Akkainlehdistä

 

Akkainlehdessä esiteltiin havukello. Semmoinen piti oitis saada! Kiiruusti leikkasin pienisilmäisestä kanaverkosta kolmion, jonka taittelin tötteröksi. Tötteröön pistelin kuusenhavuja helmasta ylöspäin. Oravilta hain kuusenkäpyjä ja roikotin ne kanaverkkokolmiosta. Siinä se. Havukellon kaveriksi sitaisin havukranssin, johon tökkäsin kirkkaanpunaisen samettiruusun tinttien kiusaksi. Samoilla tulilla tein havuköynnöksen pation kaiteeseen. Vanha isäntä asensi tuikut.

Tein sunnuntaisalaatin periaatteella "ota-jotain-jääkaapista-ja-tee-salaatti". Loihdin jättipasteijat salaatin seuraksi: sienirisotin rippeet kinkkusuikaleiden kanssa keskelle lehtitaikinalevyä. Päälle toinen levy ja reunoihin sipaisu kananmunaa. Haarukalla reunat tiukasti kiinni. Voitelu kananmunalla ja uuniin reiluksi vartiksi. 

.

Jälkiruokaa oli tarjolla kaksin kappalein, sillä akkainlehdessä oli mainio mehevän suklaakakun ohje. Porkkanakakku syntyi sivutuotteena, sillä salaattiin kuorimaveitsellä vedeltyjen porkkanasuikaleiden jäljiltä tiskipöydällä oli kasa porkkanankaroja.

Mehevää suklaakakkua saat näin: Sekoita kattilassa 2 dl vettä, 2 tl pikakahvijauhetta ja 1,75 dl tummaa kaakaojauhetta. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Ota pois hellalta ja lisää 50 g tummaa suklaata. Anna seisoa pari minuuttia ja vispaa sitten tasaiseksi. Jäähdytä.

Sekoita keskenään 3,5 dl sokeria, 1 tl suolaa, 1 tl vaniljasokeria, 1,5 tl soodaa. Lisää joukkoon 2 munaa ja vatkaa pari minuuttia, jotta seos vaalenee ja kuohkeutuu. Lisää 2 dl piimää ja 1,75 dl rypsiöljyä sekä 4 dl vehnäjauhoja. Sekoita mahdollisimman vähän. Lisää lopuksi kahvi-kaakao-suklaa-seos. Sekoita taas mahdollisimman vähän. Kaada taikina yhteen isoon tai kahteen pieneen kunnostettuun kakkuvuokaan ja paista 165 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 50 min. Jäähdytä ja kumoa.

Sulata hiljaisella lämmöllä 200 g tummaa suklaata kattilassa, jossa on 1,5 dl kermaa. Kun suklaakuorrute on tasaisen paksua, lisää siihen 1 rkl voita kiiltoa antamaan. Anna jäähtyä muutama hetki ja kaada sitten kakun päälle.

Kun on koko päivän kotoillut, hyggeillyt, lusmuillut ja downsiftannut (akkainlehdistä opeteltuja trendisanoja), 

on pakko päästä metsään haahuilemaan.

Vanha rouva

Syksyllä jojoillaan

Kävin parikymmentä vuotta sitten katsomassa amerikkalaisia tilkkutöitä. Jähmetyin yhden sängynpeitteen äärelle. Se oli vanha, rispaantunut, kulunut ja taivaallisen kaunis. Se oli tehty käsin. En uskaltanut edes ajatella, montako tuhatta tuntia oli mennyt pienten kangasympyröiden leikkaamiseen, neulosmiseen, supistamiseen, yhdistämiseen ja ompelemiseen.

Jos tämä tekniikka kiinnostaa, laita kuukelin kuvahakuun hakusanaksi "yo yo quilt", niin näet, miten suppuja tehdään. Ja mitä  ahkerat ihmiset saavat niistä aikaiseksi.

