28.9.2010

Pihlajanmarjakranssi

Anopin pihapihlajat ovat punaisenaan marjoja. Sen verran happamia ovat, ettei niistä kehtaa keittää hyytelöä. Mutta jotain kumminkin pitäisi niistä värkätä, ennen kuin ne tipahtavat maahan tai tiliparvi tekee tehtävänsä.

Katkoin ohutta rautalankaan puolen metrin pätkiksi. Tein topparin langan toiseen päähän ja pujottelin marjoja vieri viereen langan pituudelta. Vähän niinkuin lapsena pujoteltiin ahomansikoita heinään. Toisen pään käänsin koukulle. Kymmenisen marjalankaa pujottelin ja sitten vein ne kodinhoitohuoneeseen roikkumaan pariksi viikoksi. Marjat kuivuivat ryppyissiksi rusinoiksi. Väri säilyi tummanpunertavanrusehtavana.

Tein kahdesta marjalangasta renkaan. Kiersin loput marjaisat langat renkaan ympärille löyhäksi punokseksi. Kietaisin vielä yhden ainokaisen kultalangan marjojen kirkastukseksi. Pellavarusetti mukaan ja kaapinoveen keikkumaan!

Vanha rouva

22.9.2010

Venäläistä mieskauneutta


Kävin viime talvena Pietarissa ties monennettako kertaa. Kauneudenkaipuu kävelytti lumisella ja tuulisella Palatsiaukiolla, Fontankan jäisellä varrella ja kaupungin salaperäisten pihakatujen sokkeloissa.

Uuden Eremitaasin luona tervehdin Venäjän maan kauneimpia miehiä. Nämä kymmenen viisimetsistä atlanttia (tarkoittaa kreikkalaisen jumaltaruston jättiläistä, joka kannattelee maapalloa) ovat vetäneet minua puoleensa ensi käynnistäni maaliskuussa 1982. Joka kerta ne puhuttelevat minua silkinsileällä graniittiihollaan ja tutkimattomalla katsellaan. Joka kerta lupaan tulla pian uudestaan...

Jälleennäkemisen odotuksessa elävä Vanha rouva


21.9.2010

Ketarat pois vessanpytystä!

Taannoisella Pietarin reissulla hurruuttelin metron sinistä linjaa keskustasta pohjoisen suuntaan toiseksi viimeiselle asemalle eli Valistuksen valtakadulle. Syynä oli se, ettei keskustan monista Книголюб (suom. Lukutoukka) -kirjakaupoista löytynyt haluamaani kirjaa, vaan se yksi ja ainoa kaupungissa oleva kappale oli melkein puolen tunnin metromatkan päässä. No, minä hyppäsin tuohon kätevään, huokeaan ja nopeaan suurkaupungin kulkupeliin. Enpähän tuntenut itseäni ainakaan yksinäiseksi, sillä Pietarin metrossa matkustaa eräiden laskujen mukaan melkein 4 miljoonaa ihmistä päivittäin!

Pääsin perille, löysin jättisuuren Kirjatoukan, jossa oli mitä ihanin ja asiantuntevin myyjäpoika. Haluamani kirja löytyi - monen muun mielenkiintoisen teoksen ohella. Selailin kirjoja päästäni pyörällä (matalat hinnat panevat kotimaan koviin kirjakustannuksiin tottuneen sekaisin) mukavasti kahvikupposen ja suklaaleivoksen äärellä - Kirjatoukassa kun oli oma kahvila päättämättömiä asiakkaita varten.

Hätähän siinä istuksiessa tuli. Ei muuta kuin kassan kautta pihalle ja vessaa etsimään. Jätti-mega-jumbo-luokan kauppakeskuksesta semmoinen löytyi helposti. Siisti laitos. Ja käyttäytymissäännötkin selvästi seinälle räntättyinä:


Suomeksi sanottuna: "Arvoisat asiakkaat! Wc-istuimelle ei saa nousta seisomaan!!!"

