11.12.2016

Tarkkaan harkitsemisen tärkeydestä

Vanha herra mankusi itse tehtyjä pipareita. Saamansa piti. Tein piparitaikinan mummun reseptillä edellisenä ehtoona kylmään ässehtymään. Eilispäivänä painelin Paraisten pipareita kolme pellillistä isolla sydänmuotillani. Siinä ei kauan nokka tuhissut. Hyviähän nuo ovat - niin hyviä, että enää on vajaa pellillinen jäljellä.

Kun kerta uuni oli lämmin, pyöräytin samaan syssyyn pikkuisia taatelikakkuja kaksin kappalein. Toinen pääsi koemaisteluun ja toinen päätyi pakkaseen odottamaan joulua. Jos olet mummuni taatelikakkuohjetta vailla, kurkkaapa joulunaluspuuhiani vuosimallia 2011.


Kerta aikaa oli kakkusten paistuessa uunissa, pyöräytin karpalokakkustaikinan: 3 dl fariinisokeria, 1 rkl vaniljasokeria, 4 dl vehnäjauhoja, 2 dl kaurahiutaleita, 2 tl leivinjauhetta, 2 dl kuivattuja karpaloita, 1 dl mantelilastuja, 200 g voita sulana ja 1 muna. Sekoittelin kaikki aineet taikinaksi, pyörittelin pallukoita ja litistelin  ne pellille. Paistoin kakkusia 200 asteessa semmoiset 10 minuuttia.


Uuni oli edelleen lämmin, joten tekaisin sen huomaan  pekaanipiirakan. Ohjeen ruinusin Vaakun aarreaitasta. Piirakasta tuli MAKEA - niin makea, että possutkin vetäytyivät tassin reunalle ihmettelemään:


Leipomisen ohessa saattelin valmiiksi kaksi takuuvarmaa joulunaluskoristusta - seinähärpäkkeen ja vatihärpäkkeen:




Olen tehnyt joka jouluksi kirjansivuista tämmöisiä ruusukkeita. Ja ilmeisesti teen vielä seuraavat tuhat joulua, sillä vanhoja sanakirjoja minulla on miljoona ja ziljoona varastossa.

Varastossa sattui myös olemaan muutama ruotsinmaalainen mittanauha. Niistä sitten kakkusten paistuessa vemputtelin tämmöisiä ruusukkeita, joiden lopullista olinpaikkaa en vielä tiedä. Kuuseen? Maljaan? Pöydälle? Mihin hiivattiin???


Kun leipomukset oli leivottu ja paperit sun muut mitat vemputeltu, oli minun aika siirtyä harkitsemaan joulusiivouksen aloittamista. Taidanpa harkita sitä tarkkaan ja hartaasti piparitarjottimen äärellä... se on tärkeää puuhaa, se tarkkaan harkitseminen...

Vanha rouva

6.12.2016

Taisto ja Tauno


Taisto oli salaa kiivennyt penkin päälle. Sieltä se alkoi röhkiä vimmatusti. 
Kuuma sille varmaan tuli - mitä veti säärystimet sorkkiinsa ja mallasi rusetin niskaansa. 
Piti ottaa sika kainaloon ja kantaa ulos jäähylle.


Tälläsin Taiston ovenvieruspenkille toivottamaan vieraat tervetulleiksi. 
Mutta ei se röhkinä siitä asettunut...


Sytytin kynttilän Taiton seuraksi, mutta röhkinä sen kun yltyi...


Taisto röhki portin suuntaan vimmatusti. Piti mennä vasiten katsomaan. 
Ja siellähän se röhkinän kohde oli - Taisto oli bongannut kartanolle saapuneen vieraan:

 

Pihakuusen katveeseessa nökötti Tauno. Pulska ja itsevarma pottunokka.
Selitin pojille, että kumpikin mahtuu ihan hyvin samalle kartanolle - 
Taisto vahtikoon ovenpieltä ja Tauno portinpieltä.


Rauha laskeutui tontille ja hyvä tahto valtasi Taiston ja Taunon.
Minä menin sisälle keittämään höllit juhlan kunniaksi.

Vanha rouva

PS. Taiston tarina löytyy täältä! Nyt  kudoin sille joulun kunniaksi punaisen rusetin ja säärystimet.
Taunon tein ihan itse kanaverkosta ja kuusenhavuista. Pituutta Taunolla on rapiat 80 cm. Kudoin Taunon päähän valtavan hiippalakin, täytin lakin muovipusseilla, mallasin takakenoon ja pistelin rautalangalla ukkelin päähän kiinni. Pottunokka on oikea pottu.


