Itseltä itselle

Annoin itse itselleni joululahjaksi matkan Tallinnaan. Nautin hiljaisuudesta, kiireettömyydestä, kulttuurista ja kahviloista.

Lahjatahtia ei yhtään haitannut yhden päivän ja yhden yön kestänyt lumimyrsky. Lumikaaos oli mitä mainioin syy poiketa kahvilaan jos toiseenkin:

Tallinnassa on aina mielenkiintoista tekemistä.

Nyt piipahdin piparkakkuarkkitehtuuria esittelevässä näyttelyssä.

 

Päästelin nostalgisia huokauksia antiikkipuodeissa.

 

Kävin runsailla toreilla ja istuin hiljaisissa kirkoissa.

Kolmantena päivänä purjehti Rouva M. rauhoittuneen meren yli luokseni.Tutustuimme Fotografiskassa korealaisen Cho Gi-Seokin valokuvataiteeseen. 

Rouva M. on mitä mainiointa seuraa, koska hän ymmärtää puolesta sanasta, milloin on aika...

...keskittyä olennaiseen...

Olennaisia asioita ulkomaanmatkailussa on myös pariselfien ottaminen:

Kolmen päivän mittainen joululahja itseltä itselle oli juuri sitä, mitä pikkujoulukauden riepottelema ohjelmapalvelutuottaja tarvitsi. Matka oli täynnä hiljaisuutta, hyvää lukemista, kaunista katseltavaa, ihania leivoksia ja rakasta seuraa - kaikkea sopivassa suhteessa. Kiitos joulupukille!

Vanha rouva

  

Talvihuivi

 

Naapurin Sari lahjoitti kesällä 250 grammaa luonnonvalkoista sekoitelankaa. Siinä on villaa, puuvillaa ja pellavaa. Kudoin pitkin syksyä mallikerran kerrallaan silmät sikkurassa, sillä liki- ja ikänäköisen on hankala tihrustaa pikkuruisia kärpäsenkakkoja kännykän ruudulta. Virheitä tuli, mutta korjasin ne sisukkaasti. Selvennykseksi kerrottakoon, etten ole kutonut minkäänmoista pitsineuletta ainakaan sataan vuoteen.

Tauno omi kaulahuivin. Taisi tonttuparka kuitenkin todeta, että 2 m 20 cm on liikaa sen kaulan ympärille, varsinkin kun huivin leveys on 30 cm. Niinpä sain huivin omaan käyttööni. Vein huivin heti ulkomaille:

Huivi riittää hyvin kaksinkertaiselle lenkille kaulan ympäri. Vielä jää kunnon roikotkin, joilla suojata punaista nenää. Se on tarpeen, jos maisema sattuu olemaan tämän sorttinen:

Joulupäivänä pakkanen paukuttelee Perämeren jäällä. Talvihuivi on hyväksi.

Vanha rouva

Rottinkitähtiä

 

Olin rottinkikurssilla. Kun työkseen vetää jos jonkinlaisia asiakastilaisuuksia, oli niin mukava mennä askartelemaan, kun vastassa oli valmis kattaus ja osaava kouluttaja. Siinä me viisi noviisia väkersimme rottinkiliuskoista isoa tähteä. Jätimme keskentekoiset tähtemme perjantaina kuivumaan kurssipaikalle ja seuraavana maanantaina menimme vielä liimaamaan tähden sakarat paikoilleen.

 

Sen verran mukavaa oli liotella ja taivutella rouheaa rottinkia, että ostin mukaani pienemmän tähden tekemispaketin. Ohjeet seurasivat mukana. Osasin ohittaa ensimmäisen tähteni mokat ja pienestä tähdestä tulikin varsin soma ja sopusuhtainen. 

Nyt tähdet roikkuvat kammarin ikkunassa. Niiden sisälle voisi asentaa valot, mutta pidän rottingin karheasta kauneudesta ihan ilman lisämaustetta.

Vanha rouva

Valinnan vaikeus

Tauno ja Elli kömpivät yöllä pönttöuunin takaa kukkavahdeiksi. Olin ihan kuulevinani: "Aina samat piippalakit... kälä kälä... edes jouluna anneta uusia piippalakkeja... jaara jaara...".