Ohjetta visusti noudattanut Vanha rouva

20.9.2010

Verikirkko

 

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kun kävin ensimmäisen kerran Leningradissa 1982, opin kutsumaan tätä kaupungin keskustassa sijaitsevaa mielikuvituksellista rakennusta Kirkoksi veren päällä eli venäjäksi Храм Спаса на Крови. Sittemmin se on saanut viralliseksi nimekseen Kristuksen ylösnousemuksen katedraali = Собор Воскресения Христова.


Verikirkko rakennettiin Gribojedovin kanavan varrelle 1883-1907. Se kohosi paikalle, missä Aleksanteri II murhattiin 1881. Kirkon suunnitteli Alfred Parland uusbysanttilaiseen kertaustyyliin. Kirkossa on yhdeksän kullattua tai emaloitua sipulikupolia, jotka kohoavat korkeimmillaan 81 metriin. Tiilinen kirkko on verhoiltu marmorilla, graniitilla, värillisillä kaakeleilla ja mosaiikeilla. Mosaiikkien kokonaispinta-ala on yli 7 000 m².


Jos kirkkoa rakennettiin aikoinaan 24 vuotta, veivät sen 1970-luvulla alkaneet kunnostustyötkin pitkän tovin - yli 25 vuotta. Ei siis ihme, että hoksasin vierailla kirkossa vasta viime talvena, vaikka se avattiin yleisölle 1997. Niin tottunut olin ovien säppeihin ja ainaisiin rakennustelineisiin.

Odottaminen kuitenkin kannatti. Niin silmiä hivelevän kaunista jälkeä olivat tehneet kaikki ne ammatti-ihmiset, jotka Verikirkkoa olivat palauttaneet alkuperäiseen asuunsa. Tehtävää piisasi, sillä kirkko oli vuositolkulla tyhjillään tai varastona, jopa ruumishuoneena. Milloin sitä uhkasi ateismin museoksi muuttaminen tai totaalinen purkaminen. Nyt se toimii sekä museona että sakraalitilana.

 

Kirkon sisäänpääsy ei montaa ruplaa maksa. Ovella pitää panna muovitöppöset jalkaan ja vartijamummoilta saa opastustekstin. Jollakin kielellä. Minä pyysin selvällä venäjän kielellä venäjänkielistä läpyskää, mutta sain saksankielisen - kun en kuulemma venäjää ymmärtäisi. No, kiitin suuresti venäjäksi ja liityin vaivihkaa kirkkoa kiertävän venäjänkielisen matkailijaryhmän perään, kun kerta opastustakin oli venäjäksi tarjolla! Kirkon peränurkasta, Aleksanterin aidatun murhapaikan takaa, löytyy pieni matkamuistomyymälä.

Edelleen mykistynyt Vanha rouva


16.9.2010

Syyspiirakka nappisienten kaveriksi

Vanha herra vinkui iltateelle sienipiirakkaa, kun istuimme sienimetsässä kannon nokassa juomassa välikahveja. Sieniä tuli jos jonkinmoisia, joten joutihan noista litran verran piirakkaankin.

Taikinaa en kuitenkaan itse vaivautunut tekemään, vaan herrani poikkesi kotimatkalla ostamassa kaupasta valmista piirakkataikinaa parin paketin verran. Niistä oli mukava kaulita uunipellin kokoinen pohja ja kansi.

Täytettä varten keitin pari desiä puuroriisiä seoksessa, jossa oli 3 dl vettä ja 3 dl punaista maitoa. Kuullotin voissa litran verran sipuli- ja sekasienisilppua, kunnes neste oli haihtunut. Ruskistin puolisen kiloa jauhelihaa. Keitin neljä kananmunaa koviksi ja pilpoin ne jäähtyneinä haarukalla muruksi. Yhdistin kaikki em. täyteaineet jäähtyneinä ja maustoin suolalla, valkopippurilla ja kourallisella sileälehtistä persiljaa.