Leikkelin mekkokankaiden jämistä ympyröitä ja ompelin niistä viiden sentin suppuja. Sain kahdessa illassa aikaiseksi 48 ympyrää.

Parikymmentä vuotta se amerikanpeitto on kummitellut mielessäni. 

Ei kummittele enää, sillä nyt minäkin osaan jojoilla. 

Vanha rouva

Tämä olkoon neljäs vuodenaika eli SYKSY Pipo-otuksen Neljä vuodenaikaa -haasteessa. 

Tarkat tiedot löydät Tavaroiden taikamaailmasta.

Harteilta karistettua

Kaivoin kaikki keskeneräiset käsityöni kammarin pöydälle ja päätin saattaa ne valmiiksi ennen lokakuun loppua. Valmista tuli!

Ompelin kansionkannet keväällä tekemästäni kangaskuvasta (KLIK).

Nyt on keikoilla asiaankuuluva juontajakansio. Rustaamiani hattuja oletkin jo nähnyt. Alla viimeisin tekele.

Suomen kansanperinten mukaan mausteneilikat punaisessa pussukkassa tekevät minusta rohkean ja haluttavan, panettelijoideni suut menevät suppuun eivätkä kummituksetkaan tuli liian liki. 

Punaista pussukkaa ei talosta löytynyt, joten semmoinen piti yhdelle noitakeikalle kehitellä.

Virkkasin pussukan puuvillalangasta ja sovittelin kieli keskellä suuta metallikehikkoon. On muuten elämäni ensimmäinen omatekemä kukkaro.

Kursin kasaan myös mohairista ja villalangasta kutomani vaalenpunertavan villatakin. Lankaa ja hermoja on kulunut 380 g. Ohje on täällä. Tein takista ohjetta leveämmän ja virkkasin etureunojen kaiteleen kutomisen sijasta. Mitään kiinnitystä ei etureunoissa ole.

Takista tuli ihanan kevyt ja leijuva, kuten kuvasta näkyy. Kun oikein palelee, elämä murjoo ja muutenkin veetuttaa, on ihana vetää takki päälleen ja kaivautua sohvannurkkaan. 

Mikäs ollessa, jos seurana on smetanassa aateloitua voitattipiirakkaa ja yltiömäisen kaloripitoista suklaakakkua:

Nyt alkaa joululahjavalvojaiset, kun entiset lastit on harteilta karistettu.

Heippa!

Vanha rouva

Naistenilta + yksi mies

Tein vasiten ison kattilallisen pottu-
muusia, sillä olin päättänyt kokata
Stanstan pottupiiloa ylijjäävästä muusista. Vanha herra katseli kieli pitkällään hommaani ja oli jo varastamassa nakkeja leikkuulaudaltani. 

Seurasi rauhanomaista sananvaihtoa: 



Minä: Mitä Stanstakin sanoisi, kun sää närkit nakit kylminä?

Vanha herra: Mä en IKINÄ saa tehdä mitään, kun te naiset aina kiellätte.

Minä: Saatpas. Leikkaa voipaketista lastuja ja tee muussin pinnalle kauniit kuviot lusikalla. 

Herra teki työtä käskettyä. Pottupiilo pääsi uuniin. Sen jälkeen en muusia nähnyt, sillä se on näköjään erittäin huonosti säilyvä elintarvike. Kamera ei ehtinyt perässä ;(

Ehtoolla meille tupsahti kaksi naista viettämään laatuaikaa. 

Pienempi naisista hurmaantui pinkistä tyllistä, kaikista 19 metristä. 

Tyllistä tulee aikanaan yksi työjuttu. Näet kuukauden päästä. 

Pienempi naisista hurmaantui myös Vanhan herran kalanperkuusta. 

Silmät sädehtien tyttö kiljui: Kala haukkoo, kala haukkoo, KALA HAUKKOO! 

Taisi kuulua kirkolle asti.

