28.6.2018

Nurinperin ja nurinniskoin

Keskiviikkona saapui vieraakseni rouva M, entisestä oppilaastani nykyiseksi kollegakseni tekeytynyt ihminen isolla IILLÄ ja vielä isommalla sydämellä.

Tuliaisiksi rouva M toi purkillisen punaisia pikkutomaatteja. Paikallisesti tuotettuja, hyvältä maistuvia ja taivaalliselta tuoksuvia. Voiko ihanampaa kesätuliaista saada?

Söimme soppaa ja joimme kakkukahvit. Läärysimme pitkin puutarhaa. Keskustelu poikkoili työstä ja opiskeluista perheisiin ja kumminkaimanserkkuihin nurinperin ja etuperin.

Illalla istuin virkkuuni kanssa pää ajatuksia täynnänsä. Oikein nauratti itseäkin, kun ajatukset surrasivat ja palaset lonksuivat uusiin lokosiin. Rouva M saisi käydä useammin, että luutunut pääkoppani saisi osansa hänen positiivisesta psykologiastansa.

 

Tiistaina tein toisen rouva M:n (Mistä näitä ihania Ämmiä ympärilleni oikein siunaantuu?) kanssa puolipäiväretken Oulujoen taimistolle katselemaan ja vähän ostelemaankin ihania ruusuja.


Jostain syystä tulin kuvanneeksi vain vaaleanpunaisia ruusuja. Ennakoiko se sitä, että kohta puutarhaani muuttaa Hempeys nimeltä Kirovsk? Taitaapa hyvinkin ennakoida - tilaus on tehty. Hempeyttä odotellessani sain mukaani kuitenkin punaisimman ikinä näkemäni Tove Janssonin. Se on tarhapimpinellaruusu, jolla on loistavan yksinkertainen ja tummanpunainen kukinta alkukesällä.

Maanantaina aamutuimaan laitoin Vanhan herran perhomatkalle Norjaan. Pesin pyykkiä, ikkunoita, lattioita ja kaappeja. Juhannukseksi yleensä siivoan perusteellisesti, mutta tänä juhannuksena en viitsinyt muuttaa kaappeihin asumaan, joten annoin niiden olla.

Sunnuntaina kartanolle tupsahti pieni tytöntyllerö potkupyöränsä kanssa. Kun satulaa oli nostettu, alkoi hurja ralli pitkin pihaa. Vanhan herran olisi pitänyt juosta perässä, mutta sitten kuitenkin riitti, että herra pukkasi tylleröä ylämäessä.

Lauantaina kässehdimme merenrannalla ja pihamaalla. Ensimmäinen kurkku oli putkahtanut kasviskoppiin. Itse pyydetty lohi maistui mahtavalta ja työmaalla tehdyn puolukkarahkan kevyempi versio tuli testattua kotioloissa.


Perjantain kasvisdyykkauksen aarteita olen istutellut pikkuhiljaa pitkin kartanoa. Olisikohan uusi kukkamaa paikallaan? Vai laajentaisinko entisiä?

Torstaina uusi sulkahattu näki päivänvalon. Laitoin siihen valkean ja mustan strutsinsulan sekä mustan efektihuitaleen. Kyllä nyt kelpaa syksyn tullen leskirouva Nordbergin patsastella Oulujoen rantamilla.


Keskiviikkona tokenin alkuviikon työkiireistä makaamalla puutarhakeinussa kuin laiska lahna. Olin loimuttanut lohta, siivonnut viikonlopun yritysbileiden jälkiä ja juhlinut puolen vuoden mittaisen koulutuksen päättymistä. Kyllä olin ylpeä, kun sain ojentaa todistuksen yhdeksälletoista uudelle kollegalle. Kukkia, lauluja, runoja ja muuta mukavaa showta riitti, kun nuo 19 neropattia kiittivät kouluttajaansa.

