27.12.2011

Vuoden viimeiset neulomukset


Tässä kiikkuu Nalle. Hän muutti jouluaattona Pikkuihmisen luo, sillä siellä on varmasti mukava olla. Jotta uudessa kodissa olisi lämmintä, hän otti mukaansa kiikkunsa eli Nuorelle rouvalle novitalaisesta Silmu-langasta neulomani piiiiiiiiitkän huivin. Huivi on niin pitkä, että siihen voinee kietoutua koko Nuori perhe.


Ennen muuttoaan Nalle katseli kiikustaan, kun levittelin terassille virolaisesta villasta neulomani baktus-huivin. Huivin reunaan virkkasin pitsin, sillä Pirjo-rouva, jolle Joulupukki huivin kuljetti, on rimsunsa ansainnut. Mukaan pakettiin pääsivät tumput, jotka rouva voi vetäistä vaikka pakkaskintaiden päälle.


Vanha rouva uuden vuoden neulomuksen ääreltä

22.12.2011

Charlotta ja Sofia ne yhteen sopii

Ensin Nuoren rouvan täti tilasi charlottakakun. Siinä piti olla mansikkaa ja kermarahkaa täytteenä ja kermaa pinnassa. Muita toiveita ei ollut.

Minä tein omiani: kääretorttupalasten sijasta vuorasin astian suklaisella kakkupohjalla, kun en osannut gluteenitonta kääretorttua kääriä mieleisekseni rullaksi (se kakku murenee joka kerta minun käsiini, yhyy). Kostutin kakun omatekemälläni punaherukkahillolla, jota olin ryydittänyt tujauksella rommia. Lätsin hilloa lusikalla niin kauan, että se imeytyi suklaiseen kakkuun. Sitten hurautin astiaan täytteen (rahka, kermavaahto, sokeri, mansikkamössö, liivate) ja peittelin astian jääkaappiin yöksi.


Aamusella humautin kaakun tarjoiluastiaan. Komeasti se kellahti oikein päin, koska olin suihkauttanut valmistuskulhon vuokaspraylla luikkaaksi (minä olen sen verran mukavuudenhaluinen emäntä, etten ala kelmujen ja voipaperisuikaleiden kanssa värkkäämään ilmanpäiten). Sitten huipulle hilloa liimaksi ja eristeeksi, jäisiä puolukoita ja liivatekiille puolukoille. Reunoille kermaa. Toivottavasti maistuu!

Tämä oli helppo juttu, tämä charlottakakku. Mutta lisätoive - kissakakku - vei yöunet ja aiheutti armotonta nettisurffausta pitkin maailmaa. Aivan ihania kissakakkuja löytyi venäläisistä leivontablogeista, joten olkoon tämä tyttökatti niiden kunniaksi nimeltään Sofia Kolokolnikova (suom. Sofia Tiukunen [suom. huom.]):


Sofia-katti söi silmät aukaistuaan vatsansa täyteen suklaatäytettä ja naminamihilloa. Päällensä se puki valkean kermaturkin. Lakuviiksensä se piippasi kiharalle ja huulensa punasi vadelmaisiksi. Sitten se otti käpälät allensa ja lähti kylille. Sillä on nimittäin TÄRKEÄT treffit 1-vuotiaspäiviään viettävän Nilla-pojan kanssa tänä iltana.

Vanha rouva

Suklaiset serkukset

Joulu ei tule meille ilman firenzeläisiä pikkuleipiä. Reseptin löydät viime vuoden marraskuulta. Tällä kertaa en kuitenkaan koristellut italialaisiani suklaa-aalloilla, vaan suklaaseen sataneilla kristalleilla. Kokosin pikkuleipiä kaltevaksi torniksi ja keksin siinä samassa tälle uudelle versiolle oivan nimen - pisalaiset!

