaan ovi ja valot sammutetaan. Säädyllinen kirjakerho muuttuu pirtukuninkaan paratiisiksi. Kova tee tekee kauppansa, höyhenpuuhkat hurmaavat ja ilmassa on uhkapelien kiihottava kutsu. Kannattaa kuitenkin opetella hengittämään sisäänpäin, sillä nuuskijoita saattaa olla liikkeellä. Ratsian uhka on todellinen… ". Että tämmöistä tekstiä täällä syntyy. Tuotekuvaus on puettava myös konkreettiseksi elämysmaailmaksi, missä jokaisella esineellä on oma merkityksensä.


Nyt on työn alla salakapakkaa läheltä liippaava teematuote, sillä esinainen heitti hulvattoman haasteen sanoilla "tarttis saada jotain iloiselta 20-luvulta". Ahaa...Vai niin... Hmm... Höyheniä ja bling-blingiä on ja muutama otsapantakin tuli viime vuonna rustattua (KLIK), mutta mitä hiivattia saan runoiltua tästä:


Idea muhii jossain alitajunnassa omia aikojaan. Sillä välin on niin mukava tarttua kouriintuntuviin peltilämiköihin, sähköpiuhoihin, helmiin, kaulanauhoihin sun muihin kierrätysaarteisiin ja teollisuuden jämämateriaaleihin. Kruunukorkit muuntautuivat korviksiksi ja sormuksiksi, peltilämikät magneeteiksi. Raatelin hiireni piuhoiksi ja kieputtelin piuhat kaulakoruksi. Oli, mitä näyttää, kun saapastelin kokousasiakkaiden eteen.


Herrat ja rouvat tuunasivat ikäkulusta sanakirjasta paperikukkasia. Helppo työ, kun aikaa oli rapian vartin verran. Ne ovat nämä nykyajan kokousasiakkaat tiiviisti ohjelmoitua väkeä ;)

Tein asiakkailleni näytille myös isompia kukkasia naistenvaatekatalogista. Ihan vain siksi, että näkisivät, miten erilaisia isot ja värikkäät kukkaset ovat minikokoisten sanakirjakukkasten rinnalla. Muutama taisi ottaa ideasta vaarin, sillä sanoivat menevänsä kokouspäivän päätteeksi penkomaan akkainlehtikasojaan. 

Minun akkainkukkani päätyivät kotona pönttöuunin kupeessa riippuvan amppelin kyytiin. Mitähän kultaköynnös tuumaa moisesta invaasiosta? 


Nyt on tämän tapahtumatuottajan aika panna aivot narikkaan. 
Se tarkoittaa villapaidan kutomista töllön edessä. Moikka.

Vanha rouva

25.1.2020

Platku värikartta

 

Vedenpinta käväisi viikolla yli metrin korkeammalla kuin normaalisti. Ei ollut merenjäälle meneminen ilman kumilauttaa, kanoottia, kahluukenkiä taikka sukelluspukua. Tyydyin katselemaan värittömiä rantamaisemia kuivalta paikalta silmät vettä valuen (tuuli niin penteleesti, että meinasi ihan heijata).

 

Kotikartanolla piha oli kuin nuoltu. Jäätä, liukasta jäätä. Jotain piti tehdä, joten hiekoitushommiksi meni keskipäivä. Kun en hiekoituksen lisäksi muuta ulkopuuhaa keksinyt, tuunasin alahuonerakennuksen seinän 60-luvun kairoilla ja puisella pilkillä.


Sen verran sain rantakeikalla aikaiseksi, että napsin naapurin kaatamasta puusta komeita koivunoksia ruokapöydän päähän. Jotain oksat kaipasivat, mutta mitä?

  

Sutaisin sanakirjasta kolme paperikukkasta oksien seuraksi. Samoilla tulilla suhuttelin syksyisen vaahterakranssini valkoisen suhupurkin pohjilla. Iskin mukahuurteisen kranssin olohuoneen seinälle.


Viimeinen valkea amaryllis kukkii maljakossa.


Työn alla on villapaita. Musta. Plääh.


Värikarttani on tällä haavaa sangen platku. Joskus näinkin.

Vanha rouva


23.1.2020

Tuunattu hurtuuki

Hankin muutama vuosi sitten mustia, rouheita pellavalankoja. Tein muotoni armahtavan hurtuukin. Ensin virkkasin vitosen koukulla isoja isoäidinneliöitä ja sitten vähän pienempiä. Yhdistin neliöt miehustaksi. Sitten virkkasin hihat. Yhdistin kaikki osat toisiinsa. Kanttasin helmahalkiot ja pääntien pylväillä. Mitään ohjetta minulla ei ollut, kunhan virkkasin elämäni innossa. Puin hurtuukin päälleni ja olin ihan paksun pötkön näköinen. 


No, miten pötkö saatiin häivytettyä? Taikuriksi minusta ei ollut, mutta kekkasin virkata hihansuihin leveät pitsiliehukkeet. Niitä kun oikein topakasti heiluttelin, niin ihmisten huomio kääntyi pois pötköstä ja kiinnittyi hoikkiin ranteisiini.


