22.8.2017

Tuulikin marjaunelma


Elokuisena sunnuntaiaamuna käänsimme auton nokan kohti 80 kilometrin päässä sijaitsevaa marjatilaa, minne piti mennä jo vuosi sitten. Työ esti silloin menemisen, mutta nyt viikon ainoa vapaapäivä käytettiin visusti Kiviharjun tilalla.


Ensin poimimme vadelmat. Olipa ihana poimia, kun vattupensaat kasvoivat suorissa, hoidetuissa ja huolella vaalituissa riveissä. Isoja, punaisia, tuoksuvia vattuja kertyi nopeaan tahtiin suoraan rasioihin, joka oli kotona soma lykätä suoraan pakastimeen. Muutama vattu taisi eksyä poimijoiden makeisiin suihinkin...


Sitten meidät vietiin saskatoon-riveille. Täysin uppo-outo marja, mutta ah, niin makoisa ja aromikas. Runsaita marjaterttuja oli ilo katselle. Melkein kuin olisi viinirypäleitä poiminut. Kahteen pekkaan keräsimme kolme ämpärillistä hetken hujauksessa.

Lähtiäisiksi saimme vielä Tuulikilta ohjeita tuntemattoman marjan kesyttämiseksi. Tuumasta toimeen ja raparperi-saskatoon-hillo porisemaan. Samalla syntyi myös kiisseliä, joka oli niin huonosti säilyvää, että kolmen litran kattilallisesta on enää kahvikupillinen jäljellä ;(


Hillon poristessa vatkasin mutakakkutaikinan ja lykkäsin kakun uuniin. Jäähtynyt suklaisen valuva kakku sai päällensä tuoreita vattuja ja saskatooneja. Syntyi sangen herkullinen Tuulikin marjaunelma:

  

Nälkähän moisia sokeriherkutteluja tehdessä tuli, joten Vanha herra sai perata kalastamansa ja savustamansa ahvenet. Ruodoton kala sai sekaansa keitettyä pastaa ja maissia kera salaatin, kirsikkatomaattien, sipulinvarsien sekä tillin. 


Savukalasalaatin kastikkeen sekoitin kermaviilistä, tillisilpusta, sitruunanmehusta ja hunajasta. 
Mukavaa askaretta leukaperille toi kupillinen kuorittuja kyssäkaalilohkoja.


Illan päälle Vanha herra halusi vielä jotain. Ihan niin kuin ei olisi jo tarpeeksi herkutellut yhden puuhakkaan päivän aikana. Saamansa piti: kumosin tarjoiluastiaan purkillisen viiliä. Naamioin sen marjoilla ja sipsuttelin päälle kanelia ja sokeria. 


Että tämmöinen marjaisa sunnuntai.
Kiitos Kiviharjun väelle.

Vanha rouva



18.8.2017

Kesäloman kukkakimppu


Kesäloma oli ja meni. 
Tässä lomalla sieltä sun täältä bongatut luonnonkukkaset.


84. Isosätkin 

Vuolaan koskipaikan ääreltä löytyi valkeana kukkalauttana lilluva isäsätkin. Se viihtyy puhtaassa ja kirkkaassa vedessä, missä on kova sora- tai kivikkopohja. Isosätkin häviää yleensä ensimmäisenä vesistön rehevöityessä.


85. Luhtalemmikki

Vuonna 1885 ilmestyneessä Mathilda Langletin käsikirjassa Perheenemännille kaupungissa ja maalla neuvotaan, kuinka "lemmenkukasta, joka kasvaa purojen ja vesistöjen partaalla, voi sitoa paksuja, pieniä seppeleitä, joita pannaan teevadille veteen, jolloin kukat rupevat kasvamaan ja täyttävät vadin".


86. Ketoneilikka

Ketoneilikkaa on luonnehdittu Suomen kasviston punaisimmaksi kukaksi. Lajin pölyttäjänä toimivat lähes yksinomaan päiväperhoset, sillä muut hyönteiset eivät erota punaisia värisävyjä. 

 

87. Mäkitervakko

Muistan lapsuudesta, miten tahrasin käteni ruskeaan mönjään, kun poimin kuivalta mäenrinteeltä tervakukkia. Kukan yläosaa peittää punaruskea, tahmea aine, josta tervakko / tervaheinä / tervakukka, on saanut sekä suomalaisen että tieteellisen nimensä. Tahma on mäkitervakon keino estää mesivarkaita kiipeämästä vartta pitkin ja tunkeutumasta kukkiin. Usein tervaan on takertunut monenlaisia siivettömiä ja siivellisiä pikkuotuksia. Vahvat hyönteiset pyristelevät itsensä irti tahmeasta ansasta, mutta jättävät kyllä sen jälkeen kukan rauhaan. Tahmaan on toinenkin, vielä varmistamaton selitys, jonka mukaan tervakko on lihansyöjäkasvi ja saa lisäravintoa sulattamistaan pienistä hyönteisistä.

