28.10.2019

Mistä kenkä puristaa?

Olen ollut suuressa velassa kuukauden päivät.

Tulin joskus maininneeksi Naapurin Sarille, että haluaisin pyöreän virkatun maton olohuoneeseen. 

- Kyllä minä voin virkata.
- Ai, voit vai? Mitähän se tulisi maksamaan?
- Kuteen hinnan.
- ???

Seuraavaksi huomasin ostaneeni 6 kiloa mustanpuhuvaa trikookudetta paikallisesta mattokutomosta. Vajaan viikon päästä olkkarissa makoili ihana pyöreä virkattu matto.

- Samanlainen, mutta isompi sopisi makkariin. 
- Ai, sopisi vai? Mitähän se tulisi maksamaan?
- Kuteen hinnan.
- ???

Seuraavaksi huomasin ostaneeni 8 kiloa mustanpuhuvaa trikookudetta paikallisesta mattokutomosta. Vajaan viikon päästä makkarissa makoili ihana pyöreä virkattu matto.


Pönttöuunin peltiin ilmestyi kuin tyhjästä musta makramee-amppeli.
Se maksoi ???. 


Tässä vaiheessa olin korviani myöten veloissa. Naapuri kun ei halunnut rahapalkkaa. 
Sitten selvisi, mistä kenkä puristaa. Se puristi kantapäästä.

Yes, sukkia minä osaan kutoa.
Naapuri sai ensin röyhelövartiset sukat, joita en kerinnyt edes kuvata. 
Rouva hipsuttelee koiriensa kanssa kylillä neonkeltaiset rimpsut viuhuen.

 

Lankoja jäi, joten päätin tehdä yllärisukat.
Niitä varten kaivelin lankakopasta kaikenvärisiä jämiä, sillä nyt ei oltaisi kainoja eikä platkuja.


Yllärisukilla halusin pyytää anteeksi Rockyltä ja Rambolta, jotka eivät saaneet hypätä emäntänsä syliin kahteen viikkoon. Etteivät virkattavat matot vaan likaannu. Koiruliinit olivat ihmeissään ja allapäin moisesta sylikarkotuksesta.


Siinä ne karkotetut nyt nuuhkivat outoja vetimiä emännän kintuissa. 
Tuntuvat ajattelevan, että kaikkea se ihminen joutuukin päälleen panemaan!


Taidan kutoa vielä monet sukat Sarille, sillä minä rakastan uusia mattojani.

Vanha rouva

24.10.2019

Kuusipuita


Satavuotiaista laudoista (KLIK) jäi palasia, joten Naapurinmies sirkkelöi jämäkuusia. Vanha herra porasi kuhunkin kuuseen reiän ja asensi reikään messinkirenkulan miljoonalootastaan. Hoksasin ripustaa yhden kuusipuun mustikkakranssiin. Mustikkakranssi pääsi alahuonerakennuksen ikkunaan.

 

Päätin edellisen juttuni siihen, että aloin vääntää rautalankaa (KLIK) luomisentuskissani. Rautalangat piti aluksi kieputella korkkiruuville puukapulan avulla. Sitten väänsin kuuden millin paksuisesta korkkiruuvista kranssille kaksinkertaisen rungon. Lopuksi kieputtelin rungon ympärille ohuempaa rautalankakorkkiruuvia. Syntyi syheröisen graafinen rautakranssi. Koska kuusipuita oli valmiina, ripustin semmoisen rautalankakranssiin.


Vielä on kolme kuusipuuta jemmassa, joten kaipa minun pitää kehitellä niille uusia elämäntehtäviä. 
Olisiko ideoita?

Vanha rouva

21.10.2019

Huutava pula

Vanha herra vei minut viikoloppuna tropiikkiin, kun aikani manguin ja kitisin.
Inspiraatiosta oli huutava pula.

 

 

Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa oli kukkasidontanäyttely "The Hanging Garden". Näyttelyn olivat tuottaneet Oulun seudun ammattiopiston floristimestariopiskelijat. Näyttelyssä oli 15 teosta, joiden lähtökohtana olivat erilaiset ilmastovyöhykkeet tropiikin ja subtropiikin kautta Välimeren ilmastoon ja lauhkealle vyöhykkeelle.

 

En osannut sihdata kukka-asetelmia kamerallani niin, että kukin asetelma olisi esillä kokonaisuudessaan. Niinpä kuvasin yksityiskohtia, joiden uskon antavan sinulle käsityksen siitä, mihin taitava floristi pystyy.

 

 

Muutaman kukkasidontavinkin maallikkokin hoksasi näyttelyssä.
Tiedä, vaikka joskus tarvitsisin oppeja työssäni.