Pisalaisten pikkuleipien kavereiksi leivoin valkosuklaaneliöitä. Sulatin 150 g voita. Lisäsin jäähtyneeseen voisulaan 1,5 dl sokeria ja 0,5 dl siirappia. Sitten hämmensin mukaan kuivat aineet (1 tl vaniljasokeria, 4 dl kaurahiutaleita, 1 dl vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhetta). Lopuksi pistin taikinaan vielä 100 g valkosuklaapaloja.

Taputtelin taikinan veteen kastetulla kädellä uunipellille ja paistoin 175 asteessa vartin verran. Leikkasin leivonnaisen neliöiksi kuumana, mutta irrotin neliöt toisistaan vasta jäähtyneinä.

Kovin olivat neliöt ankean ja arkisen näköisiä, vaikka maku olikin kaikkea muuta. Joten sulatin valkosuklaata ja lusikoin sitä kunkin neliön päälle teelusikan kärjellä. Perään vielä muutama roseepippuri väriä ja ytyä antamaan. A vot.
 
 
Yhdessä nämä pikkuleivät näyttävät viihtyvän, suklaisia serkuksia kun ovat.

Vanha rouva

20.12.2011

Joulunpelastuskakku

Joulukakku nro 1 on valmis. Se on tietysti taatelikakku, tuo kaikkien mummujen joulunpelastaja.

Taikinaa varten 2 dl vettä ja 250 g taateleita keitetään mössöksi. Perään hurautetaan 200 g voita ja sekoitetaan sulaksi. Kun mössö on jäähtynyt, sekaan vispataan 3 munaa yksitellen.

Nyt fariinisokeria 2 dl taikinaan, samoin kuin puoleen maitodesiin sekoitettu teelusikallinen soodaa. Sotkotus. Lopuksi joukkoon pannaan hämmentäen 4,5 dl karkeita vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta ja 2 tl vaniljasokeria. Lisäpotkua antaa tujaus tummaa rommia.

Taikina kaadetaan kunnostettuun kakkuvuokaan ja paistetaan 175-asteisen uunin alatasolla tunnin verran. Jäähdytetään kunnolla ja annetaan muhia muutama päivä.

Koristellaan tai sitten ei. Tällä kertaa asettelin kaakun päälle pehmeitä, kivettömiä taateleita ja kultarakeita.

Vanha rouva, joka ei malttanut odottaa kovin montaa päivää...

11.12.2011

Onnenpipanoita

Avasin joulukoristelaatikon. Siinä hetkessä on taikaa, ihan oikeasti! Kaikki kimaltaa ja tuikkii, välkkyy ja helmeilee. Peltisistä rasioista paljastuu joulun alla tonttuja, helminauhoja, lasikäpyjä ja -jääpuikkoja. Enkeleitä unohtamatta. Odottakoon vielä tovin. Seinäkranssin pistelin muuten vähän ennen lumen tuloa naapurinrouvan hopeapajun lehdistä. Hauska kranssi, mutta armottoman hauras.


Keittiön sivupöydälle piti kerätä mummun lasipurkit ojennukseen. Mitä sitä ihminen tarvitsee joulun lähestyessä kätensä ulottuville? Kynttilöitä, tietysti. Ja sytytyspaloja, sillä ensimmäistä kertaa elämässään tämä emäntä omistaa takan!

 
Pikkupöydälle askartelin tuoksuvaa, joulusta kertovaa katseltavaa. Omenoita, kanelinippuja, piparminttutankoja, neilikka-appelsiineja ja pipareita.


Tässäpä näitä, onnenpipanoita, uudessa kodissa.

Vanha rouva, niin kiitollinen

 

26.11.2011

Häämatkatamineita


Moikka!

Tilasin kengät, joista olen haaveillut vaivaiset kaksi vuotta ja joihin nyt rouvana oli viimein varaa =) [Ugg-merkkiset harmaat neuletossukat. Vanhan rouvan huom.]

