Vietimme pikkujoulua maaliskuisessa räntäsateessa. Kymmenen hengen kokopäiväretki tunturiin oli kerrassaan virkistävä poikkeus normiaherrukseen. Päivä hurahti yön puolelle aivan huomaamatta. Niin naurettavaa oli, että kyljet ovat vieläkin hellinä.
Teimme kolmenkymmenen kilometrin mittaisen huskyajelun. Minä kun olen vähän arka koirien, vauhdin ja korkeiden paikkojen suhteen, sain erioikeudenistua kelkassa ja esinainen oli puikoissa. Minun tehtäväkseni jäi ottaa kuvia huskyjen takalistoista, kehua ja kannustaa sekä koiria että esinaista ja tietysti ihailla maisemia.
Huskyt olivat täpinöissään. Tänä talvena ne ovat päässeet harvoin kokopävänretkelle. Matkailualueen toinen hotelli paloi, matkailijaryhmät peruttiin ja huskyparat jäivät lähestulkoon työttömiksi. Huskyt ja niiden palveluskuntana toimiva safariyrittäjäpariskunta ovat kovilla, kun yhtäkkiä sesonki haihtuu tuhkana taivaalle. Vakuutus toki paikkaa tiettyjä menetyksiä, mutta ei sitä, että yrityksen tärkein voimavara makaa toimettomana koppinsa katolla ja turhautuu.
Kolmekymmentä koiraa pääsi meidän kanssamme juoksemaan. Miten innoissaan ne olivat! Valjakon etupari edusti älykköjä, keskipari duunareita ja takapari raakaa voimaa. Hyvin ne pelasivat yhteen. Safariemäntä ei suotta ollut ylpeä koiristaan. Minä taas olin ylpeä kaikista, niin koirista kuin niiden emännästä. On ilo olla todistamassa ammattitaitoa ja -ylpeyttä.
Kevät tekee tuloaan Syötteen kansallispuistoon. Hanget ovat edelleen korkeat - mittatikkuina työtoverini, ihanat Sofia ja Miia. Likat ovat minua kolmekymmentä vuotta nuorempia, mutta samalla tasolla mennään. Joko he ovat vanhoja sieluja tai minä pahainen kakara...
Neljä ja puoli tuntia kestäneen huskysafarin jälkeen maistui savusauna ja illallinen. Sitten laulettiin ja pelailtiin. Yötä myöten ajettiin kotio pyörittämään arjen aherrusta. Minun osaltani se tarkoittaa tällä viikolla opastussisältöjen tuottamista, somistusten suunnittelua ja hinnoittelua ja tietokilpailun vetämistä yritysjuhlissa. Normiviikko siis tiedossa.
Vanha rouva