Nyt kuusi vuotta myöhemmin oli edessä uusi ongelma. Pötkön elopaino on tipahtanut kaksikymmentäkolme kiloa ja hurtuuki on käynyt isoksi. Ei se väljyys välttämättä haittaa, sillä inhoan pitkin muotoja nuolevia vaatteita. Mutta pääntie tuppasi valahtamaan olkapäille, joten asialle piti tehdä jotain.

Virkkasin pääntien pienemmäksi ja reunaan sommittelin hihojen pitsiliehukkeita matkivan kauluksen. Nyt ei pusero tipahtele olkapäille. Hihat sen sijaan korostavat edelleen entistäkin hoikempia ranteitani ;)


Oletko sinä viime aikoina tuunannut vaatteitasi?

Vanha rouva

16.1.2020

Uudenvuodenlupauksia uunissa

 

Uudenvuoden innostuksessani olen tullut kokeilleeksi uusia leivontareseptejä. Ensimmäinen uusi tuttavuus on amerikkalainen juustokakku. Tein kakkupohjan pyöreästä kauramurotaikinasta. Se sopii oikein hyvin tehtävään ja mikä parasta - se irtoaa vuoasta kuin tanssi! Täytteeseen tarvitaan 400 g maustamatonta tuorejuustoa, 2 dl ranskankermaa, 1,5 dl sokeria, 0,5 dl perunajauhoja, 4 munaa ja 0,5 dl sitruunamehua.

Sulanut kauramurotaikina painellaan irtopohjavuoan pohjalle. Tuorejuuston sekaan vatkataan ranskankerma, sokeri ja perunajauhot. Munat vispataan taikinaan yksitellen. Lopuksi sekoitetaan sitruunamehu taikinaan. Täyte kaadetaan pohjan päälle ja kakkua paistetaan 175-asteisen uunin alimmalla tasolla tunnin verran. Jäähdytetään ainakin 2 tuntia. Sitten kakku irrotetaan vuoasta ja koristellaan. Minä käytin koristeluun kuutioituja hedelmiä, omenarenkaita ja ruusunlehtiä.


Toinen kokeilu ovat nämä pienet rahkapiiraat. Taikinaa varten sekoitetaan 6,5 dl vehnäjauhoja, 0,5 tl suolaa, 0,75 dl sokeria ja 100 g pehmeää voita. Kuiviin aineksiin lisätään 2dl lämmintä maitoa, johon on liotettu 25 g hiivaa. Taikina alustetaan ja siitä leivotaan tanko. Tangosta leikataan 20 palaa, jotka pyöritellään pulliksi. Minä nostelin pullat muffinsipellin kuoppiin kohoamaan.

Kun pullat olivat kohonneet, painelin pulliin lasinpohjalla kuopat. Voitelin reunat ja täytin kuopat rahkatäytteellä (1 tlk rahkaa + 0,5 dl kermaa + 1 muna + 0,5 dl sokeria + 1 tl vaniljasokeria). Paistoin pullia 225 asteessa kymmenisen minuuttia.


Suolainen uudenvuodenkokeiluni on kasvispiirakka. Pohjataikinaan tulee 2 dl lämmintä maitoa, johon huljutellaan 25 g hiivaa. Maitoon lisätään puoli teelusikallista suolaa, 50 g sulattettua voita ja 5 dl vehnäjauhoja. Vaivataan taikinaksi ja kohotetaan leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.

Kun taikina kohosi, tein kasvistäyteen. Kuullotin voissa sipulisilppua, raastettua porkkanaa ja juuriselleriä, paprikaa ja voitatteja. Sulatin kattilassa paketillisen sulatejuustoa desiin kermaa. Jäähdytin hetkisen ja lisäsin sitten 2 munaa, suolaa, valkosipulia, viherpippuria ja persiljaa.

Kaulitsin kohonneen taikinan uunipellille. Levitin juustotäytteen taikinan päälle ja lopuksi liäsin puolikypsät kasvikset juustotäytteelle. Paistoin piirakkaa 250 asteessa parikymmentä minuuttia.

Taidan tehdä toistekin uudenvuodenlupauksia, nam.

Vanha rouva


14.1.2020

Rakkautta ja hilavitkuttimia

Lumikuningatar rakastui päätäpahkaa Pakkasukkoon.

Naapurimaan kuuluisa mies lupasi lämmittää ja auttaa kultaista kaunotarta selviämään hankien ja nietosten keskellä. Antoi lakkinsa, vyönsä ja kintaansa kaunottarelle.

Lumikuningattaren sydän oli pakahtua moisesta sankarillisuudesta. Kuusipuut alkoivat muuttua ruusunpunaisiksi ja pajunoksat kullanhuurteisiksi. Lumikentät peittyivät jääkukkasiin ja tähtitaivas lumihiutaleisiin.