Sen verran tyyriit kengät kuitenkin oli kyseessä, ettei hintsua jäänyt muodissa olevalle tupsu- tai hiippapipolle, kaulaliinalle ja tumpuille. Eikä oikeastaan Tampereelta edes löytynyt oikea sävyä... Niin, eikä tulevan äidin to do -listalle kuulu "opettele kutomaan ennen lasten syntymistä" -tehtävänantoa.

No, Simo ja Sylvi ovat sen verran huolissaan mammansa ylä- ja alapään lämpötilasta (keskivartalon sisälämpötila on kuulema hyvä), että ohjeistivat olemaan rakkaaseen isotätiin yhteydessä ja kysymään, josko hän kutoisi tarvittavat lämmikkeet ennen talvipakkasten tuloa. Heille on myös tärkeää, että mamma näyttäisi uusissa kengissään Tonavan rannalla joulukuun alussa mahdollisimman fiiniltä ison mahansa kanssa, joten tilaukselle voisi olla pieni hoppu... Miten on, isotäti, löytyykö pohjoisesta kenkiin mätsäävää (sopivan harmaata) kudinainesta?

Kyselee ennen niin reipas, nyt hieman vaappuva ankka

 
Sen verran sydäntäriipaiseva oli vielä syntymättömien kummilapsenlasteni vetoomus pari viikkoa sitten, että kutoa hurautin tarvittavat häämatkatamineet. Keskivartalon verhotkoon miten lystää... tai sitten ei

Vanha rouva

22.11.2011

Tuulinen piirakka

Ystävä tuli hyvästelemään vanhan kotini. Sen kunniaksi pyöräytin pehmeän kinkkupiirakan.

Pohjaa varten tein tuulihattutaikinan. Keitin 2 dl vettä ja 100 g voita. Lisäsin 1,5 dl vehnäjauhoja koko ajan sekoittaen. Kun taikina irtosi kattilan reunoista ja oli tasaisen mallista, nostin kattilan hellalta ja annoin jäähtyä. Maustoin taikinan (0,5 tl suolaa ja 0,5 tl grillimaustetta) ja lisäsin vielä 0,5 tl leivinjauhetta puhuria antamaan. Sitten perään 2 munaa hyvin vatkaten. Taikina on tosi, tosi lötköä, joten paras apu sen levittämiseksi paistovuokaan on kylmässä vedessä kasteltu käsi. Nostelin taikinaa myös vuoan reunoille "taiteellisesti", jotta siitä uunissa kohotessaan tulisi mahdollisimman lennokas.

Levittelin vuokaan 200 g kinkkusuikaleita. Päälle pääsi myös yksi punasipuli ohuina renkaita ja muutama minitomaatti halkaistuna. Maustoin komeuden mustapippurimyllytyksellä ja oman maan oreganolla. Päälle ripottelin pari desiä emmental-raastetta. Lykkäsin piirakan uunin alimmalle tasolle 225-asteeseen vajaaksi puoleksi tunniksi.

Piirakka on kevyt kuin tuulihattu! Jälkiruoka oli sitäkin raskaampi - taatelikakku nimittäin.

Pirjo tuli ja oli ihana itsensä. Miinusta tuli siitä, että mehukannu ja lasit olivat eri paria (yritin kyllä selittää, että Nuori rouva pakkasi suurimman osan köökkitavaroista muutama päivä sitten...) No, jospa miinuksen saisi muuttumaan plussaksi, kun kaivelen toisiinsa sopivat serviisit esille uudessa kodissa.

Vanha rouva, laiskanläksyläinen

20.11.2011

Metsähommissa

Terassillemme on kasvanut metsä. Ensin ilmestyi suuri kuusi. Sitten puuliiteristä kieriskeli paikalle Vanhan herran paatipunkka, johon asettuivat pikkukuusi, puolukka-kataja-kimppu, maksaruohomaljakko, kaksi palloa ja laaja sammalmätäs. Paljun viereen seisahtui vielä kolme sammalruukkua lyhtyämpärin kera.