Pienempi naisista nakersi pinkin munkkirinkilänsä pinkin kuorrutteen. 

Sitten nutturapää syventyi lastenohjelmaan, koska aikuiset ihmiset vain läärysivät ilimanaikuisia.

Pienempi nainen levitti prinsessaleikkinsä sohvalle.

Olin juuri saanut valmiiksi uudet sohvatyynyt - 
juuri passelit pienemmän naisen nojata ja komentaa isompaa naista irrottamaan kruunuja prinsessastailistille. 

Kudoin isot nojatyynyt Isoveljestä nelosen pyöröpuikoilla. 

Jahkailin itsekseni, tarvisevatko tyynyt jotain koristetta kylkiinsä.

Pienempi nainen ehdotti pinkkejä rusetteja ;)

Vanha rouva

PS. 

Seuraavana päivänä tuli tekstasi yllä olevan kuvan myötä. 

Miten halvatussa tämä liittyy muka minuun?

En usko kokeilematta

Kalkkimaalaukurssilla opetettiin, että kalkkimaalilla voi maalata melkein mitä tahansa. En uskonut, joten kokeilla piti. Kolusin  huushollin läpi maalauskokeilujani varten.

Ensiksi kokeilin maalia tavallisiin, reissussa rähjääntyneisiin saviruukkuihin. Kolmeen kertaan kun ruukut sudin, jo alkoi maalipinta täyttää laatuvaatimukseni. Täytin ruukut havuilla ja virkaheitoilla silkkiruusuilla.

 

Sitten maalasin pienen puulaatikon kirkkaan keltaiseksi. Sekin nieli sisäänsä samanlaisen koristelun kuin saviruukut. Erona on se, että saviruukut jäävät pation katoksen alle turvaan sateelta ja keltainen puulaatikko pääsee sateeseen ja tuuleen. Saas nähdä, kuinka pinta pitää.

 

Keltainen puulaatikko ruuvattiin kiinni kalkkimaalauskurssilla sutimaani puutarjottimeen. Sen vanhensin hiekkapaperilla ja käsittelin vahalla. Tuolin kohtalo onkin sinulle jo tuttu (KLIK)?

 

Maaleja oli vielä purkinpohjilla. Tartuin vanhaan sinkkiämpäriin ja sudin siihen raitoja. Annoin kuivua. Sitten hioin. Hiomapölyä piti putsata pois ja minä älykkäänä ihmisenä kastoin koko ämpärin vesisaaviin. Sitä ei olisi pitänyt tehdä: kalkkimaali alkoi kupruilla ja olisi lähtenyt pelkällä pyyhkäisyllä ämpärin pinnasta. Maltoin kuitenkin mieleni ja mallasin ämpärin alahuonerakennuksen ikkunan alle. Katsotaan, onko maali valunut sorakolle seuraavan rankkasateen jälkeen.

Siihen loppuivat kalkkimaalit. Niinpä pation pöydän naulalaatikot saivat pysyä ruskeina. Hain niihin jäkälää, mustikanvarpuja ja kuusenoksia. Takimmaisen lootan täytin oravan kaluamilla kävynrangoilla. Yllätyksekseni huomasin, että jäkälä saa olla rauhassa raivopäisiltä tinteiltä. Nyt on kuuminta hottia nokkia kävynrankoja ja silkkiruusua!

Lopuksi vielä yksi maalikokeilu. Ei minun tekemäni. 

Sain sukulaislikalta lahjaksi vanhoja puuovia purkutalosta. Umpipuuta oleva kapea ja korkea ovi on tässä:

Mitä tuumaat, mitä painavasta ovesta voisi tuunata? 

Yhdeltä puolelta ovi on tämmöinen vihreä-sini-keltainen, toiselta valkoinen.

