18.3.2019

Pikkujoulu


Vietimme pikkujoulua maaliskuisessa räntäsateessa. Kymmenen hengen kokopäiväretki tunturiin oli kerrassaan virkistävä poikkeus normiaherruskuvioista. Päivä hurahti yön puolelle aivan huomaamatta. Niin naurettavaa oli, että kyljet ovat vieläkin hellinä.


Teimme kolmenkymmenen kilometrin mittaisen huskyajelun. Minä kun olen vähän arka koirien, vauhdin ja korkeiden paikkojen suhteen, sain erioikeuden öhöttää kelkassa ja esinainen oli puikoissa. Minun tehtäväkseni jäi ottaa kuvia huskyjen takalistoista, kehua ja kannustaa sekä koiria että pomoa ja tietysti ihailla maisemia.


Huskyt olivat täpinöissään. Tänä talvena ne ovat päässeet harvoin kokopävänretkelle. Matkailualueen toinen hotelli paloi, matkailijaryhmät peruttiin ja huskyparat jäivät lähestulkoon työttömiksi. Huskyt ja niiden palveluskuntana toimiva safariyrittäjäpariskunta ovat kovilla, kun yhtäkkiä sesonki haihtuu tuhkana taivaalle. Vakuutus toki paikkaa tiettyjä menetyksiä, mutta ei sitä, että yrityksen tärkein voimavara makaa toimettomana koppinsa katolla ja turhautuu.


Kolmekymmentä koiraa pääsi meidän kanssamme juoksemaan. Miten innoissaan ne olivat! Valjakon etupari edusti älykköjä, keskipari edusti duunareita ja takapari edusti raakaa voimaa. Hyvin ne pelasivat yhteen. Safariemäntä ei suotta ollut ylpeä koiristaan. Minä taas olin ylpeä kaikista, niin koirista kuin niiden emännästä. On ilo olla todistamassa ammattitaitoa ja -ylpeyttä.


Kevät tekee tuloaan Syötteen kansallispuistoon. Hanget ovat edelleen korkeat - mittatikkuina työtoverini, ihanat Sofia ja Miia. Likat ovat minua kolmekymmentä vuotta nuorempia, mutta samalla tasolla mennään. Joko he ovat vanhoja sieluja tai minä pahainen kakara...


Neljä ja puoli tuntia kestäneen huskysafarin jälkeen maistui savusauna ja illallinen. Sitten laulettiin ja pelailtiin. Yötä myöten ajettiin kotio pyörittämään arjen aherrusta. Minun osaltani se tarkoittaa tällä viikolla opastussisältöjen tuottamista, somistusten suunnittelua ja hinnoittelua ja tietokilpailun vetämistä yritysjuhlissa. Normiviikko siis tiedossa.

Vanha rouva

11.3.2019

Viikon ruoka

Nyt selviää kummallisen näköisen otuksen arvoitus. Kyseessä oli mukulaselleri.

Mukulaselleri tunnetaan myös nimellä juuriselleri. Rosoisen mukulan jäännöksiä on löydetty egyptiläisistä haudoista ja pohjolaan se saapui lääkekasvina jo 1300-luvulla. Keski-Euroopassa mukulaselleri on suosittu alkutalven vihannes, josta käytetään sekä naatti että mukula. Meillä mukulaselleriä käytetään lähinnä liemijuureksena. Mukulasellerin voimakas maku pääsee oikeuksiinsa  paahdettuna, paistettuna, friteerattuna, keitettynä, haudutettuna. Mukulaselleri sopii erinomaisesti keittoihin, patoihin, uunijuureksiksi sekä tuoreeltaan tai kevyesti kypsennettynä naposteltavaksi.

Luin em. selostuksen www.satokausikalenteri.fi -sivustolta. Sitten tuumasta toimeen. Käärin pestyn mukulasellerin folioon ja lykkäsin takan perälle jälkilämmöille. Siellä se muhi alle sadassa asteessa kolmisen tuntia. Kuorin ja pilkoin. Heitin kattilaan sen kaveriksi porkkanaa, pottua, omenaa, valkosipulia, lipstikkaa ja ripauksen suolaa. Keittelin puolisen tuntia, soseutin ja lisäsin purkin kermaa. 

Ai että oli hyvää! Vanha herra tosin äimisteli, mihin olin unohtanut lihanpalat, sillä keitto maistui erehdyttävästi lihasopalle. 




Seuraavasta keitosta ei sen sijaan puutu lihaa eikä sattumia. Kyseessä on hernesoppa ala Vanha herra.

Mies keittää soppaa heti kymmeen litraa. Kaksi pussia herneitä likoaa kymmen litran kattilassa yön yli. Sitten pannaa pökköä pesään ja palviluita herneiden mukaan. Keitellään hiljaisella tulella kauan. Jossain vaiheessa heitetään soppaan myös 700 g ruskistettua jauhelihaa ja pussillinen pakasteherneitä. Taas turuutetaan. Maistellaan ja suolataan, jos on tarvis.

Sopasta tulee paksu ja ruokaisa. Pöydässä keittoon pannaan sinappia mausteeksi. Parasta tässä sopassa ovat palviluut, jotka saa imeskellä viimeisenä. 