Tässähän tämä viikko on mennyt. Nurinperin ja nurinniskoin, mutta enimmäkseen leppoisasti lempsuttaen. Lopuksi runo, joka on tälläkin viikolla ollut niin totta:

Elämä on rajaton koulu,
jossa jokainen vastaantulija
voi olla opettajasi.

- Jenni Miettunen 


Oikein hyvää viikonloppua meille kaikille vastaantulijoille!

Vanha rouva

22.6.2018

Seitsemän kukkaa

 

Heti aamusta sain päähäni kerätä seitsemän kukkasta juhannuksen kunniaksi.



Juuri, kun olin päässyt laskuissani hyvään vauhtiin, alkoi pottumaan suunnalta kuulua kaihoisa vaikerrus: Missä on mun juhannuskakkuuu...

Sisällehän sitä oli lähdettävä kakkua koristelemaan. Mennessäni sipaisin mukaan syreeninoksan ja niin syntyi mansikkainen syreenikakku: ohut sokerikakkupohja, paksu vaniljainen kermatäyte mansikan kera ja päällä puutarhan omia koristeita.


Iltapäivän puolella, kun pottumaa oli saatu ruohittua, lähdimme Vanhan herran kanssa juhannuksen perinteiselle kukkadyykkausretkelle. Auton perään iso punkka, lapio, hanskat ja hyttysmyrkky. Auton nokka kohti syrjäisiä soramonttuja ja tienposkia, mihin ihmiset tyhmyyttään kippaavat kaikki roskansa ja puutarhajätteensä. 

Tänä vuonna kohdalle osui jättipotti: kolme supermarketin (jota ei sitten ikinä rakennettukaan) alta pakkolunastettua tonttia, joilta talot oli pukattu talojen taivaaseen ja kasvit jätetty oman onnensa nojaan rehottamaan.


Kahlasimme polvenkorkuisessa nokkosmeressä ja löysimme villiintyneiden marjapensaiden ja roikaleiksi kasvaneiden vatukoiden liepeiltä ruusu-, siperianherne-, syreeni- ja angervopensaita, akileijoja, liljoja, ritarinkannuksia... Keskellä pusikkoja kasvoi myös suurimmat ikinä näkemäni raparperitussakkeet. Sekä yksi jalkapallo.

Kun olimme saaneet kaikki kasvit istutettua taimien ensi- ja turvakotiin, meni yläkerran kastelukannu päälle kuin tilauksesta. Vettä tuli taivaan täydeltä. Olihan se mahtavaa!

 

 

Juhannusaatto on saunaa vaille täydellinen.

Terveisin
Vanha rouva


10.6.2018

Täydellisenä sunnuntaina

Täydellisenä sunnuntaina kukat tuoksuvat, hyttyset hyrisevät, varpuset harjoittelevat lentämistä ja aurinko paistaa.

Täydellisenä sunnuntaina pyykit lepattavat laiskasti narulla, peruna on istutettu ja Vanha herra on tehnyt hyvää ruokaa.

Täydellisenä sunnuntaina ei ole kiire mihinkään, kukaan ei vaadi mitään eikä välttämättä tarvitse edes puhua mitään.

Täydellisenä sunnuntaina on malttia istua alas ja uppoutua kauan kaivattuun kirjaan.

 

 

Täydellisen hiljaisuuden ja rauhan päälle ymmärtää vasta sitten, kun on viikon juossut pää kolmantena jalkana. 
Viikolla en kerinnyt huomata, että omenapuut kylpevät kukkameressä.


Viikolla en jaksanut perehtyä siihen, että koristeomanapuu keimailee pinkissä kukkamekossaan 
ja kehystää näkymää paraatipihalta kasvimaalle.


Täydellisenä sunnuntaina ei maksa vaivaa ajatella työasioita.
Paitsi silloin, kun haluaa kiittää itseään onnistuneesta työviikosta. 
Tässä sinulle neljä kuvaa matkailun sekatyöläisen arjesta.

