30.5.2019

Back to the 80´s

  

Opiskeuluaikana 1980-luvulla olivat muodissa pörrölangat ja kirkkaat efektivärit. Kuinkas ollakaan, tuo kultainen nuoruuden hurlumhei-aika tuli mieleen, kun löysin lankakaupasta punaista pörrölankaa. Otin paksut puikot ja aloin kutoa leveähköä pötköä. Sitä tuli aika pitkästi.

Jotain kuitenkin puuttui.Sitten hoksasin. Ystävä oli lahoittanut minulle pussillisen erikoisia efektilankoja. Kaivelin kiihkoissani pussia ja löysin justiinsa passelit pörröt. Toiseen pitkään laitaan virkkasin metallinsinisen vauhtiraidan ja toiseen aniliininpunaisen.


Mittaa pehmoiselle pörröhuiville tuli 2 metriä ja 20 senttiä. Tekeleen saajalla on pituutta aika paljon vähemmän, joten tuo rakas 60-kymppinen, joka 40 vuotta sitten vietti kanssai hurlumheiaikoja, saa kääriä huivin itsensä ympäri ainakin kolmeen kertaan ;) Eikä takuuvarmasti palele!

Vanha rouva

27.5.2019

Patiolla villisti

Aikaisemmin keväällä leikkasin pationkaiteen valloittaneen kärhön alas ja hoksasin samalla, että onpas tukikehikko päässyt säädyttömään kuntoon. Otin rumiluksen pois. Ei kestänyt kuin 30 vuotta ;)

Kun Vanha herra alkoi tiedustella, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi, minulla oli heti toive valmiina: uusi pation ritelikkö, pliis hani.

Aamuvarhaisella saapui Vanhan herran bestis tekemään minun syntymäpäivälahjaani. Vanha herra oli ennalta maalannut puutavaran ja toimi itse timpuroinnin aikana passarina ja vatupassimiehenä.

Olipa hauska kuunnella salaa kahden ikiystävän hekottelua. Puolesta sanasta toinen otti heti kopin ja niin juttu polveili eteenpäin. Eikä Vanha herra ole yleensä mikään suupaltti.


Miesten rakentaessa minä kävin rantaretkellä tarkastelemassa sammakonkukkatilannetta. 
Löysin veikeän kaksihaaraisen puun ja tepastelin kaikenmaailman sorsalintujen räpylänjäljissä.

 

Kotikartanolle palatessani minua odotti paikkamaalausta vaille valmis pationkaide. 


Edelleen hekotteleva mieskaksikko oli vailla synttärikahveja. 
Saamansa piti mangorahkalla ja kermavaahdolla täytettyä rullapullaa,
jonka koristelin mansikoilla ja mustikoilla.

 

Päivällinen olikin sitten jotain muuta. 
Rannassa hortoillessani keräsin kaksi pussillista nuoria villivihanneksia. 


Nuoret maitohorsman versot pääsivät pesun jälkeen pariksi minuutiksi suolalla ja sitruunamehulla maustettuun veteen. Myllytin pikkuriikkisen mustapippuria päälle ja leikkasin ehtaa voita höyryävien kotimaisten villiparsojen kyytipojaksi. 
Maistui keväältä!

 

Toinen pussillinen piti sisällään nuoria nokkosia. Pesin, ryöppäsin, valutin ja myllytin monitoimikoneessa tuusannuuskaksi. 
Puolet pakastin vastaisen varalle ja puolesta tein piirakan.


Piirakan pohjalle silppusin pari punasipulia, jotka maustoin timjamilla ja mustapippurilla. Päälle murustelin fetajuustoa. 
Lisäsin nokkostuusannuuskan ja kermamaidon (2 dl kermaa ja 2 munaa). 
Paistoin 180 asteessa puolisen tuntia. 
Maistui taas keväältä!

Vanha rouva

24.5.2019

Kanakukkaset


Tontillamme on melkein satavuotias kuusi. Se on komea, korkea ja kiusallisen tuuhea. Sen alla on mahdoton kasvattaa mitään kukkivaa perennaa. Ainoastaan lamoherukka ja vuorenkilvet ovat suostuneet levittäytymään kuusen siimekseen.


Nyt muuttui ääni kellossa ja koko kuusenalusta alkoi kukkia kädenheilautuksella! Leikkelin kanaverkkoa palasiksi ja nipistelin palaset palloiksi. Romuttamosta kävimme ostamassa rautavarret ja sekatavarakaupasta violetinpunertavaa suhumaalia. Mallia pallojen tekemiseen sain naapurin Sarilta. Kiitos Ihana Ihminen!


Nyt on mukava katsella ikkunasta, että siellä ne kasvavat 
- minun ikiomat kanakukkaseni!

Vanha rouva

20.5.2019

Sydämellisen kukikas pönttö


Kevät on tullut Perämeren rannalle. 
Ensimmäiset kukkijat ilahduttavat keskellä ruskeaa talventörröttäjämaata. 


