30.5.2019

Back to the 80´s

  

Opiskeuluaikana 1980-luvulla olivat muodissa pörrölangat ja kirkkaat efektivärit. Kuinkas ollakaan, tuo kultainen nuoruuden hurlumhei-aika tuli mieleen, kun löysin lankakaupasta punaista pörrölankaa. Otin paksut puikot ja aloin kutoa leveähköä pötköä. Sitä tuli aika pitkästi.

Jotain kuitenkin puuttui.Sitten hoksasin. Ystävä oli lahoittanut minulle pussillisen erikoisia efektilankoja. Kaivelin kiihkoissani pussia ja löysin justiinsa passelit pörröt. Toiseen pitkään laitaan virkkasin metallinsinisen vauhtiraidan ja toiseen aniliininpunaisen.


Mittaa pehmoiselle pörröhuiville tuli 2 metriä ja 20 senttiä. Tekeleen saajalla on pituutta aika paljon vähemmän, joten tuo rakas 60-kymppinen, joka 40 vuotta sitten vietti kanssai hurlumheiaikoja, saa kääriä huivin itsensä ympäri ainakin kolmeen kertaan ;) Eikä takuuvarmasti palele!

Vanha rouva

24.5.2019

Kanakukkaset


Tontillamme on melkein satavuotias kuusi. Se on komea, korkea ja kiusallisen tuuhea. Sen alla on mahdoton kasvattaa mitään kukkivaa perennaa. Ainoastaan lamoherukka ja vuorenkilvet ovat suostuneet levittäytymään kuusen siimekseen.


Nyt muuttui ääni kellossa ja koko kuusenalusta alkoi kukkia kädenheilautuksella! Leikkelin kanaverkkoa palasiksi ja nipistelin palaset palloiksi. Romuttamosta kävimme ostamassa rautavarret ja sekatavarakaupasta violetinpunertavaa suhumaalia. Mallia pallojen tekemiseen sain naapurin Sarilta. Kiitos Ihana Ihminen!


Nyt on mukava katsella ikkunasta, että siellä ne kasvavat 
- minun ikiomat kanakukkaseni!

Vanha rouva

1.5.2019

Heijastuksia


Kevätunta
L. Onerva

Ilman hämylaineet hienot,
puiden punerrukset vienot
huolii himmenevän maan
kevätunten purppuraan.

Taivaan kantta leutosäinen
soutaa tähti yksinäinen,
niinkuin pursi hopeisen
suviöisen joutsenen.

Haaveet heijaa maassa, puussa,
suvihaaveet huhtikuussa.
Helähtelee herkkä jää,
pajun virpi värähtää.

Oksat unelmista taipuu,
onnen odotusta vaipuu.
Taivas kuulas yötä maan
syleilee kuin armastaan.

 

Kevätmatka Helsinkiin 
soi minulle heijastuksia ja kuvajaisia maailmasta, joka on kaunis, kuulas ja kiehtova.

Vajaan viikon aikana nautin näyttämötaiteesta:


"Pintaa syvemmältä" oli kattaus riemukkita ja raikkaita kevätlauluja. Akateeminen Laulu tulkitsi  suloisenmakeita ja katkeransuloisia tunteita teekonsertissa, joka järjestettiin Salutorgetin salissa.


Matkaan mahtui sopivasti kevätruokaa ja -kuplivaa:


Valokuvataidetta itkin Kansallismuseon erikoisnäyttelyssä 
Inherit the Dust – Nick Brandtin valokuvia.
Väkevät kuvat panivat miettimään minkälaisen maailman jätän jälkeeni:


Kalliossa ja Töölössä tallensin arkkitehtuurin helmiä:



Museoissa tapasin tuttuja: 
Aurora Karamzin, Aleksanteri I, piispa Franzén ja joku outo keisarinnaksi mielivä.


Isänmaallisia tunteita koin Hietaniemen hautausmaalla ja Mannerheimin museossa,
jonka loistava Markus-opas ansaitsee syvimmän kunnioitukseni. 


Nautin hersyvästä ilosta hersyvässä seurassa...


... jonka äärelle minut johdatti kissamaisin askelin vaalea kaunotar nimeltä Stansta:


Helsingin helmeksi valikoitui tällä matkalla Reitzin säätiön taidemuseo. 
Se mykisti kuvataiteellaan ja antiikkiesineillään, jotka oli asetettu esille mitä viehkeimmällä tavalla:


Hiljennyin kohdatessani Reitzin perimmäisessä kammarissa pienen vitriinin:


Vitriinissä oli esillä kaksi suomalaisuuden merkkiteosta, oikeaa ja alkuperäistä: 
Se Wsi Testamenti vuodelta 1548 ja Coco Pyhä Ramattu suomeksi vuodelta 1642.


Heijastuksista ja hyvistä hetkistä haluan kiittää teitä ihanat ystävät. 
Ilman teitä ei olisi kevätunta eikä kauneuden heijastuksia.

Vanha rouva