27.11.2016

Unelma

Naapuri kaatoi kuusen pihaltaan ja tuskaili roskien (= havujen) määrää. Sillä on semmoinen moderni talo, jossa ei ole tilaa havukoristeille eikä havuhärpäkkeille.

Meillä ei ole modernia taloa, vaan vuonna 1927 aloitettu talo (tarkoittaa sitä, että taloon on lisätty kammareita päihin sitä mukaan, kun pentuja on putkahdellut maailmaan). Meillä on tilaa havukoristeille ja havuhärpäkkeille.

Minä roudasin vesikärryillä ison kuusen havuvuoret meidän kartanolle ja aloin loihtia todeksi unelmaa, joka on elänyt kaikki nämä kuusi vuotta mitä talossa olemme asuneet.

Unelmani on se, että saisin vanhan talon ikkunalaudoille havuköynnkset ja niihin köynnöksiin jouluiset härpäkkeet.

Vanha herra nurisi ja marisi, mutta niin vaan se naulasi suu tötteröllä köynnöksiä ikkunanpieliin kiinni...

  

Limpsoin havut parikymmentäsenttisiksi pätkiksi ja sidoin puolalangalla paksuun köyteen köynnökseksi. Seuraavaksi sidoin punaisista joulupalloista ja lastunauhasta ruusukkeita, jotka kiinnitin köynnöksiin.


Koska havuja vaan oli ja oli, kieputtelin pari havukranssia sisääntuloa vihreyttämään:



Nyt on talon kaikki ikkunanlaudat koristeltu. Ja koska havuja on yhä ja aina vaan, menenkin tästä kieputtelemaan vielä jotain... kuusipuita, kuusitonttuja, kuusipukkeja... ei voi vielä tietää...

Adventtiterveisin

Vanha rouva
unelmansa ääreltä


25.11.2016

Hämäläisen reagointiaika on 2 kk


Kotipellon Tanni nakkasi minulle syyskuussa tämmöisen. Ja nyt jo vastaan. Sangen ripeää, sanoo hämäläinen!

Palkinnon sääntöjen mukaan kerron ensiksi, miten aloitin bloggaamisen:
Zakuska-pöytä sai alkunsa heinäkuussa 2010. Olin juuri jäänyt vuorotteluvapaalle työuupumuksen vietyä kaikki voimat. Sen sijaan, että olisin levännyt, sain raskaan pestin omaishoitajana. Anoppi  hiipui pikkuhiljaa pois. 

Rakas ystäväni, neljännesvuosisadan minua nuorempi Nuori rouva, johdatti minut blogimaailmaan. Hän hoksasi, että tarvitsen elämääni jotain muuta ajateltavaa kuin sairautta, itkua ja väsymystä. En ollut ennen Zakuska-pöydän lanseeraamista käynyt yhdessäkään blogissa. Mallia ja esikuvaa ei ollut. Eikä sitäkään vähää osaamista, näkemystä tai visoita. 

Nyt minun pitäisi antaa ohjeita aloitteleville bloggaajille. Nooo... olen täysin samaa mieltä Tannin kanssa, että oma itsensä kannattaa olla ja tehdä omia juttuja, omaa blogia. Matkimalla ei synny kuin halpahintaisia klooneja - tai tylsiä kauppalistoja. Rakastan omalla kielellä, omalla tyylillä ja omasta innostuksesta kumpuavia juttuja ja jutunkertojia. Tässä muutama esimerkki, jotka minuun vetoavat:

Intsu on ensirakkauteni täällä blogimaailmassa. Olen saanut tavata Intsun henkilökohtaisesti ja voin vakuuttaa, että Intsu on aivan yhtä ihana kuin hänen bloginsa - yhtä hersyvä, yhtä värikäs ja yhtä antelias. 

Koso-tätiä seurasin pitkään ennen kuin uskaltauduin kommentoimaan. Mitään niin ihanaa en tiedä, kuin Kososkan hilpeä huumori ja taitava kielenkäyttö. Kososkaa on oikein ikävä enkä taida olla ainoa, joka toivoo hänen jonain kauniina päivänä palaavan jutuillaan pelastamaan päiviäni.

