Työmatkoilla poimimani kukkakimppuni on muhkea ja monilajinen. Kukkia kertyi viikon kukkabongailun seurauksena 20 erilaista sorttia eri numerot 51-70.
Tämä on lehtovirmajuuri. Skandinaviassa kukka on omistettu Freijalle, kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarelle. Virmajuuren on uskottu lisäävän hedelmällisyyttä ja lemmenjuomiin siitä saatiin ytyä!
Kissankello on kotiutunut tienvarsille. Se on myös ilmestynyt omia aikojaan kukkapenkkiini.
Se helisyttelee sinisiä kellojaan keskellä kivipolkuani.
Koko ranta on valkoisenaan mesiangervoa ja päivänkakkaraa.
Siellä täällä polkujen varsilla on isoja kasvustoja keltaista niittynätkelmää.
Korkeat hevonhierakat ovat kukista kummallisimpia.
Tässä lapsuuteni nappikukka eli pietaryrtti. Vieressä siankärsämö.
Molemmat ovat oivia kuivakukkia.
Ojakärsämö ja kevätlinnunsilmä.
Rannasta löytyy myös kurjenmiekkoja. En vain ole varma, ovatko ne siellä luonnostaan, vai onko joku dumpannut ne rantaan puutarhastaan. Niin tai näin, kauniita ovat ja alunperin luonnonkukkia.
Vanamoa en tähän kimppuun saanut poimittua lähimetsästä,
vaan hain sen kaukaa Lapista kauan sitten. Onneksi kuva oli tallessa.
Maitohorsma ei esittelyjä kaipaa. Mutta tiesitkö, että nuorissa horsman versoissa on pajon C-vitamiinia. Lehtiä voi syödä sellaisenaan voileivän päällä ja salaatin seassa. Nuoria horsman versoja olen keittänyt parsan tapaan ja tarjoillut voisulan kera. Venäjällä maitohorsman lehdistä tehdään teetä. Venäjän kielellä kasvia kutsutaan Ivanin tavisteeksi vapaasti suomennettuna.
Tässä lisää horsmia. Kyseessä on lehtohorsma. Se on sukunsa yleisimpiä lajeja Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisimmat vakinaiset esiintymät ovat meillä Oulun tienoilla. Se kasvaa lehdoissa, puronvarsilla, joutomailla ja pihoilla.
Tässä poimulehti, jonka uskotaan olevan oikea kultakaivos! Poimulehden laskoksiin kertynyt vesi ei aina ole vettä, vaan kasvin itsensä erittämää nestettä. Aikoinaan liuos oli alkemistien ihmeainetta, jonka uskottiin muuuttavan raudan kullaksi. Ruotsalaiset aatelisneidot peseytyivät tuolla kullanarvoisella nesteellä saadakseen pehmeän ihon ja säilyäkseen nuorina ja norjina. Pisaroiden uskottiin voivan palauttaa jopa neitsyyden ;)
Harakankelloja oli tienposki sinisenään.
Meikäläinen meinasi ajaa ojaan, sillä niin sininen oli maa!
Kissankäpälä. Ihana ja pehmoinen. Näitä käpäliä en sentään saanut työmatkoillani kuvattua, sillä kyseisten käpälien esivanhemmat muuttivat taivalkoskelaisesta tienposkesta puutarhaani kauan sitten. Keräsin tuleentuneita käpäliä pussillisen ja nakkelin ne kivikkopuutarhaani. Moneen vuoteen mitään ei näkynyt, mutta sitten käpälät ponnahtivat maan pinnalle. Varjelen niitä kuin silmäterääni.
Lehtosinilatva on askarruttanut suomalaisia kasvitieteilijöitä pitkään. Onko lehtosinilatva alkuperäinen suomalainen luonnonkasvi vai ainoastaan puutarhoista luontoomme villiintynyt koristekasvi? Arvoitus vaikutti ratkeavan, kun jääkauden jälkeisten lämpökausien kerrostumista löytyi lajin siitepölyä. Tämä viittaisi siihen, että lehtosinilatva on levinnyt omin avuin Suomeen ennen ihmisen aikaa. Oli niin tai näin, meiltä Oulusta kasvia löytyy merenrantapöheiköistä, tienvarsilta ja puutarhoista. Sinisenä ja valkoisena.
Lehtoängelmä löytyi vasta 1956 Kiteen Närsäkkälästä. Potentiaalisimpia lehtoängelmämaastoja ovat ravinteiset, kosteat ja puolivarjoisat lehtokorvet. Laji kaihtaa täysin avoimia ja hyvin varjoisia paikkoja. Lehtoängelmää viljellään näyttävän kukintansa vuoksi myös puistokasvina. Istutuksissa laji viihtyy kohtuullisen kuivillakin paikoilla ja on karannut luontoon. Karkulaiset ovat tavallisesti keskieurooppalaista alkuperää. Nämä kuvien lehtoängelmät asustavat merenrannassamme. Eivät edustane alkuperäistä kasvillisuuttamme, vaan ovat puutarhakarkulaisia. Jumalaisia kuitenkin!
Keltamaksaruoho asuttaa alkuperäisenä luonnonkasvina merenrantojen kallioita ja rannan yläosan kuivia, hiekkaisia niittyjä Perämeren perukkaa myöten. Nämä keltamaksaruohot ovat tykästyneet pihaani - kannoin kauan sitten yhden rennon kukkavarren rantahietikolta kotiin.
Kuvassa maksaruoho kaulailee kangasajuruohoa, joka on luonnonvarainen varpukasvi. Sen levinneisyysalue on rajoittunut Itämeren rannikkovaltioihin ja hyvän matkaa Venäjän sisäosiin. Kangasajuruohosta on Suomessa kaksi alalajia, eteläinen ja pohjoinen. Tenonajuruoho, Tenon timjamiksi kutsuttu, kasvaa ainoastaan Inarin Lapissa ja Koillismaalla hiekkaisilla jokitörmillä ja särkillä. Siitä minulla ei valitettavasti ole omaa kuvaa, vaikka sitä monena vuonna olenkin Tenon rantatöyräillä ihaillut.
Ajuruohoja on käytetty yskänlääkkeestä morsiamen houkutteluun ja paholaisten karkottamiseen. Maineikkain suvun edustaja on tarha-ajuruoho eli timjami. En kuitenkaan lisää pihamme kangasajuruohoa kukkakimppuuni, sillä se ei ole luonnonkantaa, vaan ihan proosallisesti puutarhalta ostettu.
Tämmöinen kimppu tällä kertaa.
Vanha rouva