Pönttöuunin pellinvarret ovat huutaneet jotain roikkuvaa. 
Sitä varten olen hamstrannut kirppareilta kirjottuja pöytäliinoja. 
Ompelin liinoista sydämiä, jotka sain kylmänä kevätiltana käännettyä, höyrytettyä ja täytettyä.
Nyt koko pöttö puhkesi kukkaan!


Monta monta vuotta sitten hain synnynkodistani perennojen taimia.
Kuopaisin mukaani salamatkustajan, joka päätti monta vuotta mietittyään ponkaista maanpinnalle minua ilahduttamaan.


Aidon hämäläisen sinivuokon kera toivotan sinulle 
SYDÄMELLISEN KUKIKASTA PÄIVÄÄ!

Vanha rouva

12.5.2019

Ruuskattua roinaa

Ruuskaan kirppareita vissillä tarkoituksella. Roinat muuntautuvat uusiksi työkamppeiksi ja kodin koristuksiksi.

Kotikaupungin lempikirpparilta löysin oranssin pallohuivin. Kymmenen sentin arvoinen huivi on mainio lisä kasaribileisiin joko rekvisiitaksi taikka hiusrusetiksi. Samalla hinnalla bongasin kaitaleen mustaa pitsiä. Ompelin siitä kaksinkertaisen pitkän huivin, joka on kuin omiaan kaupungin rikkaimmalle leskelle.

Helsingin reissulla ruuskasimme Stanstan kanssa monta kirpputoria. Yhdeltä löytyi pitkä, punainen ja eläinkuvioinen huivi. Se maksoi peräti neljä (!?) euroa, mutta siitä sain soman putkihuivin ompelemalla lyhyet päät yhteen. Eläinputki passaa mainiosti lasten kävelykierroksille.

Lempparikirppikseltäni sain eurolla 1900-luvun alun nahkaisen, punaisella silkillä vuoratun iltalaukun em. leskirouvalle. Suurempi laukku maksoi Helsingissä kympin. Tästä voinee päätellä Oulu-Helsinki-akselin kirpparihintatason eron. Nyt on pitoemäntä Elina Eufrosynellä käsiväsky, kun hän lähtee bisnesneuvotteluun kaupungin rikkaimman leskirouvan luokse.

 

Etelän ihmiset pääsevät nopeasti ja halvalla ulkomaille ostoksille. Sen kun astuu paattiin ja purjehtii milloin Tallinnaan, milloin Tukholmaan. Tai ottaa halvat siivet alleen. Täällä Suomi-neidon vyötäröllä matkat ovat pitempiä, kulkuvälineet hitaampitempoisia ja hintavampia. Tästä huolimatta paikalliset ovat keksineet oivan ja ekologisen tavan hyötyä naapurimaan halvemmista hinnoista ja ylimääräisestä roinasta.


Kaksi kertaa vuodessa Ruotsin Luulajassa järjestetään koko kuningaskunnan suurin kirpputoripäivä. Se pidetään isossa urheiluhallissa kaupungin ulkopuolella. Paikalla on vanhan ja käytetyn tavaran kauppiaita pöytärivi pöytärivin perästä. Suurkirpparilla myydään vaatteita, huonekaluja, astioita, pelejä, kirjoja, lamppuja, kenkiä, urheiluvälineitä jne jne. Paikalla on auto- ja bussilasteittain ostajia ympäri pohjoisen Ruotsi-Suomen. Me oululaiset pääsemme suurkirpparille kätevästi ikiomalla kirpparibussilla. Aamulla seitsemältä lähdetään ja illalla kahdeksalta palataan. Reissu maksaa reilun kolmekymppiä, mihin sisältyy sisäänpääsylippu.


Toin tällä kertaa mukanani 30 käsinvirkattua pitsiliinaa. 
Ne päätynevät leskieverstinnan kesäpuseroon.


Löysin kaksi vanhaa valokuvakehystä, joihin asettelen kirjomani vintagetyöt. 
Yhden työn olen jo kehystänyt edellisen bussikirpparireissun kehykseen.


Luulajasta muutti meille 1800-luvun lopun (myyjän väittämä, ei minun) puristekristallinen jalkavati. Kahdenkympin hintainen komistus päätyi hellannurkkaan talouspaperitelineeksi, mutta voihan sille asetella servettejäkin silloin, kun saapuu kunnainarvoisia vieraita. Jalkavadin seurana on aito neuvostoliittolainen karahvi ja lasipallo. Toisessa öljyä ja toisessa suolaa. Sipulit säilytän Riihimäen lasipäälärissä, jonka löysin lempikirppariltani kolmella eurolla. 


Hauskin Luulaja-ostokseni on tämä veikeä apina. Liekö Tilda-työ? Apina on niin taiten tehty, 
ettei risan risaa ole nypittäväksi. Apina päätyneen pienelle pojalle synttärilahjaksi.
Vanha herra tosin luuli, että hän sai apinan tuliaisiksi.

