28.3.2020

Karanteeni = työleiri

Me suljimme itsemme omaehtoiseen karanteeniin, kun meidät palautettiin Afrikasta ennen aikojamme Suomen kamaralle. Kukaan ei sanonut meille halaistua sanaa karanteenista Helsinki-Vantaan lentokentällä ja niin saimme lentää kotikaupunkiin ja ajella taksilla kotipihaan. Nyt vasta, viikon päästä ulkomailta palaavia suomalaisia ohjeistetaan ja suljetaan karanteeniin.

Viikko on vilahtanut vilkkaasti. Olen elänyt ihan tavallista arkea - turvaetäisyydellä muista ihmisistä Vanhaa herraa lukuunottamatta. Olen leiponut pullaa ja kakkuja, laittanut ruokaa, lukenut kirjaa ja töllännyt telkkaria.

Vanhalle herralle tämä on ollut koettelevaa aikaa, sillä kuntosalille ja kavereille ei ole meneminen. Mies on viikon verran ollut niin hyperaktiivinen, että meikäläistä heikottaa, väsyttää ja pelottaa - mitä se keksii seuraavaksi?

 

Ensin Vanha herra pesi sitruunhapolla kahvinkeittimen, pyykinpesukoneen, astianpesukoneen ja höyrysilitysraudan. Sitten se irrotti kodinkoneiden irtoavat osat, imuroi, pyyhki ja puunasi. Minut se komensi pesämään sihtejä ja suppiloita, siivilöitä ja pesuvarsia - ihan niin kuin minä tietäisin, mikä on mikä.


Kun muutama olohuoneen naulanreikä oli paklattu ja maalattu, minut käskettiin ulos. Katkoimme aitapihlajat ja -sireenit. Haketimme oksat ja joulukuusen jämät odottamaan kukkamaiden ja pensasalustojen kevätkunnostusta. Sitten kuului komento: mene siivoamaan puutarhavarastosi ja kasaa kaikki kierrätykseen menevä roina autokatokseen.


Tein työtä käskettyä. Roinaa ei pahemmin ollut pesiytynyt minun varastooni - herran varastosta sitä löytyi sitäkin enemmän. Samoilla tulilla kuskasimme puutarhakalusteet patiolle odottamaan ulkoruokintakauden alkamista.

 

Iltaisin Vanha herra on loninut verkkopunkkiaan ja paikkaillut hylkeiden repimiä lohiverkkoja. Sen aikaa olen saanut hauskuuttaa itseäni omin nokkineni: lankoja ja kirjoja piisaa.


Vanha herra uhkasi, että uuden viikon tullen ruvetaan rakentamaan linnunpönttöä ja tekemään kukkalootia puutarhaan. APUA! Eteisen, kodinhoitohuoneen ja vessan maalaamisen se aloitti joutessaan yhtenä aikaisena aamuna, kun minä vielä köllöttelin untenmailla.


Karanteenimme on puolessa välissä. 
Eipä tämä tämän kummempaa ole.
Hieman raskasta vain =).

Vanha rouva

27.3.2020

Stanstan jatkotarina, osa 3

... töissä oli haipakka heti aamusta. Tukkureissulla pakettiauto teki tenän moottoritiellä ja siinä sitä tienpenkalla sitten odotettiin apua. Emännän matkapuhelin oli jäänyt karjakeittiöön. Maisa joutui mörönsyötiksi tienpieleen. Oitis paikalle kurvasi punainen kuplavolkkari. Ratin takana istui reteä renttu. Kuiva bensatankki vain lorisi, kun Renttu tyhjensi jerrynsä. Mies huusi pois kaahatessaan "Likka hei, me tavataan vielä".