Levitin täytteen leivinpaperille kaulitulle piirakkapohjalle. Kansitaikinaan tuikin pikkuruisella muotilla tähtiä. Nostin tähtikannen täytteen päälle, tiivistin reunat, nostelin pikkutähdet kannen päälle ja voitelin koko kannen kananmunalla. Ripottelin tähdille seesaminsiemeniä ja tähtireikiin muutaman suolakiteen kuhunkin. Paistoin 200 asteessa uunin alatasolla reilun puoli tuntia.

Piirakan kyytipoikana tarjosin Vanhalle herralle Köyhän naisen lakkahilloa ja viime vuonna marinoituja nappisieniä. Saan kuulemma tehdä toistekin...

Vanha rouva mielissään

Jahtionnea

Venäläiset sanovat olevansa sienijahdissa, kun he menevät metsään sienestämään. Sienijahti on venäläisille kansallishuvia, josta osalliseksi pääseminen on unohtumaton kokemus.

Tässä pietarilaisen ystäväni Ninan resepti herkkutattien marinoimiseksi:

Metsästä = jahtaa pieniä, madottomia herkkutatteja. Puhdista ne huolellisesti. Kiehauta puhdistetut tatit kokonaisina miedosti suolatussa vedessä. Valuta. Lado sienet jäähtyneinä puhtaisiin säilyketölkkeihin. Laita kuhunkin tölkkiin muutama valkosipulinkynsi, kanelitanko, laakerinlehti, muutama mausteneilikka sekä ruokalusikallinen sinapinsiemeniä. Kaada päälle kiehautettu liemi, jossa on 8 dl vettä, 4 dl sokeria, 2 tl suolaa, 4 dl etikkaa. Sulje tölkit ja säilytä viileässä.

Herkkutatti on venäjäksi Valkea sieni. Nimen ymmärtää hyvin, kun on kerran maistanut venäläisen emännän marinoimia herkkutatteja: ruskean pinnan alta paljastuu lumivalkea sisus, jota ei aika eikä marinadi muuta miksikään.

Jahtionnesta osalliseksi päässyt Vanha rouva

Kirsikkakakku


Vanha herra ei tykkää rusinoista, joten muunsin tämän oivan ohjeen mummuni repaleisesta reseptivihkosta siten, että rusinoitten sijasta käytin kuivattuja kirsikoita:

Sekoita taikinakulhossa 4,5 dl vehnäjauhoja, 1 dl sokeria, 0,5 tl neilikkaa, 1 tl kardemummaa, 2 tl kanelia, 1,5 tl soodaa ja 2 dl kuivattuja kirsikoita. Lisää joukkoon 1 dl siirappia, 1 dl piimää ja 2 purkillista smetanaa sekä 1 dl voisulaa. Sekoita aineet sekaisin, mutta varo hämmentämästä mielin määrin.

Kaada taikina esikäsiteltyyn rengasvuokaa. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla tunnin verran. Annan kakun huokaista vartin verran, ennen kuin kumoat sen. Anna ässehtyä mielellään seuraavaan päivään. Koristele tomusokerihuiskauksella.

Vanha rouva mummun reseptivihkoa paikkaillen

12.9.2010

Syksyn kauneutta

Kävin Vanhan herran kanssa metsäkävelyllä. Miten kaunis onkaan luonto, kun se lahjoittaa meille kaikki värinsä. Juolukat punertavat, kellertävät, sinertävät ja muuten vaan kukertavat kesän syvänvihreän jälkeen. Sen sijaan jäkälä pysyy vuoden ympäri yhtä hopeisena.

Repusta löytyi pari virkaheittoa oasispalloa, askarteluleikkuri ja -lankaa. Niinpä napsuttelin rautalangasta viiden sentin mittaisia pätkiä, jotka herrani taivutteli U-kirjaimiksi. Sateen jälkeen jäkälä oli taipuisan pehmeää, joten siitä sai napsittua muutaman palleron siten, ettei koko juurakko lähtenyt mukana. Palleroita hakasilla vieri viereen - ja kas, jäkäläpallo oli hetkessä valmis.