Suuren kuusen runkona on kanaverkkokartio, jonka selkärangan Vanha herra teki kolmesta rimasta. Kartion painoin tiukasti sinkkiämpäriin, johon laitoin vielä tiiliskiven painoksi. Sitten pistelin kanaverkkoon kuusenoksia alhaalta ylöspäin. Latvasta puuttuu vielä tähti - pitänee ensi viikonloppuna värkätä semmoinen vaikka kanelitangoista.

Pallerojäkäläpalloni istutin risaan emalikattilaan. Toisen pallon kieputin tuulen maahan nakkaamista männynoksista. Paatipunkan etuosan päällystin sammaleella, johon tökötin koristeomenia rautalangalla. Sammalruukkuihin koitan vielä asetella vaikka punasipuleita - jospa oravat ja talitintit eivät välittäisi niiden mausta.

Metsähommani ovat vielä hieman vaiheessa! Odotapas, kun saan kaivettua liiteristä esille vesikelkan ja vanhan potkurin. Ne kun vielä asettelen terassille, niin jo on Vanhalla herra naurussaan piteleminen!

Vanha rouva

12.11.2011

Pyykkinarun virassa


Pitihän se arvata, etten saa ripustaa puolukkakranssia uuteen ulko-oveen, kuten muutama aika sitten suunnittelin. Tulee reikiä... Hei ihan aikuisten oikeasti: kaupunkiasuntomme maalattiin kaksi (2) vuotta sitten enkä ole sen jälkeen saanut ripustaa tauluja seinille, kun tulee reikiä... anna mun kaikki kestää!

Onneksi hoksasin tänään, että tulevan kotimme ulkoseinässä, aivan ulko-oven tietämillä on entivanhanen pyykkinarukahva. Aikani tuherrettua sain aikaiseksi tämmöisen seinävirityksen kahdesta puolukkakranssistani.
 
 
Noinkohan kohta kuulen, että seinään voi tulla hankaumia !?!

Vanha rouva

Tonttu tahtoo rusetin!

Joulu tulla jolkottaa. Tontut sen tietävät. Siinä ne nököttävät piironginreunalla piippalakit ojennuksessa odottamassa.


Idean tonttuihin sain kaivellessani juhlakrääsälootiani. Käsiini osuivat pääsiäispuput, jotka värkkäsin Vanhan isännän rautaesiripun takaa DDR:stä tuomiin munakuppeihin. Samalla periaatteella kudoin pieniä piippalakkeja, joiden nokkaa tuikkasin valkoisen tupsun.

Punaista lankaa jäi vielä kerän verran. Siitä kutoa kilistelin rusetteja, jotka liimasin tiimarikranssiin.

Rusetin värkkääminen on tosi yksinkertaista: kudotaan halutun levyinen ja mittainen suorakaide, joka kietaistaan keskeltä solmuun. Tonttukin sen osaisi! Ilmankos ne parveilevat rusettikranssin alla niin tietäväisinä!

Mitähän kivaa sitä seuraavaksi tekisi - kun se joulu tulla jolkottaa!

Vanha rouva, ihan ilman omaa piippalakkia

10.11.2011

Porkkanakakkua (haukotus)


Taas uusi porkkanakakku. Minkäs teet, kun mieheksi on siunaantunut fakki-idiootti, jonka mielestä vain porkkanakakku on oikea kakku. Joten tehtäväkseni jää, oman mielenterveyteni takia, etsiä aina uusia porkkanakakkureseptejä. Tämän reseptin löysin Kaarina Roinisen kirjasta "Parhaat kotileivonnaiset".