Värikkäin terveisin

Vanha rouva

Vielä ehdit kääntyä pois

Neljäkymmentä-kaksi joutsenta tervehti meitä tutulla pelto-aukeamalla. Kaksi vuotta sitten bongasimme samoilta seuduilta kurki- ja hanhiparvet (KLIK) - niitä ei nyt näkynyt. Aikamme kansallislintuja ihailtuamme jatkoimme matkaa kohti siintäviä vaaroja.

 

Kyllä nauru maittoi, kun saavuimme jokavuotiselle sienestyspaikkakunnallemme. Puolankalaisia ei ainakaan voi huumurintajuttomiksi kutsua, vaikka sangen pessimististä porukkaa ovatkin! Pessimismipäivät ovat Puolangalla joka vuosi 1.1.-31.12. tai sitten ne on lopetettu - mitäpä ne hyvejää. Pessimistiseltä kirkonkylältä kurvasimme kaikesta huolimatta toiveikkaina kullankeltaisena siintäville vaaroille:

Samosimme yhtä jos toistakin vaaranrinnettä ylös ja alas. Sen verran pakkasta oli yöllä ollut, että suppilovahveroiden jalat napsahtelivat kuin kuiva spagetti ikään. Mukavasti meni aika eikä hirvikärpäsistä ollut haittaa - olivat nekin ilmeisesti kapsahtaneet kohmeeseen.

Suppiloista tein pellillisen piirakkaa ensi hätään. Kuivasin ja pakastin suurimman osan pessimististen metsien annista. Hyvä, että kerittiin käydä retkellä, sillä seuraavan aaamuna pottupelto näytti tältä:

Jos kiinnostuit Suomen pessimistisimmistä ihmisistä, vilkaisepa www.puolanganpessimistit.fi. 

Arvaa, mitkä T-paidat tilaan itselleni ja Vanhalle herralle joululahjaksi ;)

Vanha rouva

Iloinen maalari

 

Olin kalkkimaalauskurssilla muutama viikko sitten. Osanottajat toivat kotoa maalattavaksi mm. koriste-esineitä,  piianpeilin, poronsarvet, seinälokerikon ja puupurkkeja. Minulla oli tarjotin ja taulunkehykset. Kun muut valitsivat hempeitä pastellisävyjä, minä valitsin ronskisti mustan, punaisen, oranssin ja keltaisen.

Tarjottimestani maalasin iloisen värisen kynttilänalusen. Vanhensin tarjottimen santapaperilla ja käsittelin lopuksi kalustevahalla. Nyt tarjotin odottaa kynttilänjalkojen valmistumista tuunarin työpajasta.

Taulunkehyksen maalasin punaiseksi. Punaisen kalkkimaalin alta hankasin esiin alkuperäistä violettia väriä. Vahasin myös kehyksen.

Vanha herra asensi kehykseen verkkoa hirveän kitinän kanssa. Kitinä loppui siihen paikkaan, kun mies tajusi tekevänsä taulua rakkaalle harrastukselleen.

Jotta uistintaulu olisi oikein edukseen, piti sille rakentaa arvoisensa ympäristö. Seinään ruuvattiin kaksi valurautaista kannatinta ja niiden päälle hylly. En ole moista härpäkettä vinkunut kuin vasta viitisen vuotta. Nyt osasin ilmeisesti vetäistä oikeasta narusta. 

Kävimme armeijakampekaupassa etsimässä harmaata vilttiä, josta olisin ommellut tyynyt puusohvalla olevan patjan kaveriksi. Ei myydä enää vilttejä, ei. Sen sijaan viereiseltä kirpparilta löytyi tämmöisiä puurinkuloita: 

Kun kalkkimaaleja on vielä vaikka kuinka paljon pikkupurkkien pohjalla, 

maalasin rinkulat iloisen värisiksi: 

Kalkkimaali kuivuu nopeasti, 

joten pääsin heti tuunamaan kaksi rinkulaa virkaamillani kukkasilla:

 

Iloinen maalari ei vielä paljasta, mitä muista rinkuloista tuunataan.

Vanha rouva