Puolivuotiskatsaus

Tein uudenvuodenlupauksen: luen kaikki Euroopan maat läpi edes parin kirjan verran / maa. Ensimmäisten parin kuukauden aikana luin liettualaista, islantilaista, belgialaista, ranskalaista, suomalaista, ruotsalaista ja englantilaista kaunokirjallisuutta. Unohdin kuitenkin kuvata todistuskappaleet. Nyt, puolessa välissä vuotta, voin ilokseni todeta, että on tullut sekä kuvattua että luettua:

VIROLAISIA

 

LIETTUALAISIA

 

PUOLALAISIA

  

  

TSEKKILÄISIÄ

 

BULGARIALAINEN ja TRANSNISTRIALAINEN

 

UKRAINALAISIA

 

 

 

GEORGIALAINEN

1000-sivuinen eepos Stalinin lempiviinin kera ja ilman:

RANSKAN VENÄLÄINEN ja MEÄNMAAN RUOTSALAINEN

 

Nyt on luvussa 

TSEKKILÄINEN ja SVEITSIN VENÄLÄINEN

Kovin näkyy olevan itäeurooppalainen painotus. Täytyy varmaan siirtyä Latvian ja Unkarin jälkeen Etelä- ja Länsi-Eurooppaan seuraaviksi kuukausiksi.

Mitä olen saanut puolen vuoden mittaisen eurooppalaisen lukuputkeni aikana? Olen saanut palasia hirveästä ja julmasta historiasta ja traagisia ihmiskohtaloita, hurttia huumoria kyynelten läpi, selviytymiskeinoja, inhimillisyyttä ja rakkautta. Maantietoakin on tullut kerrattua aimo annos. 

Haen kirjat Outi-kirjastosysteemimme kautta. Sinne kun ruksaa hakusanoiksi kaunokirjallisuus, suomen kieli, haluttu maa ja aikakausi, alkaa tulla listaa ehdotuksista. Sitten valitsen, teen varauksen ja haen kirjat saapumisilmoituksen jälkeen lähikirjastostani. Helppoa, miellyttävää ja täysin ilmaista hupia. 

Vanha rouva

Kala- ja koneonnea

 

Aamutuimaan Vanha herra kiikutti mereltä kesän ensimmäisen lohen. Se painoi vajaa 12 kiloa. On laitettu medaljonkeja ja palasia pakkaseen ja keitetty lohipotut. Saapas nähdä, saadaanko lisää. 

 

Heti perään Ahti soi nelikiloisen taimenen. Puolikas savustettiin ja puolikas meni Vanhan herran bestikselle.

Sen verran hövelillä tuulella oli mies, että ajettiin konekauppaan. Hankittiin uusi ruohonleikkuri minulle, sillä vanhalla oli ikää 30 vuotta ja se tahtoi ruohonleikkureiden eläkeputkeen. Nyt on, millä huruutella pitkin kartanoa.

Aika ärhäkkä peli vanhaan verrattuna. Melkein saan juosta, että kerkeän leikkurin perässä. Muorin pohkeet on kovilla! Onneksi aina voi levähtää hetkisen ja toisenkin, koska jämälankaprojekti huutaa tekijäänsä nurmikon laidalla.

Kertakaikkisen kala- ja koneonnen kunniaksi tein hopputortun. Alla mansikkahilloa, päällä pursotus kermarahkasta. Päällimmäisenä mansikoita ja ruusuja kera mintun.

Kesäterveisin Vanha rouva

Kummallisessa paikassa

Iltapäivälehdessä oli artikkeli Suomen kummallisista matkailunähtävyyksistä. Yksi niistä oli vain 130 kilometrin päässä, joten sinne auton nokka näytti yhtenä sateisena keskiviikkopäivänä.

 

 

Nivalan sivukylällä, keskellä aakeeta laakeeta, oli Crazylandin elämyspuisto. Alueella vierailusta ei peritä pääsymaksua. Käymään voi piipahtaa mihin vuorokauden aikaan tahansa.