Emme toki syö kymmentä litraa yhteen soittoon, vaan pakastamme sen annosrasioihin ja käytämme pikkuhiljaa, kun tekee mieli tuhtia talviruokaa.



Nyt on vuorossa talven ehdoton lohturuoka: herkkutattisoppa. 

Sen tekeminen onkin hieman pitempi prosessi. Ensin nimittäin pitää löytää ne herkkutatit. Meillä on muutama vissi tattimesta, mistä saatamme hyvällä tuurilla saada korit täyteen herkkareita - tai sitten ei. Jos onni on myötä ja tatteja saadaan, pakastan tai kuivaan ne puhdistuksen jälkeen.

Tattisoppaohje on yksinkertainen. Kuullotan sipulia voissa, lisään tattipalat ja kuullotan taas. Lisään vettä ja annan muhia hissukseen jonkun aikaa. Lisään suolaa, pippuria ja kermaa. Siinä se.

Täydellinen nautinto.

Meillä syödään paljon kalaa, kiitos Vanhan herran kalastusharrastuksen. Jos nyt joku rupeaa kateelliseksi, niin paulottakoon itse verkkonsa, hommatkoon luvat ja pumaskat, ostakoon veneen ja perämoottorin sekä moottorikelkan ja ison körön kesä/talvivaatteita yms yms. Nouskoon kademielinen ennen aamunkoittoa ja älköön laskeutuko maate ennen illantuloa: kesällä mennään kokemaan verkkoja aamulla ja illalla; talvella pari kertaa viikossa, sillä kylmässä vedessä kalat selviävät paremmin hengissä kuin lämpimässä... Sitten perataan, fileoidaan, pakastetaan... Korjataan hylkeiden ja välinpitämättömien veneilijöiden repimiä verkkoja...  

Kuvassa on kalapihvejä ahvenesta, siiasta ja kuhasta. Käyttämäni perusohje löytyy täältä. Nyt lisäsin pihvitaikinaan pari purkillista chilistä tonnikalaa liemineen päivineen. 

Vanha herra meinasi halkaista itsensä. Raukka. Oli niin sekaisin, että otti pinaattisalaattiakin ;)



 

Välillä pitää kokata jotain perusrepertuaarin ulkopuolelta. Niin kuin nyt tämä nakkikakku. Puolita nakit. Leikkaa lehtitaikinasta hieman nakkia kapeampi kaitale. Laappaise siihen tuorejuustoa taikka kananmunaa. Kääri rullalle ja laita nakkikääröt vieri viereen irtopohjavuokaan. Paista ja irrota vuoasta hieman jäähtyneenä. Irrota itsellesi justiinsa niin monta kakkupalaa kuin maha vetää.

Jälkiruoaksi voit ottaa kauhallisen lappapuuroa sokerin ja maidon kera, vassokuu.

Vanha rouva


8.3.2019

Miljoona, miljoona...

Kansainvälinen naistenpäivä on suuri juhla itänaapurissa. Monet ovat ne kerrat, kun olen viettänyt ikimuistoisia hetkiä ystävien ja työtovereiden kanssa 8. maaliskuuta Neukkulassa.

Lahjoja tulvi, samppanja virtasi ja kukkamaljakkona oli kerran muoviämpäri, sillä ruusukimppu ei mahtuneet maljakkoon (Vanhan herran kilpakosija yritti viedä sydämeni miljoonalla, miljoonalla ruusulla). Vanha herra vei metroajelulle kohtalokkain seurauksin.

Hopeareunuksiset muistot  mielessäni rustasin illalla ruokapöydälle toivelistan tätä päivää varten. Jännitin koko yön ja vielä aamupäivänkin. Äsken pöydälle oli ilmestynyt:


Suusanallinen ohje kuului: "Oli niin kummallisen näköinen otus Liiterissä. Tee siitä jotain hyvää. Mutta ennen kuin teet, mennäänkö pukkaamaan lumet?". Kiitin kauniisti ja tarjoilin omatekemiä pusuja:


Että tämmöinen naistenpäivä meillä. 
Entäs teillä?

Vanha rouva

6.3.2019

Perintö ja mitä siitä sitten seurasi


Appiukko siivosi nurkkiaan viime syksynä. Vanha herra sai "perinnöksi" kalaverkkoja, verkkomerkkejä ja verkkopunkkia. Minä puolestani sain kaksi pyöränrengasta, kolme hellanrengasta ja ison kasan köysiä. Olimme kumpikin hyvin tyytyväisiä saamisiimme.

 

Hellanrengas ja vanha köysi löysivät toisensa. Ensin ajattelin, että saan köysirenkaasta mainion pannunalusen. Sitten näin kirpparilla pronssinhohteisen nahkavyön, missä oli kaunis solki. Pätkin vyön ja ripustin köysirenkaan siitä roikkumaan pation seinälle. Uusi ulkosisutuselementti oli syntynyt!

 

Vyötä oli vielä jäljellä ja se taipui kuin itsestään kranssin muotoon. Romulootasta löytyi silkkikukkanen ja anopin vanha rintarossi. Uusi vessasisustuslementti oli syntynyt!