Kivipellon Saila saa yhä ja aina vaan minut nöyräksi puutarhatiedoillaan ja -taidoillaan. Rakastan Sailan Nöpöä ja Suloa, jotka olemme Vanhan herran kanssa omineet omiksi virtuaalikateiksemme.

Entäs sitten Väkertäjä? Joku siinä naisessa iskee suoraan päin pläsiä - onko se äly, onko se kiero huumori vai liekö peräti sielujensympatia?? Kun ensi kerran kohtasimme, en ujostellut yhtään, vaan annoin palaa. Samalla mitalla olen saanut takaisin ;)

Sokerina pohjalla on Tanni. Sanoo ja tekee, näyttää ja kummastuttaa, joskus suorastaan lyö ällikällä. Nerokas. Kekseliäs. Varsinainen tuhattaituri. Tannilla on koti, jonne haluaisin mennä metsästämään aarteita.

Minusta parasta on löytää itse omat aarteensa ja kulkea itse omia blogipolkujaan. Siksi en nimeä ketään.

Vanha rouva

Ps. Tässä jutussa käytin kuvasatoa vuosilta 2010-12


22.11.2016

Italialainen ruokalähetys

Alkupalaa varten otetaan pussillinen viipaloituja herkkutatteja pakastimesta. Sulatetaan.

Silputaan sipuli tai pari. Murskataan valkosipulinkynsi. Kuullotetaan sipulit voin ja oliiviöljyn seoksessa. Lisätään risottoriisiä ja hyssytellään hetken verran.

Lisätään lihalientä pikkuhiljaa ja annetaan välillä imeytyä. Lisätään taas ja taas. Imeytetään taas ja taas. Kun riisi alkaa antautua hampaissa, lisätään purkillinen kermaa. Annetaan imeytyä sen verran, että risotto on vetelän puuromaista. Riisinjyvien pitää tuntua hampaissa!

Lopuksi hurautetaan joukkoon voita nokare, mustapippuria ja timjamia sekä herkkusienet. Kiepautetaan sekaisin ja nakataan mukaan vielä parmesaaniraastetta.

Syödään heti.


Pääruokaa varten vatkataan muna ja raastetaan parmesaania.

Pyöritellään ohuenohutta broilerileikettä munassa ja parmesaaniraasteessa. Paistetaan leike oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Ripotellaan pinnalle pikkuriikkisen suolaa.

Pääruoan tykötarpeiksi tehdään kaksi salaattia.

Keitetyt punajuuret lohkotaan krouvisti ja joukkoon hurautetaan kourallinen saksanpähkinöitä ja mieluisaa salaattijuustoa. Loraus hunajaa ja oliiviöljyä, myllytys mustapippuria ja saksilla tuoretta rosmariinia päälle.

Toisena salaattina tarjoillaan raastettua porkkanaa ja omenaa. Ei mitään muuta.

Syödään heti.

Jälkiruoaksi paistetaan mantelikorppuja, joita varten vatkataan 50 g voita ja 2,5 dl sokeria vaahdoksi. Lisätään 2 munaa yksitellen vatkaten. Lisätään yhden pestyn sitruunan raastettu kuori. Lisätään 4 dl vehnäjauhoja, 1 tl vaniljasokeria sekä ripaus suolaa. Lopuksi hurautetaan mukaan 200 g kokonaisia kuorimattomia manteleita.

Muotoillaan 2 pötköä halkaisijaltaan noin 3 cm. Annetaan levätä kylmässä puolisen tuntia. Paistetaan 175 asteessa 20 minuuttia. Viipaloidaan vinottain, nostetaan kyljelleen ja jatketaan paistamista vartin verran. Kannattaa kääntää toiselle kyljelleen puolessa välissä toista paistokertaa. Jäähdytetään. Syödään heti kuuman kahvin kyytipoikana.


Jaa miksikö moinen italialainen ruokapläjäys. No siksi, että työtoverini toimitti aurinkoisesta Etelä-Italiasta herkkulähetyksen kotiportaille: parmesaania, manteleita, kahvipapuja ja oliiviöljyä. Reseptit tulivat kaupan päälle.

Nyt on pikkupikkuruinen ongelma - mihin tukkia 7 litran pänikällinen oliiviöljyä? 
Juonko suoraan kanisterin suusta vai kaadanko ensin lasiin?

Vanha rouva,
kuvattuna pänikän kotikonnuilla