27.4.2013

Taskulamppu ja ovikellokyltti

 

Hämmästykseni oli suuri, kun löysin kodinhoitohuoneen lattialta kaksi miestä pötköllään! Kalkatus minut paikalle houkutteli. Mitä kummaa te siellä teette? En saanut mitään vastausta, vaan miehet jatkoivat taskulampulla osoittelua. Jätin miehet makaamaan lattialle, kun kerta naisellista apuani ei tarvittu:


Menin ulos ja sain vihdoinkin aikaiseksi ovikellokyltin. Olin toki jo aiemmin pessyt ja puunannut sekä suhumaalilla mustannut vanhan rikkasihvelin. Osoittelevan selvennyksenkin oli sihveliin metallimerkkauskynällä räntännyt. Nyt vain ripustin sihvelin paikoilleen kera mustavalkorusetin.

 

Ovenpielessä on roikkunut vanha kilikello vuoden päivät. Ainoastaan kaksi ihmistä on tajunnut soittaa sitä sisään tahtoessaan - ensimmäinen soittaja oli hidas hämäläismummu ja toinen kiireinen postipoika. Kaikki muut ovat narisseet, miksei meillä ole ovikelloa. Nyt on sitten ovikellon olemassaolosta kertova kyltti!

Vanha rouva

PS. Kun olin saanut ovenvierustan kyltitettyä, palasin sisälle. Miehet olivat nousseet lattianrajasta. Kaksi pikkuautoa oli koukittu kuivausrummun alta takaisin Pikkuihmisen formula-ajoja varten.

16.4.2013

Puuliiterin romuja

Kauhun parkaisu pääsi ilmoille, kun Vanha herra oli kirveellä panemassa palasiksi puuliiteristä löytämiäni pöydänjalkaa ja kynttilänjalkaa. Vanha herra itse on ne omakätisesti, kieli keskellä suuta koulussa sorvannut. Pöytää anoppivainaa käytti kukkapöytänä. Pöytälevy halkesi kosteudesta, koska anoppi holvasi kukille vettä alvariinsa. Kynttilänjalkaa ei kuulemma ikinä oltu edes kelpuutettu tehtäväänsä. Vanha herra tietysti ajatteli, että hänen tekeleensä joutavat takkapuiksi.

 

ARGHHH! Minä pelastin aarteet uhkaavan kirveen alta. Etsin kirpparilta pöydänjalkaan sopivan puutarjottimen tukevaksi seisoma-alustaksi. Sekatavarakaupasta ostin kaksi metallista pikkulautasta steariinin valuma-alustaksi. Ruuvausta, liimausta ja maalausta.

Vanha rouva

9.4.2013

Taivaallinen tuohiveistos

Kaksi vuotta sitten meillä rakennettiin. Vanhan talomme remontoitiin ja sen kylkeen rakennettiin uudisosa. Uudisosan tieltä kaadettiin yhdeksän isoa ja vanhaa koivua. Oli jo aikakin kaataa, sillä mereltä puhaltavilla syysmyrskyillä kahdeksankymppiset puuvanhukset nitisivät ja natisivat pelottavasti. Puita pilkottaessa huomattiin, että rungot olivat tyvestä likipitäen lahoja. Klapikasoja kootessani panin talteen pari punkallista sieviä tuohenpaloja. Vastaisuuden varalle, taas kerran. Kaksi vuotta olen siirrellyt tuohitötteröitä paikasta toiseen ja odottanut taivaallista salamaniskua ja valaistusta tyyliin "Tee tuohesta uniikki --- JOKU".

Aurinkoisella seinustalla paistatellessani koin lopultakin tuon valaistuksen. Rimanpätkä esiin sekä porakone passiin kera Vanhan herran (tunnustan näin julkisesti, etten osaa käyttää kyseistä vempelettä ja ehkä hyvä niin) ja ruuvirasian. Kas tässä: uniikki tuohiveistos by Vanha pari:

  

Siinä se nyt paistattelee kevättalvista päivää ulkohuonerakennuksen päädyssä
kaikkien ohikulkijoiden ihmeteltävänä.

 
Terveisin 
Vanha rouva

8.4.2013

Puolukkapaakkelsit

Leivoin Pikkuihmisen kanssa pakkasen viimeisistä puolukoista makoisia muffinseja: 
 
 
Napsautin uunin kuumenemaan 200 asteeseen. Samalla laitoin hellalle voita sulamaan. Sillä välin Pikkuihminen asetteli uunipellille muffinsivuoat. Hän käytti vähän paksummasta pahvista tehtyjä vuokia, sillä paperiset lisut menevät raskaan taikinan painosta uunissa viutiloon.
 
