27.12.2020

Uusia tapauksia

 

Joka vuosi pullikoin perinteikkäitä jouluruokia vastaan ja teen jotain ennenmaistamatonta. Tänä vuonna rättäsin Lasimestarin kasviksia. Kyllä osasi Lasimestari liemen neuvoa! Kasvikset olivat napakoita, rouskuvia ja ihanan inkiväärisiä. Uusi joulun must-ruoka on syttynyt! 

Lasimestarin kasvisten ohje on tässä: Viipaloi 200 g porkkanaa, 1 punasipuli ja 100 g punakaalia. Kiehauta liemi (2 tl inkivääriraastetta, 1,5 dl vettä, 1 dl sokeria, 1/2 dl etikkaa ja 1/4 tl suolaa). Kaada liemi kasvisten päälle ja anna marinoitua jääkaapissa vuorokauden verran.

 

Tässä on meidän perheessä jo perinteeksi muodostunut porkkanasalaatti suoraan Neuvostoliitosta. Ohje on simppeli, kunhan muistaa antaa salaatin maustua kunnolla ennen syömistä. Kipakkuutta saa säädeltyä valkosipulin määrällä. Neukku vie takuulla liikojen konvehtien maut suusta!

Raasta 2-4 porkkanaa hienoksi. Purista joukkoon monta valkosipulinkynttä. Lisää oman maun mukaan saksanpähkinärouhetta ja rusinoita. Lisää 1 dl majoneesia. Sekoita. Anna ässehtyä muutama tunti.

 

Tänä vuonna poimimme mustarouskuja koritolkulla. Mustarouskujen polttavan maun saa eliminoitua hyvällä ryöppäyksellä. Sen jälkeen lihaisa, napakka sieni taipuu salaatiksi, joka ei kaipaa muuta kuin sipulihakkelusta, persiljaa, suolaa ja sitruunamehua. Jouluksi marinoin muutaman purkillisen pieniä mustiksia valkosipulinkynsien kera perinteiseen etikkaliemeen. Juju on siinä, että antaa sienipurkkien olla rauhassa maustumassa ainakin kolme kuukautta. 

Vanha rouva

21.12.2020

Tyhjä työkalenteri


Pomo lykkäsi minulle laatikollisen muoviputkia. Ne olivat olleet ilmapallopidikkeitä, mutta pallot olivat aikoja sitten hapertuneet puhalluskelvottomiksi.

Pillit jäivät ja minä sain ne tuunausvarastooni. Reilun vuoden leikittelin putkilla. Kiitos koronan tyhjentämän työkalenterin sain vihdoinkin  ensimmäisen putkituunauksen aikaiseksi. Tein ulkohimmelin. Käytin himmeliin myös isoja ja pieniä muovihelmiä. Himmelistä tuli ihan ok. Eikä se taida olla moksiskaan sateesta, rännästä eikä lumesta.


Löysin syksyn marjastusreissulla lauta-apajan. Joku järkijättöinen oli kipannut remonttijätteensä metsätienposkeen. Kahmin vettyneitä lautoja kainalollisen. Annoin lautojen kuivua kunnolla. Vanha herra sahasi kolmeen lautaan harjakaton. Sudin laudat maalinrippeillä. Hioin maalaukset kulahtaneiksi. Naputtelin taloihin räystäät pihlajakepeistä. Liimasin ovet ja ruuvasin ovenkahvat. Maalasin ikkunat ja koristelin talot puusydämillä. 

Kuinka ollakaan, takan päälle rakentui joulukylä valoineen päivineen. Vielä kun tonttu tai kaksi asettuu kylään, niin kyllä on mukavaa. Näitä tuunauksia ei ole hinnalla pilattu. Ainoastaan patteriledit piti käydä kaupasta hakemassa. 


Tämmöistä tänään täällä. Mitenkäs siellä?

Vanha rouva

10.12.2020

Korkea aika

Jouluruusujen tekeminen alkoi vuosi sitten, kun vierailin ystävien luona Helsingissä (KLIK).
Sinebrychoffin taidemuseossa oli valtava joulukuusi, joka oli koristeltu kreppipaperiruusuilla.


Museon alakerrasta löytyi työpaja, missä saattoi opetella taittelemaan lautasliinoista ranskanliljoja taikka väkertämään floristin kreppipaperista jouluruusuja. 



Työpajasta sai työohjeet ja tarvikeluettelon mukaan. Ostin Helsingistä kaikki tykötarpeet kotiintuomisiksi. Leikkasin ruusujen terälehdetkin valmiiksi, mutta sitten ruusujen sitominen tyssäsi vuodeksi. 

Helsingistä kantautui viikko viikolta huonompia ja huonompia uutisia. Ystävän neljä vuotta kestänyt taistelu väistämätöntä vastaan päättyi toukokuussa. 


Nyt on kulunut vuosi siitä, kun vietin viimeisiksi jääneet yhteiset päivät ystävän kanssa.
Nyt oli korkea aika tehdä ruusut valmiiksi ja ripustaa ne joulukuuseen. Yhteisten neljänkymmenen vuoden muistoksi.

Vanha rouva