 

Seuraavaksi Vanha herra vei minut metsään saatesanoilla:
"Tossa on sulle metsä, alapas sitoa kukkia..."

 

Niin minä levittelin säkillisen mustikkaa lattialle 
ja ruostuneet hellanrenkaat, vanhat kranssipohjat, leikkurit ja puolalangat työpöydälle.

 

Tykötarpeiksi löytyi kuumaliimapistooli ja miljoonalaatikollinen härpäkkeitä.


Mustikkakranssia alkoi syntyä, mutta...

 

...kesken kaiken aloinkin vääntää rautalankaa...

Mitä tästä kaikesta syntyy?

Vanha rouva

18.10.2019

Luonto antaa ja ihminen kiittää

  

Olen värkännyt urakalla vaahteraruusuja ja -kransseja.


Sain lehdet naapurin Sarilta. Lehtienhakureissulla hoksasin valtavan lehtikuusen tiputelleen isoja oksia maahan. Nekin piti kyörätä kotiin pyörän päällä. Sari kiitteli kovasti pihansa siivoamisesta ;)


Vaahteraruusuja tein sekä sisälle että ulos. 
Toista ruususatsia värkätessäni kerkisi tulla talvi ;)


Meriveden kylmenemisestä kertoo se, että siika ja taimen ovat alkaneet liikkua. Urhoollinen Vanha herra jäädyttää kaksi - joskus jopa kolme - kertaa päivässä näppinsä, kun käy kokemassa verkkojaan. Mikäs minun on ollessa, kun valmiiksi peratut kalat ilmestyvät kuin taikaiskusta keittiön tiskipöydälle paloittelua ja pakastamista varten.


Luonto antaa joskus ylenmäärin myös omenia. Niistä keitetään hilloja, pakastetaan raasteena soppa-aineksiksi, kuivataan sipseiksi ja mehustetaan juotavaksi. Joskus tehdään myös omenapiirakkaa, joka joskus onnistuu ja joskus taas ei.


Luonto antaa ja ihminen kiittää.

Vanha rouva

13.10.2019

Syksyistä aherrusta


Työrintamalla on tullut hamstrattua pehmoeläimiä, kellokanervia, villasukkia, kumisaappaita ja sateenvarjoja. Kirpparilta hommasin kokonaisen pesueen erilaisia pehmoja, sillä kesäinen näyteikkunasomistus (KLIK) piti muuttaa edullisesti ja nopeasti syyskuosiin. Ei muuta kuin nallet sun muut ötökät hiekkaämpäreihin kiikkumaan! 


Vähän tuppasi ohikulkijoita naurattamaan, kun tungin kellokanervia kumppareihin. Eräskin vanhempi herra hoksautti ohikulkiessaan: "Ookko nää ny ihan varma, että sun jalat mahtuu vielä nuihin saappaisiin?"


Seuraavan viikon hankintalistalla oli järvikaislaa, syyslehtiä, prezeleitä, kynttilöitä ja koristekurpitsoita. Omat ja naapurin tippuneet lehdet tuli kerättyä ja rantakaislikot leikeltyä. Piti juosta kolmessa eri kaupassa, että sain kasaan viisikymmentä pretzeliä, sillä en ollut tajunnut tehdä ennakkotilausta. Hm, opinpahan senkin ;)


Ilmeisesti somistamani Oktoberfest oli ok, sillä alkuillasta moni miehisen asiakaskunnan edustaja kävi ottamassa kuvia "vaimolle". Loppuillasta Oktoberfestin 130 miestä keskittyi syömään ja nauttimaan musiikista kolmen naisen suosiollisella asiakaspalvelulla. Alla olevissa kuvissa näet ihanan työtoverini, joka halusi kokeilla juhlapaikkana toimivan myyntihallin jokaikistä nippeliä ja vekotinta.


Jossain välissä heitin kollegan kanssa keikan tykyläisille. Ohjelmana oli kaupunkiseikkailu, jonka yhdeksi kohokohdaksi osoittautui Oulun toria vartioivan Toripolliisin koppalakin mittaus. Suorastaan akrobaattiset kurkotukset ja saumaton yhteistyö toi runsaasti lisäpisteitä.


Lepopäiväkään ei osoittautunut lepopäiväksi. Pitihän minun lähteä kädentaitomessuille bongaamaan uusia ideoita ja tuunausvinkkejä. Taisin kuitenkin saada ideoita ja vinkkejä eniten seuralaiseltani, naapurin ihanalta Sarilta. Meillä oli niin mukavaa.


Sari keräsi minulle kopallisen iloisenkeltaisia vaahteranlehtiä, joita lähden nyt jatkojalostamaan. 