Minä mittasin taikinakulhoon 3,5 dl vehnäjauhoja, 1,5 dl sokeria, 0,5 tl suolaa ja 2 tl leivinjauhetta. Pikkuihminen kauhoi kuivat aineet sekaisin. Lisäsin taikinaan 0,75 dl voisulaa, 1 munan, 0,75 dl kermaa. Taas Pikkuihminen sotkotti. Sitten apukokkini tiputteli taikinaan 2,5 dl jäisiä puolukoita. Taas sotkotusta.
 
Minä lusikoin taikinaa vuokiin ja apukokkini vahti silmä kovana, että homma menee oikein. Sujautin pellin vuokineen uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi.
 
Pikkuihminen kävi välillä päikkäreillä, mutta vannotti minua tekemään sillä aikaa kuorrutuksen. Laitoin monitoimikoneen kulhoon 175 g karpalotuorejuustoa, 400 g tomusokeria ja 125 g huoneenlämpöistä voita. Ai niin, mukaan tipautin muutaman tipan punaista karamelliväriä. Annoin koneen käydä kunnes kuorrute oli notkean letkeää. Nuolin kuorrutteen pursotinpussiin ja kiepautin jäähtyneiden muffinsien päälle vaaleanpunaisen ruusukkeen.
 
Loppusilaus olikin sitten Pikkuihmisen taiteellisen näkemyksen varassa. Hän nimittäin sihtasi suu mutrussa kunkin paakkelsin päälle muutaman puolukan.
 
Sitten me herkuttelimme ja ihailimme samalla tulppaanien kauneutta.
 
Vanha rouva
 
 
 

7.4.2013

Ja taas hän lähti hiihtämään!

Aurinko on paistanut niin helakasti koko viikonlopun, että sain lauantaina varmaan pahan auringonpistoksen. Istuttuani koko päivän lampaantaljalla aurinkoista seinää vasten (kudin sylissä ja teemuki vieressä), sain päähäni lähteä hiihtämään. Vanha herra säikähti moista aietta niin pahanpäiväisesti, että haki ilman toista kehotusta mononi vintistä sekä sukseni ja porkkani liiteristä. Kannoin välineet polleana merenrantaan ja eikun suitsait menoksi (totuuden nimissä on tunnustetteva, että naapurin nuorimies kävi vähän neuvomassa tätiä, joka ei eläissään ole nähnyt moista kiinnityssysteemiä; samalla hän repäisi suksien pohjasta kaupan 10-vuotiaat suojapaperit pois...). Olisi varmaan pitänyt antaa niiden paperisuikaleitten olla suksien pohjassa, niin eivät sukset olisi olleet niin vietävän liukkaat. Aikani porkilla sohittuani, puolelta toiselle vaaputtuani ja koneella ajetun ladun omituisuutta manattuani sain kuin sainkin kaivettua selkäytimestä esille muistijäljen, mitä hiihtämisen teknologia tarkoittaa.
 
Olipas se hikistä hommaa! Kaatumatta ja itseäni, saati kanssahiihtäjiäni telomatta pääsin kuitenkin takaisin kotirantaan. Ensi kerralla pitää ottaa mukaan kunnon eväät, ettei tarvitse tyytyä vaivaiseen kilometriin.
 
 
Kun huohotin moisesta sankariteosta voipuneena takaisin kotipihaan, Vanha herra piti ilmeensä visusti peruslukemilla. Oli käynyt hiihtolenkkini aikana turauttamassa kahvit ja serveeraamassa oikein paakelsit pöytään:
 
   
 
Kyllä maistui hyvältä - hiihtäminen siis!
 
Vanha rouva, 
joka ei ole hiihtänyt NELJÄÄNKYMMENEENYHTEEN vuoteen. 

2.4.2013

"Oho" suomeksi?

 
Mitä syntyy
 
- kaistaleesta kanaverkkoa,
- puolenkymmenestä tuppaleesta meriheinää,
- pätkästä rautalankaa,
- valkoisesta suhumaalista,
- muutamasta sydänneulasta?
 
 
Tarvikkeista syntyi pääsiäisenpyhinä vaaleanharmaa kranssi.
 
 
Nostin kranssin takan reunukselle jouluisen kynttilänjalan tilalle.
Vanha herra marssi sisään ja sanoi OHO.
Tarvitsisin taas mies-suomi-sanakirjaa!
 
Vanha rouva