Iltapäivällä leivottiin rievää, piimälimppua, pullaa, vadelmasydämiä, lusikkaleipiä ja piirakoita. Välillä Maisa kävi lypsyllä ja jatkoi sitten kakkupohjien paistamista. Niitä piti leipoa paljon, sillä seuraavana päivänä oli 500 hengen maalaishäät naapurikunnan puolella. Hääkakun piti olla pikimusta viisikerroksinen kinuskikakku. Maisa sai kuin saikin viisi kakkua mustattua.

Aamulypsyn jälkeen ajettiin kiemuraisia hiekkateitä hääpaikalle kieli keskellä suuta (tavaratila oli täynnä kakkuja, ruokaa, pöytätuukeja, koristeita ja keittiövälineitä). Maisa sai kerrankin keskittyä vain yhteen asiaan eli kakkujen pursottamiseen. Lämpömittari huiteli liki kolmeakymmentä astetta, lantalan raatokärpäset surisivat kakkujen ympärillä (Maisa imuroi niitä ikkunoista puolen tunnin välein). Kun kermavaahto meinasi juoksettua, Maisa lorautti raakaa Kossua kerman sekaan - jo alkoivat kermat pysyä kakkujen reunoilla. Maisa huokasi helpotuksesta ja alkoi haaveilla mökkireissusta. 

Mutta eihän rauhaa kauan kestänyt: lehmät karkasivat laitumelta keskelle juhlakansaa. Sitten karjakeittiö syttyi tuleen. Morsian meinasi halkaista itsensä mustalla hääkakulla ja sulhanen Maisan kossukermalla. Yöpalalle ilmestyi  se moottoritien Reteä Renttu ja alkoi kovaan ääneen vaatia Maisalta saataviaan. Nolo Maisa pakeni lampolaan. Siellä hän näki kertakaikkisen pöyristyttävän... 

 

Kuka jatkaa?

Stanstan jatkotarinan säännöt löytyvät TÄÄLTÄ.
Stansta kirjoittama aloitustarina nro 1 löytyy Stanstalandiasta TÄÄLTÄ
Sartsan kirjoittama jatkotarinan osa 2 löytyy Silmukkaa soikoon -blogista TÄÄLTÄ.
Kannattaa käydä lukemassa tarinan osat 1 ja 2 ennen tätä 3. tarinaa.

22.3.2020

Afrikkalaisin terveisin


Vanha herra halusi 60-vuotislahjaksi sarvikuonoja, kirahveja, seeproja ja norsuja. Kaiken muun pystyin antamaan, mutta en norsuja (salametsästäjät olivat ehtineet ensin). Toteutin miehen toiveen roudaamalla hänet 8 päivän mittaiselle kiertomatkalle Senegaliin. Mikä matka!


Kävimme kolmella villieläinsafarilla. Senegalissa oli kuiva kausi, joten maa pöllysi, puut olivat lähes lehdettömiä ja eläimet lymyilivät vähissä varjoissa. Mainioiden paikallisten safarioppaidemme ansiosta löysimme kuitenkin paljon uljaita, komeita, salaperäisiä villieläimiä, joita tähän mennessä olemme nähneet vain luontodokumenteissa.

  

Apinanleipäpuut ovat majesteettisia. Puun mittasuhteet hoksaa katsomalla lilliputtikirahvia ;) 


Kirahvi on iso, kaunis eläin! Ja naamioitumisen mestari!


Puhveleita, antilooppeja, pahkasikoja, apinoita...

 

Fathala Wildlife Reserve -luonnonsuojelualueen ehdoton kunkku on sarvikuono Kevin, joka on ainoa lajiaan Fatalassa. Sillä oli kyllä tyttöystävä, joka ei kuitenkaan suostunut kaikkiin Kevinin lemmenlurituksiin ja Kevin pukkasi sen sarvikuonojen taivaaseen. Nyt Kevin odottaa uusia tyttöystäviä Etelä-Afrikasta. Toivotaan auliimpaa lempeä ;)

 


Bandian luonnonpuistossa leijonat, hyeenat ja krokotiilit olivat omilla alueillaan - muuten muu eläimistö hupenisi parempiin suihin. Leijonat ja hyeenat viettivät piiloissaan siestaa, joten ainoaksi näkemäksemme lihansyöjäpedoksi jäi auringonpaisteessa (+43 astetta) lekotteleva krokokaunokainen.