Sen sijaan juolukkapallo vaati hetken verran malttamista, sillä parisenttisten ruskalatvojen napsiminen on hidasta puuhaa. Kärsivällisyyttä vaatii myös oksien tökkiminen palloon vieri viereen. Lopputulos kuitenkin palkitsee.

Kun joulunaika saa, voi palloihin kietaista muutaman ohuenohuen kultarihman kimallusta antamaan - ja taas on uudet koristeet kotia sisustamassa.

Jos alat värkätä palloja, muista pyytää luonnonantimien napsimiseen maanomistajan lupa. Jokamiehenoikeudet eivät tähän hommaan päde!

Vanha rouva

Marinoituja nappisieniä talven varoiksi

Keräsimme Vanhan herran kanssa kaksi ämpärillistä pieniä kangasrouskuja, joita meidän perheessä kutsutaan nappisieniksi. Sienet saivat niskaansa kylmää vettä, missä ne viruttuivat yön yli. Muista nostaa ämpärit viileään paikkaan ja panna paino päälle, muuten nappisienet tuppaavat hätäpäissään pulpahtamaan pinnalle.

Kaada virutusvesi pois ja käy sienet juoksevan veden alla läpi. Sammalta ja neulasia sekä multaisia jalkoja ei saa päästää tarkastuksesta läpi. Kiehauta iso kattilallinen vettä ja ryöppää sieniä väljässä vedessä kymmenisen minuuttia, jotta saat liian tuikeuden pois. Huuhtele ja jäähdytä. Hoksaat varmaan, että sienet menevät kasaan hurjasti.

Keitä marinadiliemi: 8 dl vettä, 4 dl sokeria, 2 tl suolaa ja 4 dl etikkaa. Tämä määrä riitti em. kahdelle kymmenen litran ämpärilliselle sieniä. Puhdista mielellään pienet lasitölkit ja huljuttele säilöntäaineella. Tiputtele tölkkien pohjalle esim. kuorittuja valkosipulinkynsiä, kokonaisia valkopippureita, kanelitankoja, kokonaisia neilikoita, kuivattuja chilipalkoja, laakerinlehtiä... maun ja mieltymystesi mukaan.


Täytä tölkit nappisienillä, kaada lientä päälle ja päästä lusikalla ilmakuplat pois sienten lomasta ennen kuin kaadat tölkit piripintaan. Kierrä kansi kiinni tiukasti. Huuhtele tölkkien kylkiin valunut marinadiliemi pois ja anna tölkkien vetää itsensä tyhjiöön huoneen lämmössä ennen kuin viet ne kellariin ässehtymään.

Nappisienet ovat parhaimmillaan vasta usean kuukauden päästä. Eli sopivasti paukkuvina pakkasiltoina iltateen ja piirakan seurana nautittaviksi.

Vanha rouva, joka tuskin malttaa mieltään

2.9.2010

Marenkiunelmia valkosuklaan kera

Ystävä monen vuoden takaa oli tulossa kylään. Olin niin tohkeissani, että halusin leipoa kakkua, jota en tule joka päivä leiponeeksi. Tuumasta toimeen ja neljän munan vaalean kakkupohjan kimppuun.

Kostutin pohjan omenamehulla. Väleihin levitin runsaasti kermavaahtoon sekoitettua omenaraastetta ja banaaniviipaleita. Sitten kevyt paino kakun päälle ja viileään ässehtymään yöksi.

Ystävän lennellessä yläilmoissa valkein siivin kohti kotikaupunkiani sulatin ison levyllisen valkosuklaata. Sekoitin suklaan isoon purkilliseen maitorahkaa ja maustoin runsaalla vaniljasokerilla. Syntyi täydellisesti lastalla levitttyvä kuorrutus! Kakun päälle painelin valkeita marenkeja vieri viereen. Perään ripottelin vielä muutaman hopeakuulan.

Ystävän toivotin halausten ja marenkiunelmien kera tervetulleeksi pitkästä aikaa!

Vanha rouva