17.1.2017

Puujalkajuttu




Vapaapäivän kunniaksi kässehdin ympäri huushollia. Siirtelin tavaroita paikasta A paikkaan B. Kaivelin kaapeista sinisiä asioita esille, sillä tällä haavaa maailma on kauniin sininen.

Ikkunalaudalle laitoin sinisen lasipallon, Valko-Venäjän Grodnosta käsipakaaseissa kotio kannetun.

Pöydänkulmalle lykkäsin maljallisen kuivattua ruiskukkaa.

Muutama viherkasvikin näkyy selviävän talvesta hengissä. Lisäkukkaset eivät olisi pahitteeksi, mutta taitavat vielä saada flunssan, jos rupean niitä kotio kukkakaupasta kantamaan.



Vanha talomme pitää sisällään vanhoja tavaroita. Minä pidän niiden hengestä ja ulkomuodosta. Vähän naarmuisia, vähän kolhiintuneita ja paljon elämää nähneitä.

Niin kuin nyt tuo keittiövaakakin. Siinä se keittiön työtasolla jököttää kulho täynnä punaisia hedelmiä. Siitä on Vanhan herran hyvä noukkia tomaatti - ei se niitä jääkaapista löydä.

Piirongin päälle nostin vanhan puukaulimen. Ties mitä herkkuja sillä on aikoinaan kaulittu. Olkoon kaapin päällä kertomassa, kuka tässä talossa määrää kaapin paikan ;)

Kammarin lasivitriinin päälle nostin kaksi ruskeaa vaarinkaljapulloa, jotka ilmestyivät vintin muhista remonttia tehdessämme.




Kammarin kaapin oveen ripustin puujalan. Kai se sukkamuotti on? Löysin sen paikallisesta antiikkipuodista. Siellä se roikkui ovenpielessä yksistään ja unohdettuna.

Nyt puujalka killuu kaapin hantaakissa. Vanha herra siitä oli veistelevinään puujalkajuttuja, mutta sulki suunsa visusti, kun kerroin hankkineeni sen lähestyvä merkkipäivä mielessäni:

- Ei kai toi mun synkkärilahja suinkaa oo?
- Saattaapa ollakin, jos noi puujalkajutut eivät pian lopu.

Puujalkajutut loppuivat siihen paikkaan ja rauha palasi kammariin. Jatkan kässehtimistäni.

Vanha rouva

14.1.2017

Everstinna lähtee visiitille

Everstinna oli vailla hattua. Pariisiin tai Pietariin ei everstinrouvalla ollut aikaa matkustaa (eikä kyllä budjettikaan suurensuuri ollut, sillä everstipuoliso on köyhtynyt ja reissussa rähjääntynyt, koska joutui keisarinvallan päätyttyä asettumaan pikkuiseen provinssikaupunkiin Pohjanlahden perukoille), joten everstinnan täytyi tyytyä paikallisen tuunarin tekeleeseen.

 

Siinä lähtöasetelma. Sitten siihen tuunaamiseen. Oli olemassa kaksi hattua. Toinen paperinarusta ja toinen lastusta. Toinen saatu ja toinen 20 sentillä kirpparilta ostettu.


Sitten oli tilpehööriloota täynnänsä tilkkuja, pitsinpätkiä, perhokaupan halvennuksesta hamstrattuja sulkia sekä turkiksenkappale naapurinrouvan armosta. Plus kirppareilta koluttuja pitsiliinoja ja paljettihuiveja.

Tuunari pujotti neulansilmään lankaa ja alkoi pistellä kahta hattua yhteen. Kopsakka lastuhattu sai tukea lerppua paperihattua. Hatunteossa kului aikaa ja siihen tarvittiin nuppineuloja, hakaneuloja, teippiä ja hitusen sensuroituja sanoja sekä pikkuriikkisen liimapistoolin autuaaksitekevää kiinnipitoa.