·         150 g voita

·         1 dl fariinisokeria

·         1 dl sokeria

·         3 munaa

·         3,5 dl vehnäjauhoja

·         2 tl leivinjauhetta

·         1 tl kanelia

·         1 dl mantelirouhetta

·         1 dl rusinoita

·         3 dl porkkanaraastetta

·         1 sitruunan raastettu kuori

Voi ja sokerit vatkataan vaahdoksi. Lisätään munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä porkkana- ja sitruunaraaste. Kakkua paistetaan 175 asteessa uunin alimmalla tasolla tunnin verran. Kakku jäähdytetään hyvin.

Kakun päälle levitetään kuorrutus, jossa on 25 g voita sulatettuna, 3 rkl vahvaa kahvia, 1 rkl kaakaojauhetta ja 2 dl tomusokeria. Koristeeksi voipi asetella kokonaisia manteleita.

Roinisen kirjassa ihanan kosteaa kakkua tituleerataan Sveitsiläiseksi porkkanakakuksi. Saapa nähdä, miksi oma rakas porkkanakakkufanini sitä nimittää.

Vanha rouva

Valkosuklaapiparit


Tein tulevan muuton tulevia muuttomiehiä varten pesuvadillisen valkosuklaapipareita. Niitä syntyy tällä ainesmäärällä reilut 60.

·         3 dl sokeria

·         4 kananmunaa

·         300 g voita

·         200 g valkosuklaata

·         12 dl vehnäjauhoja

·         3 tl leivinjauhetta

·         2 tl vaniljasokeria

·         3 dl pehmeäksi kuivattuja karpaloita

Sulatin voin ja valkosuklaan paistinpannulla. Vatkasin kananmunat ja sokerin valkeaksi vaahdoksi. Lisäsin jäähtyneen voi-suklaasulan vaahtoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Lopuksi lisäsin kuivat aineet karpaloiden kera.

Taikinaa seisotin tunnin verran, sillä heti taikinan tekemisen jälkeen seos vaikutti liian lötköltä. Tunnissa jauhot kerkisivät sen verran turvota, että sain vedessä kastelluilla käsillä pyöriteltyä palloja. Taputtelin pallot littanoiksi kiekoiksi, joiden halkaisija oli viitisen senttiä. Sitten lykkäsin piparit 200-asteisen uunin keskiritilälle paistumaan, kunnes niiden pinta oli sopivan kullankeltainen.

Pipareiden kannattaa antaa jäähtyä kunnolla ennen kuin alkaa latoa niitä tarjoiluprikalle. Jäähtyneenä valkosuklaan lempeän vieno maku pääsee oikeuksiinsa. Tiedä sitten, kerkiävätkö muuttomiehet keskittyä vienoihin makuvivahteisiin vai tyhjeneekö pesuvati ohimennessä ja varkain.

Vanha rouva

7.11.2011

Kuihtunut kranssi

Naapurin rouva raksi kuihtuneita syksyn törröttäjiä kukkamaaltaan. Mitä lie ruskeanmustanharmahtavia maksaruohon varsia. Pistipä mieleeni, että niistä voisi syntyä soma pikkukranssi, joten rupesin ruinuamaan - ei onneksi tarvinnut polvilleen asti vaipua, kun jo saksia tyrkytettiin käteen, että vie vaikka kaikki...


Annoin kuihtuneiden kukka-aarteiden kuivua pari päivää. Napsin kukkasykeröt varovasti irti varsista. Sain aikaiseksi aikamoisen siivon keittiön pöydälle, sillä kukista irtosi miljoonia pienenpieniä siemeniä tai mitä hetaleita lienevät. Pistelin kukkasykeröt hellääkin hellemmin oasisrenkaaseen vieri viereen.

Ensi lumen leijaillessa suihkutin kukille mattavalkoista pariin otteeseen. Kranssista tuli yllättäen sinertävänharmahtava - juuri passeli kyyhkynharmaaseen keittiööni.
 
Kun kuvasin uutta kranssiani öhkömönkiäisperspektiivistä, huomasin pihamaani kauneuden. Huomaatko sinä?
 