 

88. Kangasajuruoho


89. Kaarlenvaltikka

Ruotsalainen luonnonhistorioitsija ja kielitieteilijä Olof Rudbeck oli mukana vuonna 1695 Tornionjokilaaksoon ja Lappiin suuntautuneella tutkimusmatkalla. Rudbeck löysi Luulajanjoen varrelta tyylikkään kasvin, jonka kukka loisti kuin kultainen kypärä. Kasvi oli nimeä vailla, joten Rudbeck omisti sen ajan tavan mukaan maan valtaistuimen hallitsijalle Kaarle XI:lle. 

Kaarlenvaltikka kasvaa Suomen pohjoisosissa. Kukkiessaan kasvi on upea näky ja keltaiset kukat lähes metrisen jäykän varren päässä erottuvat pitkien matkojen päähän niillä aukeilla ja kosteilla paikoilla, joilla kaarlenvaltikka yleensä kasvaa. 


Tämä valtikka oli valitettavasti jo kukkimisensa kukkinut, joten sinä saat nähdäksesi vain hurjan näköisen tyviruusukkeen!

90. Rantaminttu


Rantaminttu on hyvin monimuotoinen kasvilaji. Eri puolilla Suomea kasvavat rantamintut ovat tyystin erinäköisiä. Rantamintun epävirallisiksi alalajeiksi on joskus lueteltu jokiminttu, järviminttu, lounaisminttu, pihaminttu ja rikkaminttu. Nimet todistavat rantamintun monimuotoisuudesta.

Rantamintun lehtiä voi käyttää mausteeksi, mutta eri kantojen makuerot ovat suuria. Minttulajit risteytyvät helposti keskenään ja risteyttämällä rantaminttua muiden lajien kanssa on saatu aikaan liuta ilmastossamme hyvin kestäviä minttuja. Suomessa tavattavia rantamintun ja jonkun toisen minttulajin risteymiä ovat ainakin jalominttu, karjalanminttu ja kiehkuraminttu. 

 

91. Huopaohdake

Huopaohdakkeeseen on aina suhtauduttu Suomessa suopeammin kuin piikkisempiin sukulaisiinsa, jotka ovat Raamatussakin tuhon, sekasorron ja pahuuden vertauskuvia. Lehtien pikkuruisten piikkien kärjet ovat lyhyitä, hentoja ja pehmeitä. Nämä eivät riitä suojaamaan sitä esimerkiksi hirviltä, jotka syövät huopaohdaketta hyvällä ruokahalulla. Maailman laajimmalle levinnyt päiväperhonen, ohdakeperhonen, vaeltaa joka kesä Suomeen ja sen toukat syövät ohdakkeita. 



92. Pulskaneilikka

Antiikin kreikkalaiset omistivat neilikankukan kauneuden jumala Afroditelle. Suvun tieteellinen sukunimi Dianthus pohjautuu sanoihin dios anthos, ’jumalten kukka’. Kukkien miellyttävä tuoksu tuntuu vahvana etenkin öisin, sillä pulskaneilikka houkuttelee pölyttäjikseen etupäässä yökkösiä.

Pulskaneilikka saapui Tenojoen rannoille, Kemijokivarteen ja Oulangalle idästä pian mannerjään vetäydyttyä. Perämereen laskevien jokien suullekin se on levittäytynyt, muttei sen etelämmäksi. Alkuaan pulskaneilikka on hiekkaisten joenrantojen, kuivien lehtojen ja kalkkikallioiden kasvi, mutta on luonnonkasvupaikoiltaan levittäytynyt myös ihmisen raivaamille niityille, pientareille ja tienvarsille. Sitä on siirretty myös tarkoituksella pihojen koristeeksi. 

 

   

93. Maariankämmekkä

Orkiodeojen eli suomeksi sanottuna kämmeköiden heimo on suuri. Siihen kuuluu noin 20 000 lajia. Suomessa niitä kasvaa runsaat 30 lajia. Yleisin on tämä kaunotar, maariankämmekkä. 


94. Lumme

Valkokukkaista, yöksi ja sateisella säällä terälehtensä sulkevaa lummetta pidetään puhtauden ja siveyden kukkana. Vielä keskiajalla uskottiin, että lummerohto hillitsee sukupuolisia mielitekoja. Toisaalta Keski-Euroopassa kukkaa myös kavahdettiin, sillä huoneisiin vietynä sen uskottiin kylvävän kuolemaa.

  


Yhdeksänkymmentäneljä kukkasta on kimpussani.
Vielä kuusi odottaa iloista poimijaansa.

Vanha rouva


13.8.2017

Neljä päivää paratiisissa


Olen nähnyt palasen paratiisia maan päällä. 
Kävin puhtaiden vesien, raikkaan ilman ja henkeäsalpaavien maisemien mailla Kainuussa ja Kuusamossa. 

