Pyhäinpäivänä söimme Vanhan herran hartaasti toivomaa jälkiruokaa. Se ei ollut ruusunmarjasoppaa, vaikka viereisessä kuvassa kaunis ruusunmarja poseeraakin.
Jälkiruoka oli tietysti PORKKANAKAKKUa, koska miesparkani ei muusta hyvästä mitään ymmärrä. Se ei osaa kahvilassakaan ikinä tilata muuta kuin iänikuista porkkanakakkua. Aina vaan porkkanakakkua. Tylsää!
Iänikuinen ohjeeni menee näin: Sekoita 3 dl sokeria, 5 dl vehnäjauhoja, 1 tl soodaa, 1 tl suolaa, 1 tl kardemummaa, 2 tl kanelia ja 2 dl rusinoita. Lisää joukkoon 3 dl porkkanaraastetta, 2 dl jäähdytettyä voisulaa, 1,5 dl jukurttia ja 2 munaa. Sekoita. Kaada taikina 2,5 l vetoiseen vuokaan ja paista 175 asteessa tunnin verran. Jäähdytä ja kumoa tarjolle.
Aloin tehdä taikinaa, mutta huomasin rusinoiden kadonneen muihin suihin. Ruuskasin kaappeja virkaatekevien rusinoiden toivossa, kunnes hoksasin pakastimessa törpöllisen naapurin lahjoittamia tyrnimarjoja.
Ähäkutti, täältä pesee! kiljahdin ja korvasin reseptin vaatimat 2 dl rusinoita 2 dl tyrnimarjoilla!
Kenkkumaisuuttani lisäsin vielä pökköä pesään ja koristelin kakun, kuten kuvasta näkyy. Sekoitin purkillisen rahkaa ja puoli purkillista kondensoitua maitoa. Pursotuksen jämäkkyyttä lisätäkseni kuotaisin mukaan pari teelusikallista vaniljakreemijauhetta ja makua antamaan puoli teelusikallista kanelia. Laappaisin keskelle kakkua kerroksen kreemiä, jonka peitin keolla tyrnejä. Ympärille rimpsureuna pursotusta ja A vot!
Vanha herra oli niin onnessaan, että sain kerrankin ihan rauhassa köpsötellä pitkin kotikartanoa kamerani kanssa. Se ei kertaakaan huudellut perääni, vaan söi onnessaan melkein puoli kakkua kertaistumalla. Totuuden nimissä pitää sanoa, että kakku on minunkin mielestäni ihan ok. Sopivan kirpakka ja kanelisen mausteinen.
Vanha rouva