Vanha rouva

11.10.2019

Turhaa työtä


Sain valmiiksi paksuilla puikoilla paksusta langasta kudotun paidan. Ei mallia, ei ohjetta, vaan oma pää ja omat mitat. Kevyt ja ilmava paita peittää pepun ja on laatikkomaisen väljä. Ei purista eikä kiristä mistään. Se on tärkeää, kun haluaa kietoutua lämpimään eikä halua joka makkaran näkyvän.


Muuten hyvä paita, mutta nyt tulee se iso MUTTA. Miksi hiivatissa suuren suomalaisen langanvalmistajan langat hinkkaantuvat parin käyttökerran jälkeen nukkaisen ja nuhjuisen näköisiksi? Ihan kuin paitaa olisi käytetty monta vuotta. En uskalla edes ajatella, minkänäköinen paita on pesun jälkeen. Turhaa työtä on turha tehdä. Oli sitten sen viimeinen kerta, kun ostin kotimaista.


Nämä kahdet villasukat kudoin saksalaisesta sukkalangasta. Vasiten halusin kokeilla, miten lanka nyppääntyy. Ei nyppäänny. Kirjavia sukkia olen pitänyt koko kesän. Pitänyt ja pessyt ja pitänyt. Ne ovat yhtä tasaiset ja nypyttömät kuin yksiväriset, vasta valmistuneet sukat.

Jos joku tietää hyvän suomalaisen neulelangan, kertokoon. Langan pitää olla pesunkestävä, nypytön, vanumaton ja venymätön. Sen pitää pitää värinsä, tuntua mukavalta ja olla lämmin.

Vanha rouva

7.10.2019

Melkein 40-vuotias


Vuonna 1982 kohtasin elämäni ensimmäiset gruusialaiset (nykyaikana kuuluu sanoa korrektisti georgialaiset). Nuori vaalea tyttöihminen sai tuta mustanpuhuvan tulisuuden ja palavan kansallisylpeyden, kun yritti yliopistovenäjällään palvella ikiliikkuja-asiakkaitaan (joiden venäjän taito taisi olla samalla tolalla kuin oppaallaan). Kun pikkukaupungin uimahallissa pelastin suomalaisia mummoja tummien ja kiihkeiden gruusialaisten nuorukaisten valtaamasta altaasta, päätin joskus matkustaa noita lirusilmäisiä ja konkonokkaisia kaukasialaisia kasvavaan maahan.

Piti odottaa melkein 40 vuotta.

  

Pitkä suunnittelu kulminoitui kahden viikon matkaan, 
jonka aikana matkustimme Lännestä Itään ja Euroopasta Aasiaan. 

 

Lensimme Georgiaan Istanbulin kautta, joten oli luonnollista viettää Bosborin salmen rantamaisemissa muutama päivä. Katsastimme Hagia Sofian, Sinisen moskeijan, Suuren basaarin ja Galatan sillan.


Purjehdimme Aasian puolelle nauttimaan paistettuja silakoita ja katselemaan, 
kun aurinko laski Eurooppaan.


Istanbulin uudella lentokentällä vierähti hyvä tovi, sillä kenttä on todella iso. Siellä kohtasimme yllättäen myös Rovaniemen matkailumainokset. Emme kuitenkaan hypänneet joulupukkikoneeseen, vaan lensimme turkkilaisin siivin kohti unelmaa:


Georgian pääkaupungin lentokenttä oli pieni ja kompakti. Puksuttelimme hitaasti ja nostalgisesti keskelle Tbilisiä paikallisjunalla. Olimme päättäneet, että nyt nautitaan joka minuutista eikä hötkyillä.


Tbilisi (georg. თბილისი, ) on Georgian pääkaupunki ja maan suurin kaupunki. Se sijaitsee Mtkvari-joen varrella maan itäosassa. Kaupungissa asuu reilu miljoona ihmistä.


Tbilisin keskustan ympärillä on vuoria, joilta aukeaa komea näköala alas jokivarteen. Ylhäältä näkee hyvin tbilisiläisten moderneja arkkitehtuurihelmiä:

Valtion virastotalo
Rauhan silta
Musiikki- ja näyttelyhallit

Tbilisin arkkitehtuuri edustaa kaikkia tyylisuuntia 300-luvulta nykypäivään. Länttä ja Itää, Eurooppaa ja Aasiaa. Neuvostoajan kolhoa mahtipontisuutta unohtamatta.


Vanha Tbilisi sijaitsee kaupungin sydämessä, ja siihen kuuluu useita historiallisia kaupunginosia: ylempi ja alempi Kala, Abanotubani, Kharpukhi, Isani, Avlabari, Sololaki, Vera ja Garetubani. Vanhassa Tbilisissä on perinteistä arkkitehtuuria puuparvekkeineen ja kapeine kujineen.