Mutta...

 
Liekö Pakkasukko pelästynyt Lumikuningattaren kuumaa rakkautta, sillä matkamiehen saapas lähti lentoon ja sinisellä silattu palttoo leijaili talvipuhurin mukaan. Mihin joutui itse Pakkasukko?


Sen pituinen se.


Vuoden ensimmäinen satu sepitettiin pitkään kauppakäytävään. 
Työtoveri olisi niin halunnut jäädä live-somisteeksi ;)


Rakkaudentöiden lisäksi on tullut aherrettua muutakin. Työkalupakkia on täydennetty ja uusia työkaluja hankittu. Kun tämä emäntä lähtee keikalle, roudauskasseilla on kokoa ja kassien päälle tungetaan ne vermeet, jotka eivät mahdu kasseihin.


Kauniina pakkasaamuna kuljin kuutamossa ja auringonnousussa kimpsuineni ja kamsuineni. 


Otin vastaan ulkomaisia asiakkaita, joita minun lisäkseni odotti korillinen villasukkia ja kaksi kassillista kierrätettyjä hilavitkuttimia. Upcycling workshopin osanottajat tuunasivat oman, ainutlaatuisen ja taatusti erilaisen matkamuiston:


Näin se uusi työvuosi on korkattu kera rakkauden ja hilavitkuttimien sekä naisista kertovien historiankirjojen.

Vanha rouva


11.1.2020

Meri-ihminen


Surkean vähälumisen, liukkaan ja sateisen tammikuun keskellä on ollut pari onnenpäivää.
Aurinko on paistanut, pikkupakkanen punannut posket ja valon määrä hullaannuttanut pimeästä ahdistuvan mielen.

 

Merenlahti välkehtii iltapäivän auringossa tuhansin jäätimantein.


Lumi ja jää narskuvat jalkojen alla.


Graafisia linjoja ja pelkistettyjä viivoja.
Taivaallinen taiteilija taitaa työnsä.


Lapsena olin järvi-ihminen.
Elämä meri-ihmisen kanssa on tainnut tehdä tehtävänsä.

Vanha rouva



6.1.2020

Tähtisumua, juurihoitoa ja maailmanloppu

Otimme uuden vuoden vastaan saunatakeissa ja huopatossuissa omalla pihamaalla pikkupakkasessa. Sytyttelimme pilkkopimeässä illassa koristeomenapuun oksille sädetikkuja. Tuli lapsuus mieleen.

Sitten nukkumaan ja vuosi sai vaihtua omaan tahtiinsa. Vaihtuihan se ihan ilman meitäkin, näemmä.

Syy moiseen ilakoimattomuuteen oli joulunajan vaivannut hammaskipu. Ensimmäisenä arkipäivänä riensin hammaslääkäriin. Lääkäri antoi kalustoani koputeltuaan tuomionsa: puudutusta leukaan ja juurihoitoa tekemään. Homma hoitui ja kipu poistui.

Voisikohan uuden vuoden aaton ottaa uusiksi?

Vietimme vuoden ensimmäisenä lauantaina työpaikan pikkujoulua. Kahdentoista hengen porukka ajettiin umpimetsään ja dumpattiin soramontun reunaan. Sitten alkoi neljän tunnin mittainen maailmanloppu. Meidän oli selvittävä kuolettavan viruksen tartuttamista zompijoukosta, ratkottava monta visaista arvoitusta, ruokittava itsemme viimeisen kerran ja pelastettava mitä pelastettavissa oli.

Koska osoittauduimme nopeannokkeliksi, meille tuotiin pelastavaa seerumia. Sitten ajelimme cityyn syömään, saunomaan ja nauttimaan taikuudesta ja komiikasta.


Nautimme loppiaisaamiaisen kuusen loisteessa. Siihen se ilo sitten loppui. Koristeet otettiin pois kuusen oksilta. Kolme valonauhaa kerittiin muutaman voimasanan säestäminä omiin säilytyslaatikoihinsa. Sitten leikattiin kuusenoksat puutarhaleikkurilla säkkiin ja säkki liiteriin odottamaan oksasilppurikäsittelyä. Puunrungon Vanha herra käyttää merellä verkkomerkkinä.

Tämän kuusenhävitystavan opimme kantapään kautta kerrostaloelämässämme. Asuimme viidennessä kerroksessa ja karisevan kuusen kuskaaminen rappusia alas (ei mahtunut pikkuruiseen hissiin) tiesi aina loputonta neulassavottaa viiden kerroksen korkeudelta.


Nyt on imuroitu, pesty lattia, pakattu koristeet joululaatikkoon ja alettu normalisoitua muutenkin. Tosin tänä vuonna en hössöttänyt, panikoinut enkä muutenkaan hullaantunut. Makasin sohvalla viikon, parantelin leukaperiäni suklaalla, luin pari kirjaa ja kudoin viisi pipoa. Hyvä joulu.


Tänään on hyvä katsoa kohti uutta vuotta.

Vanha rouva