Senegalin pohjoisosassa on Unescon suojelema lintureservaatti, Djoudj Wetland Reserve. Siellä voi nähdä yli 400 erilaista lintua Länsi-Afrikan 650 lintulajista. Ajelimme veneellä pitkin Senegal-joen suistoa ja bongasimme kaikenkaikkiaan 28 erilaista siivekästä sekä pahkasikoja, krokotiilin ja boakäärmeen jäljet. Kesken rauhallisen jokisafarin tapahtui dramaattinen käänne. Olimme hetkessä pelikaanien ympäröiminä. Niitä tuli, tuli, tuli, tuli.... 




Kiertomatkan aikana vierailimme toreilla ja markkinoilla...



... paikallisessa kylässä ja koulussa ...



Piipahdimme Lac Rouge -suolajärven rannalla. Tuo samean vaaleanpunainen järvi Dakarista pohjoiseen on ulkonäöltään ainutlaatuinen. Muutama uskalikko pulahti järveen kellumaan - suolapitoisuus on 40 %.


Länsi-Afrikan keskus on Senegalin pääkaupunki Dakar, missä on yli miljoona asukasta. 


Alla olevassa kuvassa Dakar siintää matkanjohtajamme Tean taustalla. 


Dakarin edustalla on Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva saari, Île de Gorée. Saaren historia on synkkä. Se oli yksi Länsi-Afrikan vilkkaimmista orjienvälityskeskuksista vuoteen 1848 saakka, jolloin Ranska kielsi orjuuden. Arviolta 20-30 miljoonaa afrikkalaista lastattiin saarelta laivoihin kohti Pohjois-Amerikkaa, Länsi-Intiaa ja Brasiliaa.


Hollantilaisten vuonna 1776 rakennuttamassa orjatalossa on nyt orjakaupasta kertova museo. Vaaleanpunaisen talon yläkerrassa juhlittiin vielä 150 vuotta sitten kauppiaiden päivällisiä, kun taas alakerra korrepoiden ovensuut on otsikoitu: naiset, naimattomat naiset, miehet, lapset. Orjatalossa rautaketjuilla sidotut vangit elivät ahtaasti, ja saivat syödä ja käydä tarpeillaan kerran päivässä. Talon alakerran kapean käytävän päässä on ovi, josta ajettiin laivaan eikä paluuta ollut. 


Nykyisin Goréen saari on täynnä ranskalaisten 1800-luvulla rakennuttamia värikkäitä taloja.


Nyt tätä Unescon maailmanperintökohdetta asuttavat 
muslimit, kristityt, käsityöläiset ja kalastajat - sekä turistit käymäseltään.


Senegalin väestöstä valtaosa on muslimeja, jotka käyvät pienissä paikallisissa kylämoskeijoissa.


Kerran vuodessa senegalilaiset tekevät pyhiinvaellusmatkan Toubaan, 
missä on Länsi-Afrikan suurin moskeija. 


Yksi matkan kohokohdista oli ehdottomasti Saint Louisin vanhakaupunki. Se on Unescon maailmanperintölistalla. Kaupunki on tunnettu siirtomaa-aikakauden arkkitehtuurista. 


Kävimme illansuussa kuhisevassa kalasatamassa. Mitkä värit!




 

Ensimmäinen kysymys, jonka kuulimme paikallisilta, oli "Montako lasta teillä on?"