 

Viikon alussa ja lopussa tutoroin itselle ikivanhan oppaan ammatin lainalaisuuksia ja teknisiä hienouksia 
- reteesti turistibussin takapenkillä ylhäisessä yksinäisyydessä, korva tarkkana, kello kädessä ja arviointipaperit nokan alla. 

Elämäni ensimmäinen lohenloimutus onnistui suurista peloistani huolimatta. 
Seitsemän yritysvierasta tuli ruokittua metsäsienikeitolla, kahdella kalalla, keitinpotuilla, uunijuureksilla ja tartarkastikkeella.
Pannaria mansikoiden kera päälliseksi.

 

Jossain välissä ajelin ja kävelin ympäri kaupunkia etsimässä kirkkaankeltaista kangasta ja musta-keltaisia koristekiviä. Meinasi mennä jo usko kelta-mustaan kesäjuhlasomistukseen, mutta sitten tärppäsi. Pomo hommasi vielä keltamustia kesäkukkia, niin eiköhän näistä jotain synnytetä.


Täydellisenä sunnuntaina.

Vanha rouva

4.6.2018

Lipstikkasoppa Nro. 2

Lipstikka eli liperi on vahvavartinen lehtiselleriltä tuoksuva yrtti. Sen kotimaana pidetään Persiaa, mutta Perämeren rannallakin se on kuin kotonaan. Tänä keväänä jaoin lipstikkapehkon kolmeen osaan. Haaveenani on saada oikein lipstikka-aidanne kasvimaan reunaan.

Lipstikan maku muistuttaa selleriä tai purjoa. Lipstikka lisätään ruokiin kypsentämisen alkuvaiheessa. Se sopii yhteen monien muiden yrttien kanssa, joten sitä käytetään mm. lihaliemikuutioissa.

Minä kuivaan syksyllä lipstikkaa talven varoiksi. Kylmänä pakkaspäivänä on hyvä keittää kunnon kattilallinen liha- tai makkarasoppaa ja panna sekaan lipstikkaa lihaliemikuution sijasta makua antamaan.  Se tuoksu!

Alkukesän nautintoihin kuuluu lipstikkakeitto. jonka yleensä teen tämän ohjeen mukaan. Nyt kuitenkin Vanha herra löysi netistä minulle uuden ohjeen, jonka mukaan soppaan tarvitaan seuraavia aineita:




  • 2 keskikokoista sipulia ja voita niiden kuullottamiseen
  • 2 dl tuoreita lipstikanlehtiä
  • 8 dl vettä
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 100 g sulatejuustoa
  • mustapippuria
  • suolaa

Kuullotin sipulinpalat voissa, lisäsin lipstikkasilpun ja pyörittelin vielä pari minuuttia.Lisäsin nesteet, joihin olin sekoittanut suurusteen. Keittelin hiljakseen 10 minuuttia. Lisäsin lopuksi sulatejuuston ja mausteet.

Soppa maistui hyvältä, mutta näytti jotenkin valjulta. Lisäsin siihen pussillisen pakastevihanneksia. Kannoin pöytään. Vanha herra rupesi heti marisemaan: Mitä hiivattia tässä sopassa on? Täähän on ihan kesäkeiton näköistä. Karmeeta. 

Mulkaisin hänet hiljaiseksi ja sain kuin sainkin maistamaan soppaa. Siihen loppui narina. Ovela keittäjä oli sujauttanut soppaan jotain muutakin:


Pussillinen pakastepelmenejä teki sopasta sopivan ruokaisan. Pelmenit kuulemma neutralisoivat porkkananpalasten ilkeämielisen vilkuilun sopan seasta. Soppa oli siis sopivan syötävää jopa Vanhan herran mielestä - ja hän sentään on VVV [Vakaumuksellinen Vihannesten Vihaaja. suom. huom.].

Saan kuulemma tehdä toistekin.

Vanha rouva