 
Kyseleepi Vanha rouva pyhäpäivän ratoksi

2.11.2011

Kuusimetsässä

Pimeä marraskuu on ihana kuukausi. Marraskuussa voi tehdä kaikkea kivaa: saa istua mökissä ja mököttää. Saa sytyttää kynttilöitä ja käpertyä vahtimaan niiden liekkiä. Saa lukea kirjoja sisällä tai saa mennä metsään (maanomistajan luvalla) keräämään käpyjä, puolukanvarpuja, jäkälää, tikkuja ja oksanpätkiä. Saa kaivaan esiin askarteluvälineet...

... SAA ALOITTAA JOULUVALMISTELUT...

 
 
Tein joulunajan lämmittelyksi kuusimetsän: kaivoin liiteristä ikäkuluja saviruukkuja ja pesin ne. Täytin ruukut sanomalehtirutuilla melkein täyteen. Pesin ämpärillisen pallerojäkälää. Painelin kuivaksi puristettuja palleroita sanomalehtien päälle (rutikuivana homma ei onnistu, sillä kuiva jäkälä murenee). Jäkäläkankaan keskelle tökkäsin kuivattuja, suomunsa avanneita kuusenkäpyjä.

Ruukkuni olivat sen verran ikäloppuja, että halusin naamioida ne. Siispä puikot ja punaista lankaa käteen. Kukin kuusiruukku sai oman villatakkinsa. Eivät ainakaan palele marraskuun kylmenevissä ilmoissa!

Vanha rouva kuusimetsän siimeksessä
 
 

17.10.2011

Nopean naisen risukranssi

Naapurin pihassa tapahtui syyskatastrofi: hopeapajusta murtui iso oksa. Naapurinrouva lahjoitti minullekin tuon kauniin puun kauniita oksia. Lehdet kuin hopeista nukkaa ja marjat kuin pikkuruiset helmiäispallot.


Varistelin hopeiset lehdet myöhempää käyttöä varten kuivumaan. Taivuttelin oksista nopean naisen risukranssin marjoineen päivineen. Metsästä löytyi känkkyrä männynoksa, jonka nakkasin pajun kanssa kurtiseeraamaan. Pellavasta rusetti ja seinälle roikkumaan.

Saa Vanha herra taas ihmetellä, mitä roskia eukko on seinälle ripustanut!

Vanha rouva

30.9.2011

Hullun huivi ja pöljän saappaat


Hullu metsässä? Ei kun Vanha rouva ihan itse uusissa tamineissaan.

Sateisen harmaa viikko on kulunut lupsakasti aurinkoisen oranssista huivia kutoessa ja virkatessa. Lankaa kului kahden 7-veljeksen verran jatkojalostamaani baktukseen, vai mikä ihme sen nimi nyt sitten onkaan.

Virkkasin huivin reunaan pitsin, jotta sain sille kokoa - tämä rouva kun ei ihan pieneen huiviin olekaan verhottavissa.

Arkiharmaan torstaipäivän kruunasivat huivin ohella uudet kumisaappaat, niin värikkäät ja niin vanharouvamaiset, että! Nyt rouva näkyy kirkolta kotio asti.


Ai niin, olihan minulla ihan asiaakin sinne metsään. En minä sinne pelkästään mannekiiniksi mennyt. Hurruutimme Vanhan herran kanssa kotiin kolmen täysinäisen kopan kanssa. Kopat olivat kukkuroillaan sieniä (paitsi että puolukat pistelimme makeisiin suihimme jo metsässä).

Sinua tervehtien aurinkoisen catwalk-esityksen elähdyttämä Vanha rouva

20.9.2011

Kaktuskiviä

Kun tämä tyttö lähti maailmalle, kotoa irtosi mukaani liinavaatteet, aterimet, leipäveitsi, kattila ja spagettisiivilä. Ja kuolemaa tekevä, kuihtuva kaktus. Leipäveitsi on reilun kolmenkymmenen vuoden jälkeen jäljellä. Ja vuosikertakaktus.