 


Kiertomatka toteutettiin 13 matkalaisen, gambialaisen Laman-kuljettajan ja suomalaisen Tea-oppaan joukolla. Ajelimme pikkubussilla matkatavarat katolla, asuimme ja ruokailimme vaatimattomissa pikkuhotelleissa. Söimme ajomatkojen aikana sanamukaisesti Tean kädestä. Tuo ystävällinen, välitön, avulias ja henkeen ja vereen rautainen asiakaspalvelija maistatti meillä senegalilaisia ja gambalaisia herkkuja solkenaan ja koko ajan. Ja mikä nauru!


Erityismaininnan ja papukaijamerkin ansaitsevat kanssamatkustajat Leena ja Mika.
Nauruntäyteinen ja riemukas kahdeksan päivää! KIITOS, my sister!


Senegal-viikon jälkeen meillä oli edessä toinen viikko Gambiassa. Se kutistui kolmeen päivään, sillä Suomi halusi kansalaisensa kotimaahan koronan takia. Järjestelyt hoituivat mainiosti, kiitos Tjareborgin (tämä ei ole maksettu mainos, vaan vilpitön kiitos huolenpidosta). Gambia vaihtui  14 vuorokauden karanteeniin, mutta mikäs tässä on ollessa, kun Vanha herrakin on päässyt turvallisesti aikuisen miehen ikään ;) 

Afrikkalaisin terveisin
Vanha rouva


3.3.2020

0 € -kranssi


Sain Vanhalta herralta kaksi vanerista tehtyä reikäleipää, jotka ovat olleet köysikelan kansia. Ystävältä sain huovutettavaa tumppulankaa, joka oli loppunut 1 1/2 tumpun kohdalla. Omassa jemmassa oli puiset puikot, jotka sain lahjaksi kauan sitten. Lankakopan pohjalla lymyili keltaista villalankaa. Kranssin kustannukset olivat siis tasan 0 €, sillä kauppaan en vasiten lähtenyt. En laske hintaa käytetylle värkkäämisajalle enkä tekemisenilolle, koska itselleni teen. Muille tekeminen onkin sitten eri juttu.


Köysikelassa on kaksi reikäleipäkantta. Toiseen kanteen kieputtelin kaikki sukkalankojen loput. Lankakopassa on keltaista ja turkoosia joutolankaa. Kukkasia en virkkaa, palloja en pyöritä ja minivillapaita saa olla mustassa kranssissa yksinoikeudella. Mitä tekisin? Luomisen tuskassani katselin vuosien varrella värkkäämiäni kransseja.


Kransseja napeista, paperista, havuista, pajusta, heinästä, tapetista, piikkilangasta ja talventörröttäjistä. 
Alla on kranssien koristeita romulaatikoista ja aarrekätköistä.


Kranssejani yhdistäviä tekijöitä ovat kierrätys, uusiokäyttö, nyhjää tyhjästä, 0  €.
Mutta mistä saisi lisää seiniä?

Vanha rouva

28.2.2020

Vanhakin nuortuu

Vanha herra täytti pyöreitä vuosia. 
Sen kunniaksi hän tarjosi vaimolleen synttäriajelut. 

  

Potkukelkat esiin ja menoksi.
Lumettomalla jäällä meno oli haipakkaa.
Lahjaksi saimme punaiset posket, iloisen mielen ja raikuvat naurut.
Niin se vanhakin nuortuu!


Kotona odotti välipala. Lehtitaikinasuikaleiden väliin kätkettyjä kinkkusuikaleita. Kolmikerrossuikaleet kiemurtelivat grillitikkuihin ja kaappasivat mutkiinsa minitomaatteja. Voitelu munalla ja kuumaan uuniin reiluksi vartiksi.

 

Kärmetikkujen jälkeen maistuivat omatekemät laskiaispullat.
Pullissa pitää olla keskellä aimo annos vadelmahilloa ja ruusut oikeaa kermaa.

Näillä välipaloilla nuortunut synttärisankari taintui sohvalle tillukoille.
Vaan tekikö vaimo perässä, mitä vanha edellä?

Vanha rouva