Lopulta everstinna puki päähänsä uuden visiittihattunsa:


Sen verran tyytyväinen everstinna taisi olla, että heittäytyi hieman huolimattomaksi ja tuunari sai napsaistua hänestä melkein kokonaisen kasvokuvan. Everstinna on nimittäin tunnettu siitä, että hän pitää yksityisyydestään tiukasti kiinni:


Everstinna oli tyytyväinen myös hattunsa hintaan - se kustansi hänelle vain vaivaiset 7 euroa ja 80 senttiä kaikkinensa. Tekopalkkaa tuunari ei raaskinnut everstinnalta veloittaa, sillä hän tuntee hyvin everstinnan tukalan taloudellisen tilanteen. Tuunari lupasi hövelisti tehdä uuden hatun myös kevätsesongiksi, sillä lehmuksenvihreät sulat somistavat oivasti everstinnan kunnallisneuvoksetar Å:ltä saamaa edellissesongin violettia harsohattua. Vielä kun jostain löytyy lehmuksenvihreää samettia ruusukkeen verran, niin jo on keväthattu kuin uusi.

Tuunausterveisin Vanha rouva

PS. Everstinna ja hänen hyväntekijänsä kunnallisneuvoksetar Å. elivät ihan oikeasti 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Minulla on työni puolesta suuri kunnia painaa kummankin rohkean naisen hattu silloin tällöin päähäni ja kertoa heidän tarinaansa.





6.1.2017

Uuninkupeessa

Pakkasta paljon. Aurinkoa paljon. Jostain kumman syystä tuultakin paljon.


Kun pukee villaista alle, vetää huopikkaat jalkaan ja kääriytyy untuvatakkiin, niin johan tarkenee. 
Tällä kelillä eivät joulunpyhinä kudotut sukat olleet yhtään liikaa. 


Raikkaan merivaelluksen jälkeen oli niin soma palata pirttiin uuninkupeeseen kyhnyttämään. 
Kukkaämpäri ilahduttaa, vaikka joulu meni jo.


Pakkassään paras ruoka on padallinen höyryävää seljankaa, punaista ja sakeaa. 
Jälkiruokana maistuu konjakkitujauksella mehustettu karpalokakku.


Uuninkupeessa on mukava värkätä lisää ruusukkeita lautasliinoista, jotta saan kolmannen rinkulan eteistä koristamaan. Katso, miten erilaiset kransseista tuli, kun ruusukeen halkaisija on sentin isompi!




Taidan mennä ottamaan kakkua lisää.

Vanha rouva

4.1.2017

Uuden vuoden värikartta


TAMMIKUU 
on leijonankeltainen 
niin kuin matto, jonka hankimme ensimmäiseen yhteiseen huusholliimme.


HELMIKUU 
on lemmikinsininen
niin kuin rakkaani silmät.


MAALISKUU 
on vaaleanpunainen
niin kuin kevätvauvan pikkusukka taikka pitsinuttu.


HUHTIKUU 
on korallinpunainen
niin kuin Saran, rakkaan alter egoni kaulanauha.


TOUKOKUU 
on keltainen
niin kuin rantavedessä hiljaa keinuva rentukankukka.


KESÄKUU 
on vihreä
niin kuin voikukkien valtakunnan kuuluukin olla.


HEINÄKUU 
on riemunkirjava
niin kuin naisten viikon nimilista.


ELOKUU 
on retuliini
niin kuin kosmoskukka taikka punajuuren puolikas.


SYYSKUU 
on metsänvihreä
niin kuin oravan kotipuu.


LOKAKUU 
on helmenharmaa
niin kuin ryijyn pohjanukka taikka hyvinpalvellut villasukka.


MARRASKUU 
on kultainen
niin kuin lähestyvä juhlakausi.


JOULUKUU 
on punainen
niin kuin nurkissa vilistävät tontut.

Tässä minun värikarttani vuodelle 2017.
Hoksasin tämän värikylläisen haasteen Pipo-otuksella ja Sudella.
Ohjeet sun muut direktiivit on ynnättynä Sirpukan solmuissa.

Ans kattoo ny, mitä tää saa aikaiseksi!

Vanha rouva