Pyöränrenkaista on jo napsittu pinnat pois, joten jotain pyöreää on tiedossa puutarhaan. Loput kaksi hellanrengasta saavat luvan toimia kranssipohjina - eivät ainakaan taivu muodottomiksi. Köysistä värkkään amppelin, ehkä. Ans kattoo ny.

Tuunausterveisin
Vanha rouva


2.3.2019

Näenkö kaiken kahtena?


Tässä Vanhan herran seuralaiset meren aavalla aamutuimaan. Tytölle on annettu verkonnaarausvehje ja poika on henkisenä tukena. Määränpäänä verkkomerkki ja sen alla piilotteleva, hyvin, hyvin pelottava verkkoavanto.


Ensin piti saada verkkoreiästä hyhmä pois. Osaava poika hoksasi heti niksin (vaikka ensimmäistä kertaa elämässään verkkoja onkin kokemassa): otetaan saunakauha, johon on porattu reikiä, ja kauhotaan hyhmä jäälle. Sitten kaksikko seurasi tarkkaavaisesti kalojen ilmestymistä meren syvyydestä. "Mikä kala, mikä kala", kaikui aamutuuleen. Oitis kaikui vastauksena "Lintukala, lintukala"! Sitten halattiin, sillä lintukalojen (särki, vimpa yms linnuille heitetty kala) lisäksi Ahti antoi myös ahvenia, siikoja ja kuhia.


Aamun meriretken jälkeen alettiin askarrella. Samaan aikaan piti seurata silmä kovana, missä kalan sydän, keuhkot ja muut ällöt sisäelimet sijaitsevat. Vanha herra kertoi ja antoi vielä mitata, minkä pituinen on ruoto.



Meri antoi aiheen myös kotiinviemisille. Kotioveti saivat ikiomat kranssinsa, joiden keskelle liimattiin liitutaulukeskusta. Siihen kumpikin kirjoitti tietä osoittavan tekstin - poika ilman apuja ja tyttö mallin mukaan.


Kakunkoristelu oli tilattu erikoisohjelmapalveluksi. Minä tein täytekakun ja päällystin sen PALJOLLA kermavaahdolla tarkkojen silmäparien vahtiessa. Kakun päälle piti pursottaa ISOT kermaruusut. Loppu disainaus olikin sitten vierailevien leipurien vastuulla. Kakusta tuli niin hemaiseva, että tyttö tuumasi silmät palaen "Minä en ole ikinä nähnyt näin ihanaa kakkua!"


Tytön ja pojan syntymästä ja nimenannosta olen kertonut melkein seitsemän vuotta sitten (KLIK) ja  (KLIK). Nyt nuo ihanat pienet ihmiset olivat karanneet mummunsa kanssa pienelle lomaselle. Tervetuloa uudestaan ja aina vaan!

Vanha rouva,
ottotuplamummu


1.3.2019

Kaksospipot

 

Perheeseemme kuuluu kaksoset, tyttö ja poika. Poika on minuutin sisartaa vanhempi. Huima ero, kuulemma. Halusin tehdä kaksosille jotain, mutta sukkia on kuulemma tarpeeksi. Sitten äkkäsin, että minäpä kokeilen kierrepipoa mohairista. Kaksi iltaa istuin ja kaksospipot olivat valmiit:


Lanka on Svarta Fåret Harmony ja puikot 3,5. Pipoista tuli semmoiset, että niitä voi roikottaa hieman takaviistossa. Niinkuin kuulemma nykyään pipoja roikotetaan? Pehmoiset ne ainakin ovat.

Uutta pipoa pukkaa...

Vanha rouva


24.2.2019

Aherrusta kakulla


 

Kolusin perjantaina kahden museon vaihtuvat näyttelyt. Ensin olin lastennäyttelyssä, missä sai ja piti koskea merikaupungin menneisyyteen. Sitten kävin taidemuseossa, mikä oli täynnänsä väriä (muhoslainen taidemaalari Terttu Jurvakainen), herkkää ja voimakasta kerrontaa (saamelainen Outi Pieski) ja epätavallisia materiaalivalintoja (tekstiilitaiteilija Helena Kaikkonen). Lauantaina pääsin kouluttamaan kollegoita kauniiseen puutaloon keskellä kaupunkia. Neljä tuntia naurunsekaista, mutta täyttä ammattiasiaa. 



Työmatkani ei ollut rumimmasta päästä. Taivalsin lumisessa maisemassa, kun puut heiluttelivat yöllistä vaippaansa tuhansiksi timanteiksi tielleni. Milloin sinä olet viimeksi kiinnittänyt huomiota työmatkasi varrella oleviin maisemiin?




Tänään olen laskeutunut pyhäpäivän viettoon. 
Olen passannut ja paaponut, halannut ja kehunut. Vanha herra täyttää tänään vuosia. 
Kuinka monta, sen saat selville, kun lasket kakun päällä olevat sydämet ;) 
Kakku on porkkanakakku, kuinkas muuten.

Vanha rouva