 
Kaktus on saanut seurakseen anopin pesuvadit, Vanha herran perimät. Herra oli niitä linkoamassa metallinkierrätykseen, mutta onneksi kerkesin hätiin. Vateihin voi niin makoisasti kerätä milloin minkäkinlaisia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa kirjaston pöytää koristavat kaiken maailman kivet ja häämatkalta tuodut kävyt.

Kivivadissa on Irlannista tuotuja käärmekiviä (vanha kansa kutsui moisella nimellä pieniä reikiä ja onkaloita täynnänsä olevia kiviä, joilla tiedettiin olevan parantavia voimia), Varangin niemimaalta löytyneitä valkeita, kämmenpohjaa mukavasti hiveleviä silokiviä, Azoreilta peräisin olevia keveitä laavakiviä sekä Lapin monivärisiä kauneuskiviä (monivärinen kauneus pääsee oikeuksiinsa vedessä).

 
Suuri sydän sen sijaan on monta vuotta sitten kotirannan liepeiltä löydetty. Siitä alkoi sydänkivien metsästys. Niitä on kertynyt tähän mennessä aika monta:


Kaktuksen ja kivien liitto on laajenee, monipuolistuu ja kehittyy, kunhan kerkiää.

Vanha rouva

14.9.2011

Anopinhuijauskakku


Kauan, kauan sitten Vanha herra ojensi leipomani omenakakun tuliaisviemisenä äidilleni. Sillä tempulla hän ujuttautui anopin sydämeen (siis minun kakullani!!!). Siitä lähtien äitini on leiponut omena-aikana Vanhan herran kakkua pakastimet täyteen. Joten tässä tuo huijauskakku - jospa joku muukin mies kaipaisi anoppi-ihmettä:

Taikina:

·         100 g voita

·         1 dl sokeria

·         1 muna

·         1 dl vehnäjauhoja

·         1 dl perunajauhoja

·         1 tl leivinjauhetta

·         0,5 dl maitoa

Muut aineet:

·         4 dl omenakuutiota

·         50 g voita sulatettuna

·         0,5 dl sokeria

·         2 dl kookoshiutaleita

Huoneenlämpöinen voi ja sokeri vatkataan valkeaksi vaahdoksi. Muna lisätään koko ajan vatkaten. Keskenään sekoitetut kuivat aineet lisätään taikinaan yhdessä maidon kanssa. Taikina kaadetaan tasapohjaiseen, kunnostettuun vuokaan ja tasoitetaan. Taikinan päälle ripotellaan 4 dl omenakuutioita. Sitten torttua paistetaan 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin puoli tuntia.

Tortun paistuessa sekoitetaan voisula, sokeri ja kookos ryynimäiseksi seokseksi. Se ripotellaan tortun pinnalle ja paistamista jatketaan vartin verran.

Torttu tarjotaan laiskanpuoleisen kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.

Vanha rouva, herransa huijarileipuri

12.9.2011

Mennyttä neitiä

Nuori neiti on kohta mennyttä neitiä! Ennen papin aamenta sain kuitenkin onnen ja kunnian olla mukana Nuoren neidin polttareissa - elämäni ensimmäisissä sellaisissa.
 
 
Kaaso M. pyysi minua ideoimaan pöytäkoristelut, tekemään yhden salaatin sekä kakun. Kävin naapurikaupungissa asti ostamassa vaaleanpunaista organzaa pöydän koristeeksi. Hommasin kimpun rehevän vaalenpunaisia ruusuja, semmoisia parahultaan aukinaisia ihanaisia. Värjäsin ruusuveden vaaleanpunaiseksi ja asettelin ruusumaljat vaaleanpunaisten tuikkujen lomaan. Sillä aikaa Kaaso M. koristeli huushollin vaaleanpunaisilla ilmapalloilla ja vaaleanpunaisilla kynttilöillä. Ja lakkasi kyntensä vaaleanpunaisella lakalla ;) Kukaan ei varmaan arvaa, mikä on Nuoren neidin lempiväri!