Tämmöistä ruuskattua roinaa, niin kaunista ja todella tarpeellista ;)

Vanha rouva

8.5.2019

Taiteellinen vaikutelma

Tilaaja halusi asiakasiltaansa porkkanakakkua, jota hän rakastaa yli kaiken.

Yritin vienosti vikistä: "PORKKANAKAKKU ON NIIN TYLSÄÄ - KATSO VAIKKA KUVAA!"

Moisen tunteenpurkauksen aiheutti Vanha herra, joka koko yhteiselomme ajan eli 28 vuotta on halunnut vain ja ainoastaan porkkanakakkua, jos olen erehtynyt häneltä kysymään, mitä kakkua leipoisin.

Tilaaja piti päänsä ja niin minä lupasin leipoa porkkanakakkua -  sillä ehdolla, että taiteellinen vaikutelma olisi jotain muuta kuin oheisessa kuvassa.

 

 

Tämmöisiä porkkanakakkuannoksia sitten tein asiakasillan leideille. Kuulemma kaunis katsella ja helppo syödä. Asettelin hedelmävartaat sopivasti kakkuannosten viereen, jotta ne keventäisivät omaatuntoa mascarpone-kermavaahto-ruusukkeen jälkeen ja ennen seuraavaa ;)

Tilaajan kanssa puhelimme, että makeiden lisäksi voisin rustata seuraavaksi kerraksi jonkun vegekakkaran. Innostuin sen verran rustaamisesta, että koemaistatin Vanhalla herralla tämän:


Leivospohjalle lätkäisin sitruunakuorella ryyditettyä hummusta. Päälle sommittelin appelsiinista, tomaatista ja oliivista koristuksen kera yrttien. Vanha herra söi, otti toisen eikä hoksannut syövänsä kanien ruokaa ;)

Tästä on hyvä jatkaa rustaamisharjoituksia.
Edelliset rustaamiset näet KLIKkaamalla.

Vanha rouva

1.5.2019

Heijastuksia


Kevätunta
L. Onerva

Ilman hämylaineet hienot,
puiden punerrukset vienot
huolii himmenevän maan
kevätunten purppuraan.

Taivaan kantta leutosäinen
soutaa tähti yksinäinen,
niinkuin pursi hopeisen
suviöisen joutsenen.

Haaveet heijaa maassa, puussa,
suvihaaveet huhtikuussa.
Helähtelee herkkä jää,
pajun virpi värähtää.

Oksat unelmista taipuu,
onnen odotusta vaipuu.
Taivas kuulas yötä maan
syleilee kuin armastaan.

 

Kevätmatka Helsinkiin 
soi minulle heijastuksia ja kuvajaisia maailmasta, joka on kaunis, kuulas ja kiehtova.

Vajaan viikon aikana nautin näyttämötaiteesta:


"Pintaa syvemmältä" oli kattaus riemukkita ja raikkaita kevätlauluja. Akateeminen Laulu tulkitsi  suloisenmakeita ja katkeransuloisia tunteita teekonsertissa, joka järjestettiin Salutorgetin salissa.


Matkaan mahtui sopivasti kevätruokaa ja -kuplivaa:


Valokuvataidetta itkin Kansallismuseon erikoisnäyttelyssä 
Inherit the Dust – Nick Brandtin valokuvia.
Väkevät kuvat panivat miettimään minkälaisen maailman jätän jälkeeni:


Kalliossa ja Töölössä tallensin arkkitehtuurin helmiä:



Museoissa tapasin tuttuja: 
Aurora Karamzin, Aleksanteri I, piispa Franzén ja joku outo keisarinnaksi mielivä.


Isänmaallisia tunteita koin Hietaniemen hautausmaalla ja Mannerheimin museossa,
jonka loistava Markus-opas ansaitsee syvimmän kunnioitukseni. 


Nautin hersyvästä ilosta hersyvässä seurassa...


... jonka äärelle minut johdatti kissamaisin askelin vaalea kaunotar nimeltä Stansta:


Helsingin helmeksi valikoitui tällä matkalla Reitzin säätiön taidemuseo. 
Se mykisti kuvataiteellaan ja antiikkiesineillään, jotka oli asetettu esille mitä viehkeimmällä tavalla:


Hiljennyin kohdatessani Reitzin perimmäisessä kammarissa pienen vitriinin:


Vitriinissä oli esillä kaksi suomalaisuuden merkkiteosta, oikeaa ja alkuperäistä: 
Se Wsi Testamenti vuodelta 1548 ja Coco Pyhä Ramattu suomeksi vuodelta 1642.


Heijastuksista ja hyvistä hetkistä haluan kiittää teitä ihanat ystävät. 
Ilman teitä ei olisi kevätunta eikä kauneuden heijastuksia.

Vanha rouva