 

Vuonna 2015 Crazylandin alueelle ilmestyi lentokone, joka osoittautui liian suureksi tavallista kotipihaa koristamaan. Niin jouduttiin vuokraamaan viereinen pelto, jota koristi pian myös kiitorata ja lennonjohtotorni.

Pikkuhiljaa alueelle alkoi ilmestyi myös muita toinen toistaan erikoisempia nähtävyyksiä, kuten itse rakennettuja tykkijäljitelmiä, Charlie Chaplin sekä Saturn V -kantoraketti.

Nyt alueelta löytyi Titanic, komeita vanhoja autoja, epäonnistunut pakkolasku, vieraita avaruudesta sekä tietysti Eiffelin torni Marilynin kera. Yksi onneton oli juuttunut vessanpyttyyn ja nainen pitsipöksyt nilkoissa huussiin. Sotilaat, pingviinit ja uteliaat kylänämmät tarkkailivat huumorin silmäkulmassa tehtyjä hurjia installaatioita. ITE-taidetta parhaillaan ja kummallisimmillaan.

Nivalan keskustassa on kirkko, komea onkin. Kirkon parkkipaikalta nousimme kohti pääovea, mutta heti alkuunsa matkamme pysäytti yllä oleva muistomerkki. 

Hautausmaalta löytyi presidentti Kyösti Kallion hautamuistomerkki. Sen on suunnitellut Kallion poika, kuvanveistäjä Kalervo Kallio. Isä-Kallio on Nivalan poikia. Museokin olisi ollut, mutta se oli vierailuhetkellämme säpissä.

Kirkonmäen alapuolelta löytyi minua, entistä maatilanemäntää puhutteleva Tillaripatsas. Se on Miina Äkkijyrkän veistos, joka paljastettiin Nivalassa  1984 paikallisten lypsäjien kunniaksi ja työn muistomerkiksi. 

Matkaa tuli taitettua liki 300 kilometriä. Mikäs se oli ajellessa vehmaassa suvimaisemassa. Nyt on kummallinen paikka plakkarissa.

Vanha rouva

Vaatimaton toive

 

 

Teen juhannukseksi yleensä mansikkakakun. Sen pitää olla oikea täytekakku, eikä mikään hyytelökakku tai torttu. Niitäkin on tullut vuosien varrella esille pantua:

Vanha herra vaatii kakkujensa väliin kermaa ja banaania. Mansikkaviipaleetkin käyvät. Rahkaa ja tuorejuustoa ei missään tapauksessa saa sotkea aitoon kermaan. Vispikermat sun muut lisäainepläjäykset ovat ehdottomasti "Ei-ei-eiiiiii". Kerran yritin tarjoilla vegekermakakkua, mutta sen jälkeen oli kakkurintamalla todella hiljaista todella pitkään.

Mitä enemmän kakun päällä on mansikoita, sen parempi kuulemma. Muut "roskat" eivät ole ollenkaan välttämättömiä, mutta toistaiseksi olen saanut pitää pääni taiteellisen vaikutelman suhteen.

Yllä on pari ystäville tehtyä kakkua, joihin Vanhalla herralla ei ole ollut nokan koputtamista. Kumpikin kakku sisältää sulatettua valkosuklaata tuorejuustoon ja kermaan sekoitettuna. Valkosuklaa kuulemma ehkä toimisi ja menettelisi, mutten ole kiusallanikaan sitä sotkenut herran kakkuihin. Pitäköön kermansa.

Vaaleanpunainen kermakakku sai aikaan kummastuneita katseita. Marsipaani meni kuitenkin kiellettyjen listalle. Niinpä tämän juhannuksen kakku on taattua ja turvallista: sisällä kermaa, raparperihilloketta ja banaaniviipaleita ja päällä mansikoita ja roskia.

Nyt kun joku kuitenkin on vetänyt mansikan nenäänsä siitä, että teen kakut armaani vaatimusten mukaisesti, isken suoraan: Rakastan miestäni ja haluan toteuttaa edes yhden hänen vaatimattomista toiveistaan. Edes juhannuksena.

Vanha rouva