 
Salaattini syntyi bataatista, vesimelonista, porkkanasta, kurkusta ja nektariinista. Painelin sydänmuoteilla sydämiä leikkuulaudat täyteen ja sitten sommittelin sydämet kokkaritikuilla sydänpyramideiksi. Päälle myllysin hiukkasen mustapippuria ja merisuolaa. Loppusilauksena juoksevaa hunajaa.

 
Pikkuruisia sydämiä jäi muutama yli, joten päätin tohkeissani heitellä ne Kaaso M:n valmistaman vihersalaatin päälle. 


Nuoren neidin polttarikakku on vaaleanpunainen, prinsessamainen ja romanttinen! Kakku on päältä kermankevyt, timantein ja helmin kirjailtu, hennon ruusunpunainen väriltään. Sisältä täyteläisen samettinen: kerma-rahka-vaahdon alla piilottelee lemon curd- sively, joka päällystää vaaleanpunaista kakkukupua. Sen alla on vaaleanpunainen täyte vadelmasta, rahkasta ja kermasta. Tumma kaunotar tiara hiuksissaan tokaisi vaaleanpunaisen kakkunsa ääreltä Elämänsä naisille: "Ja mitäs te sitten aiotte syödä?"

Hyvän ruoan ohella Nuoren neidin polttaripäivä kului potkupyöräilyn, tankotanssimisen, jalkapalloilun, poreammeilun, vesiliukumisen, vihtomisen ja taikomisen vaaleanpunaisissa merkeissä. Päivän kruunasivat Nuoren neidin elämästä ja seikkailuista kertovat valokuvamuistelukset, joita tarjosivat hänen Elämänsä naiset!

Vanha rouva, yksi vaaleanpunaisista

8.9.2011

Porkkanat rullalla

Minne ikinä menemmekin, Vanha herra valitsee kahvilassa aina porkkanakakkua, porkkanakakkua ja vielä kerran porkkanakakkua. Tylsyyksien tylsyys tässä ihanien kakkujen ihanassa maailmassa, sanon minä! Mutta kun mies kerta on noin yksioikoisen johdonmukainen, päätin palkita hänet omatekemällä porkkanakakulla - taas.

Pohjaa varten vatkasin 4 dl sokeria ja 1 dl rypsiöljyä. Lisäsin taikinaan 4 munaa yksitellen koko ajan vatkaten. Sitten lisäsin taikinaan jauhoseoksen mausteineen: 4 dl vehnäjauhoja, 1,5 dl soodaa, 1 tl suolaa, 2 tl kanelia, ripaus muskottipähkinää. Lopuksi sekoitin varovasti taikinaan 4 dl hienoksi raastettua porkkanaa. Paistoin piirakkaa 175 asteessa noin 45 min. Käärin jäähtyneen pohjan vuokineen päivineen folioon ja annoin levätä jääkaapissa pari päivää.

Kopsautin viileän pohjan tarjoiluastiaan ja voitelin pinnan ohuelti lemon curdilla. Sitten levittelin päälle sitruunaisen kuorrutteen: 50 g huoneenlämpöistä voita, 2 dl tomusokeria ja 200 g sitruunatuorejuustoa. Kuorrute kannattaa sekoittaa hyvin, ettei siihen vain jää kökköjä!

Kuorin kaksi porkkanaa perunankuorimaveitsellä. Sitten vetelin veitsellä koko porkkanan pituudelta ohuita lastuja, jotka keitin sokerivedessä napakan taipuisiksi. Valutin ja kuivasin porkkanalastut. Sitten kieputtelin niistä kiharoita kakun päälle. Loppusilauksen tein fariinisokerilla.

Yhä ja aina vaan rakastava Vanha rouva