 

 

Vanha herra kokeili kalaonneaan ja minä tiirailin vesimittareiden kiireitä. 
Emme olleet yksin.


Päivisin kuljimme esi-isiemme jalanjäljillä. 
Ensin uudenuutukaisessa, juhlavuotemme kunniaksi kansallispuiston statuksen saaneessa Hossan kansallispuistossa.


Halusin nähdä Suomen laajimmat kalliomaalukset. 
Sen eteen piti panna tossua toisen eteen kahdeksan kilometriä ylös ja alas, notkoon ja harjun laelle, joelle ja järvelle. 

 

 


Suomen pohjoisimmat kalliomaalaukset sijaitsevat Hossassa. Värikalliossa on 33 hirveä, 22 ihmistä, karhu, eläimen tassuja, sisiliskoja yms. Harvinaista on se, ettei Värikalliosta ole tavattu venekuvia. Kuvia ja punaväriläikiksi levinneitä entisiä kuvia on noin 10 metrin matkalla ja ne sijaitsevat 0,2 - 2,5 metrin päässä veden pinnasta. Kalliomaalukset on maalattu 3500-4000 vuotta sitten. Kuvat on maalattu veneestä tai jäältä. Väriaineena on käytetty puna- ja keltamultaa, jota on saatu kuumentamalla rautapitoista savea. Seosaineena on käytetty verta, rasvaa tai munankeltuaista.

Hossa oli muinoin vesireittien solmukohta. Reitit ulottuivat lännessä Pohjanlahdelle ja idässä Vienanmerelle. Värikallion kuvilla on ehkä viitoitettu kulkureittiä. Hossan maalauksissa toistuu sarvipäinen tai eläimeksi pukeutunut ihmishahmo - olisiko peräti noita, sillä sarvipäähine on kuulunut noidan virkapukuun?

 

 

Kun lähdin kulkemaan teräksistä kävelysiltaa pitkin katselutasanteelle, minut valtasi harras tunne.
Ihan kuin olisin kulkenut kohti jotain pyhää, ikiaikaista ja silti niin haurasta.
Oliko se se kuluisa historian siipien havina, joka minua kosketti?


Kohtasimme matkalla vain kaksi muuta retkeilijää. Sen sijaan luonnon ihmeitä kohtasimme päntiönään.


Toimen must-kohde oli Julma-Ölkyn kanjonijärvi. Sillä on pituutta kolme kilometriä. 
Graniittiseinämien korkeus saattaa olla paikoin 50 metriä ja veden alla lymyilee toinen mokoma kiveä.

 

Ölkky on lapin kieltä ja tarkoittaa rotkoa. Venematkan varrella saimme ihastella 4000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia, sateenkaaren väreissä kimaltavaa lähdettä ja Pirunkirkkoa, holvimaista kalliohalkeamaa.


Hossasta ajelimme Kuusamon puolelle ja Oulangan kansallispuiston maisemiin ja tulimme samalla ylittäneeksi napapiirin.

 

Kun kulki ennen sotia postiautolla reittiä Kuusamo - Paanajärvi - Tuutikylä - Käylä  - Kuusamo, saattoi todeta 100 % varmuudella karhun olevan kierroksella mukana. Sen verran varmoilla karhuseuduilla ollaan. Me emme karhua nähneet, emmekä lähteneet Suomen ehkä kuuluisinta vaellusreittä Karhunkierrosta kiertämään. 


Kävimmepä kuitenkin kurkistamassa Kiutaköngästä. Villinä kuohuvaa koskea ja punaisina hehkuvia dolomittikallioita ovat esi-isämmekin ihmetelleet kivikaudella. Matkailijoita Oulunagalla on liikkunut 1900-luvun alusta lähtien. Tuolloin jokea pääsi matkaamaan nykyään Venäjän puolella sijaitsevalle Paanajärvelle. Karhunkierroksen ensimmäinen osuus merkittiin maastoon 1954, kaksi vuotta ennen kansallispuiston perustamista. 


Kiutaköngäs on saamea ja tarkoittaa suurta putousta syvässä rotkossa. Oulanka juontaa juurensa tulvivaa vettä tarkoittavista hämäläissanoista "oulu" ja "oula".


Kotimatkallakin oli villi luonto läsnä, tosin hieman kesytetyssä muodossa. 


Suomessa on 40 kansallispuistoa. 
Niiden tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä antaa ihmisille mahdollisuus nauttia ja rentoutua luonnossa. 

Kansallispuistot ovat pieniä palasia paratiisista maan päällä. 
Niissä voi piipahtaa tai niissä voi viihtyä pidempään. Kukin omien voimavarojensa mukaan.
Kansallispuitot ovat paikkoja, joiden takia maksan ilolla veroni!

Suosittelen.

Vanha rouva