Kun selkäni käänsin, oli nalkuttava vanhapari kalppinut patiolle. Tauno oli kavunnut kuuseen ja Elli ratsasti Tauno Possulla. Samat vanhat piippalakit pariskunnalla oli päässä, mutta katse tiukkana ne vahtivat tuultumassa roikkuvia disainpipoja:

 

Mielestäni Tauno ja Elli valittavat ihan turhaan. 

 

Koko syksyn olen kutonut pariskunnalle pipoja. Nyt narisijat voivat valita lyhyiden ja pitkien piippalakkien välillä. Värit sointuvat talonväen sukkiin, joita olen vuoden mittaan saanut aikaiseksi yhden pelukopan verran.

Tauno ja Elli jäivät rautasohvalle ähkimään valinnan vaikeutta, kun minä lähdin luomaan lunta.

Sillä aikaa parikunta omi Vanhan herran hokkarit.

Vanha rouva

Ei yhtään mitään

Sunnuntaikakku on kevyt puolukkarahkakakku. Ihan nimeksi on voita keksipohjaa jämäköittämässä. Ja ihan nimeksi on pikkuloraus kermaa rahkaa ja puolukkaa pehmentämässä. Sokeria ei kannata edes mainita.

Itse asiassa lähestulkoon ei yhtään mitään raskauttavaa. Pelkästään marjoja, mintunlehtiä ja orvokkeja. Suklaanappeja ja vohvelitötteröitä ei lasketa, sillä nehän ovat rekvisiittaa ja ilmanaikuisia koristeita.

Vanha rouva

Matkavalmistelut hyvissä ajoin

 

Aloitin Dubrovnikin matkavalmistelut vuonna 1991. Varasin seuramatkan, mutta se peruttiin. Jugoslavian alueella Balkanin niemimaalla alkoi raaka sota, joka kesti vuosikymmenen loppuun saakka. Sotaa käytiin Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Kosovossa ja Etelä-Serbiassa. Sotien sarja oli Euroopan verisin toisen maailmansodan jälkeen.

En päässyt tuolloin Dubrovnikiin, en. Mutta nyt pääsin - olinhan aloittanut matkavalmistelut hyvissä ajoin. Lensimme Splitiin, mistä purjehdimme Dubrovnikiin. Sieltä ajelimme onnikalla Makarskan rivieralle ja edelleen takaisin Splitiin. Hoidin kaikki matkajärjestelyt netin kautta. Kaikki toimi. Lämpötila huiteli koko viikon parinkymmenen asteen paremmalla puolella. Matkailusesonki oli lopuillaan, joten suuria turistiruuhkia emme kohdanneet.

 

 

Kävelimme paljon kujilla ja rantamaisemissa. Nousuja ja laskuja kertyi, sillä Kroatian rannikkoa reunustavat korkeat vuoret ja sininen Adrianmeri.

Kävimme toreilla nuuhkimassa laventelia, yrttejä ja hedelmiä. Maistelimme kakkuja ja kahvia, joimme makeita viinejä ja kylmiä oluita. Jäätelö oli hyvää ja sitä myytiin joka kulmalla.

Vanhat kaupungit ovat kauniita. Joka talossa on yksityiskohta yksityiskohdan perään - tai ainakin pari kattia - kuvattaviksi. 

 

Maisemissa ei ollut valittamista. Eikä kroatialaisessa palvelualttiudessa, kielitaidossa taikka kauneudessa. Ainoa valittamisen aihe oli ruokakulttuuri, joka oli alistettu kansainvälisen turistivirran makutottumuksille: pitsaa, hampurilaista, pastaa, pitsaa, hampurilaista, pastaa, pitsaa... Hakemalla sai hakea kroatialaista ruokaa, mutta kun pikkukuppilan jostain sivukaduilta sattui löytämään, ruoka oli hyvää, maittavaa ja sitä oli paljon.

 

 

Jokaisella ulkomaanmatkalla käymme hautausmaalla. Kaikki ne ihmiset, kaikki ne kohtalot, kaikki se rauha keskellä modernia elämänmenoa.

 

Jokaisella matkalla on kohokohtia, joista matkan muistaa pitkienkin aikojen päästä. Tämän matkan kohokohtia olivat maisemat ja maisemien pienet, kiehtovat yksityiskohdat.

Hyvissä ajoin kun suunnittelin, saan olla tyytyväinen matkan antiin. 

Ja seuraan ;)

Nyt sitten alamme säästää: pitäähän ne muutkin ex-Jugoslavian maat käydä bongaamassa. 

Vanha rouva