10.7.2011

Kieroa peliä

Otin tämän viikonlopun pyhäksi päämääräkseni syöttää Vanhalle herralle vaikka väkisin kesäisiä salaatteja. Hän kun tunnetusti jättää kaiken vihreän ja värikkään kaneille, jos vain valvova silmäni välttää. Päätin käyttää naisellista viekkautta ja herätellä herrani syömähalut vastustamattomilla lisukkeilla.

Torstai-iltana houkuttelin herran salaattivadille lisukkeella nimeltä uudet potut. Salaatissa oli kylmäsavulohta, ananasta ja salaattijuustoa kaikenmaailman vihreitten kera:


Perjantai-illan houkutuslisukkeena toimi uunilohi, jonka kyytipojaksi tein hedelmäisen salaatin luumujen ja kirsikoiden kera:
 
 
Lauantai-illan vihersalaatti mansikoiden, fetajuuston ja pähkinärouheen kera luiskahti kuin huomaamatta Vanhan herran vatsaan, sillä lisukkeena oli tulisia makkaroita.


Kesäisenä jälkiruokana toimi raparperisoppa mansikoitten kera. Minä olisin kaivannut soppani päälle kermavaahtoa, mutta moisen lisukkeen Vanha herra kehtasi kieltää minulta kolesteroliarvoihinsa vedoten.

Vanha rouva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti