1.12.2017

Onnenpotkuja


Pistäydyin Elvi-rouvan luona iltakahvilla. Elvi (80+) on kova käsityöihminen. Hän on pitkän elämänsä aikana virkannut yhden jos toisenkin sängynpeiton. Nyt Elvi-rouva jostain kummaan syystä halusi päästä eroon lumivalkeasta päiväpeitosta, jonka hän on virkannut 1970-luvulla. En edes muodon vuoksi vastustellut, vaan otin peiton kiitollisuudella vastaan. Levitin sen kunniapaikalle kammariin.

Tässä toinen aarre, 1900-luvun alun helmikirjailtu käsveska eli ridikyyli. Hintaa täysin ehjälle, mutta sangen hauraalle aarteelle kertyi kokonaiset yhdeksän euroa. Löysin aarteen ruotsalaiselta kirpparilta.

 

Asetin ridikyylin kammarin pöydälle vanhan vaa´an ja värkkäämieni kultapallojen seuraksi. Passaa siihen oikein hyvin, sillä seurakseen se sai samaiselta kirpparilta löytämäni valokuvakehykset. Katso, miten kaunis kehys on:


Tämmöisiä onnenpotkuja tällä kertaa.

Vanha rouva

21.11.2017

Tuokuvaa hopeaa ja kimaltavaa kultaa

 

Ostin kukkakaupasta eukalyptuksen ja ruusun oksia. 
Aikansa oksat nuokkuivat vaasissa, mutta sitten minuun iski kranssinkaipuu. 
Sidoin tuoksuvat oksat rinkulaksi ja lisäsin ruusunkukkia sinne tänne.


Asettelin kranssintekeleen kirpparilta vitosella löytyneen hopeavadin päälle. 
Juu juu, vitosella löytyi hopeavati - oli tummunut mustaksi, joten kukaan ei ollut tajunnut sen olevan aitoa hopeaa. 

Keskelle asettelin mummun peruja olevan hopeakermakon, 
joka on tehty 1800-luvun puolellaTampereella. 


Kun kerta metallien makuun pääsin, tuunasin kirpparilta eurolla löytämäni siemenkotakranssin suhumaalilla. 
Kranssi oli reissussa pahasti rähjääntynyt ja likaantunut. Puhaltelin sen föönillä pölyttömäksi ja kultamaalilla kultaiseksi. 
Kaveriksi kiinnitin silkkisen rintakukkani, joskus jostain kirpparihamstrausreissulta mukaan tarttuneen.


Nyt on olkkarissa tuoksuvaa hopeaa ja kylppärissä kimaltavaa kultaa.

Vanha rouva




15.11.2017

Rantaröökynän matka-aski

Löysin kirpparikierroksella aarteen. Se on oikean matka-aski 1920-luvulta.

Kyseessä ei ole hatturasia, vaan nimenomaan matka-aski. Askin takareunassa on neljä lokeroa kenkiä varten ja etuosassa paljon tilaa muille matkustustarpeille.


Minä en ruvennut kenkiäni askiin tukkimaan, vaan päätin tehdä askista asusteaskin.

Kenkälokerot täytin helminauhoillani. Muutama strutsinsulkakin pääsi helmien seuraksi. Rintarossit ja silkkikukat tökin kannen vuorikankaaseen. Askin etuosassa on hyvästi tilaa huiveilleni.


Nostin matka-askin vaatehuoneen arkulle. 
Siinä ovat naiselliset tykötarpeeni nyt kädenulottuvilla, kun alan rantaröökynäksi ja hienohelmaksi. 
Näkis vaan!

Vanha rouva


11.11.2017

Puiseva juttu

Sain puisevan haasteen ystävältäni Kivipellosta. Sailalla on oikea arboretum, puulajipuisto. Minulla ei ole, muttei tämä kuitenkaan tarkoita, etten rakastaisi puita. Rakastan, rakastan, rakastan, kuten kuvasta näkyy.

Suhde puihin alkoi jo pikkulikkana, kun vaari rakensi minulle kiikun vankan koivun oksaan. Rakastuin koivuun, rakastuin keinuun ja rakastuin siihen, minkälaiset vauhdit kiikussa sai - ihan koivun latvaan asti!

Vähän vanhempana aloin kiipeillä puissa rätsänpesien perässä. Naapurin pojilla oli maja puussa, joten yksi jos toinen pulla tuli puussa syötyä. Kerran en kyllä yhtään rakastanut koivua - sain koivuniemenherrasta hierustettuani housunpersusta vasten pihkaista puunrunkoa ;(


Kahdeksantoistakesäisenä lähdin elämäni ensimmäiselle Interrailille. Pariisin Eiffelin ja Firenzen Uffizin lisäksi lähtemättömän vaikutukset tekivät eteläisen Euroopan kummalliset puut. Kreikan Olympiassa piti ehdottomasti kiivetä puuhun, kuinkas muuten. Sen jälkeen olen bongannut jos jonkinlaisia puita eri puolilla maailmaa:




Ulkomaiden eksoottisten puiden ylitse ajavat kuitenkin kotoisat rakkaudet: koivu ja mänty.
Katsotaanpas, miten minä ne näen:

 

Koivu ja mänty tykkäävät kasvaa ryhmissä. 

 

Koivu ja mänty tykkäävät myös olla yksistään.

 

Koivulla ja männyllä on kauniin karhea runko.

 

 Kumpikin puu osaa olla känkkäränkkäkiemura.

 

Taikka sitten kumpikin puu on suoraselkäisen ryhdikäs.

  

Koivunrunkoa peittää kauniin punertava tuohi.

  

Männynrugolta saattaa löytää ihmeitä.


Koivu on talven tullen mustavalkoisen graafinen.

 

Mänty on vanhemmiten kelottuneen harmaja.

 

Koivu leikkii keväällä ja syksyllä väreillään, mutta mänty ei piittaa moisesta muuttumisleikistä ollenkaan.

 

 

Koivu on kaunis myös talvella.

 


Mänty on antelias ympäri vuoden.


Koivunlehdet peittävät maan.


Männynneulaset pehmustavat polkujenvarret.


Vaan kumpi on rakkaampi?
Turha kysymys, sillä rakastan kumpaakin.
Ilman koivuvihdan tuoksua ja mäntymetsän huminaa olisin paljon köyhempi.

Vanha rouva