En leivo valmisjauheilla enkä tykkää käyttää liivatejauheita saatikka muita kreemikonsteja. En millään muotoa moiti enkä halveeraa niitä, saati niiden käyttäjiä. Minulla nyt sattuu vain olemaan takanani lapsuus 1960-luvulla, jolloin hienouden huippu kakun päällä olivat leipomon keinotekoisenväriset marsipaanikukat ja vohveliruusut. Leivontamargariinit tekivät tuloaan emäntien keittiöihin - ja maussa sen huomasi...
Mummuni, pientilan topakka emäntä, manasi pannaan kissanrasvat ja tekokreemit. Hän vannoi aidon voin ja paksun kerman nimiin - ja pani myös minut vannomaan käsi sydämellä, etten moisiin iljetyksiin ikinä haksahda. Tämän painolastin päälle kun vielä lisätään emäntäkouluni intohimoinen köksänope Irmeli ja pitopalveluharjoitteluni vastaava vispilänheiluttaja Ritva, niin en edes uskalla katsoa kauppojen leivonta-ainehyllyjä päin.
Nyt oli pakko tehdä poikkeus. Nuori rouva nimittäin toi minulle tuliaisiksi kassillisen erilaisia leivontatuotteita. Nuukana ihmisenä en raaskinut olla käyttämättä niitä ja niin syntyi tämä poikkeuskakku.
Sitruunamehulla kostutettujen kakkukerrosten välissä on mansikanmakuisesta kakkumoussesta, rahkasta, itsetehdystä mansikkahillokkeesta ja kermasta sekoitettu täyte. Kolmessa kerroksessa. Päällä on mansikkahilloke, jonka hyydytin liivatejauheella. Kermapursotus on sentään kermaa ilman mitään vahventeita. Koristeina on kuppikakkukakkaroita ja nompparelleja. Kakku oli mehevä ja mansikkainen. Mutta:
1) Hyytelöity mansikkapäällinen EI ole niin peilitasainen ja -kirkas, kuin jos olisin sen tehnyt perinteisesti liivatelehdillä ja mehulla. Irmelin peruja on päähänpinttymä, että kakunpäällishyytelöstä pitää voida peilata omaa kuvajaistaan ilman kupruja ja röpelöitä.
2) Vohvelikukkaset olivat paperisen näköisiä ja neutraalin makuisia. Kukkaset kostuivat suhteellisen nopeasti. Toista olisi ollut, jos olisin laittanut kakun päälle oikeita syötäviä kukkasia - ne nyt vaan sattuivat olemaan loskan alla!
Vanha rouva