 

 


Vanhan kaupungin ytimessä on Abanotubanin eli rikkikylpylöiden alue. Kylpylöistä tunnetuin on keskiaasialaiseen tyyliin rakennettu Orbeliani-kylpylä. Sinne siis!



Rikkikylpy oli kuuma ja lemuava. 
Ympäristö oli niin ylenpalttinen, että Vanha herra halusi lemuta toisenkin kerran ;)


Elvyttävän kylpemisen jälkeen maistui kakku jos toinenkin puolimakean kuohuviinin tahi punaviinin kera. Viininteon georgialaiset osaavat!


Georgialaiset rakastavat ruokaa. Tori notkuu herkkuja ja juomia. Kuvassa seisova Askenelin Khvanchkara-punkku oli muuten Gruusian Mahtavan Pojan eli Josif Stalinin lemppariviini. Maistui meillekin!


Toinen Gruusian Mahtava Poika on Niko Pirosmani, suuri taiteilija. Se, josta Alla Pugatšova renkutti 1980-luvulla Miljoona, miljoona ruusua -biisissän. Georgian kansallismuseossa oli oiva kattaus Pirosmanin taidetta, josta sain tänä kesällä alkupaloja Tallinnassa (KLIK). Pirosmani on niin tärkeä georgialaisille, että nälkätaiteilijan taide on valjastettu sumeilematta kapitalistisiin tarkoituksiin:

 

Georgialaisille on omanlaisensa mielenlaatu. Se näyttäytyy yltäkylläisyytenä, vitsikkyytenä, omien perinteiden raikkaina tuulahduksina. Vai mitä sanot?


 


Venäjän kielellä pärjää joka paikassa (maan suurimman matkailijaryhmän muodostavat venäläiset), mutta ilmiselvästi vuonna 1991 tapahtunut itsenäistyminen on aiheuttanut sen, että nuori polvi puhuu venäjää huonommin kuin englantia. Georgian oma kieli on georgia. Georgiaa kirjoitetaan omilla aakkosillaan, joissa on 33 kirjainta. Georgiaa puhuu äidinkielenään noin 4,5 miljoonaa ihmistä.


Teimme nostalgiamatka neukkuaikoihin vierailemalla kirpparilla:

Tehty SNTL:ssa.

Sosialistisessa Neuvostotasavaltojen liitossa tehtyä tavaraa löytyi laidasta laitaa:




Toinen nostalgiapläjäys tulvahti naamalle, kun laskeuduimme Tbilisin metroon:


Kolmas nostalgia-aalto heräsi, kun pääsin ruuskaamaan vanhoja kirjoja pitkin kadunvarsia
- ihan kuin entisessä Leningradissa.


Neljännen kerran nostalgia alkoi naurattaa, kun kävelimme torilla:


Varsinainen nostalgiaistunto pidettiin Tbilisin päärautatieaseman edustalla:


Istuimme jalkakäytävän reunalla ja katselimme sinne tänne säntäileviä tbilisiläisiä. Lämpömittari huiteli 27 plusasteessa. Asfaltti pehmeni, kulkukoirat läähättivät, saslikki kärysi, basso jumputti, autot tööttäilivät, kaupustelijat huusivat. Istuimme hiljaa, ja annoimme melkein 40 vuoden täyttyä. Täydellinen hetki.


Teimme parin päivän pyrähdyksen Mustanmeren rannalle Batumin rantakaupunkiin. 
Sinne matkustettiin huipputimmillä sveitsiläisellä junalla.
Batumi oli ihana!

 

Lempeä ilma, palmuja, pitkiä rantoja, ihania bulevardeja ja kauniita puistoja.

    

  

Maailma näyttää erilaiselta erilaista taustaa vasten, eikö vaan?

 

Rantapuisto oli vanhanaikaisen kaunis:

 



Sesonki veteli viimeisiään. 


Batumi on pikkuhiljaa karistamassa neuvostoleimaa harteiltaan.


Kehittyykö kehitys oikeaan suuntaan?

 

 

Uudesta pintakiillosta huolimatta perusgeorgialaisuus maistui joka askeleella. 
Se tuoksui ja se metelöi. 
Se oli.


Nam nam nam.

 

Kotiinlähtö teki tiukkaa. Todella tiukkaa. Niin paljon jäi näkemättä, maistamatta, haistamatta, koskettamatta ja kokematta. Mutta sehän on oikeastaan hyvä, sillä Istanbulin lentokentän toivomuspuun kaikenmaailmankielisten toivomusten joukkoon taisi sujahtaa pieni suomenkielinen toivomus paluusta Georgiaan.


Melkein 40-vuotiaasta unelmasta tuli totta.
Olen kiitollinen.

Vanha rouva