Hiljaisuus

Ajoimme metsään. Kaksi päivää samoilimme vaarojen rinteitä ylös ja alas ja saimme kymmenen kiloa suppilovahveroita. Olimme yökunnissa. Ensimmäiseksi päiväksi ja yöksi saimme seuraa:

 

Työtoverista ystäväksi sukeutunut nuorinainen vihittiin suppilometsästyksen saloihin. Ahkera ja tarkka kun on, saa lyhyessä ajassa ämpärin täyteen. Siinä sivussa taikoo sienestystoverit autuaalle mielelle. Aina ihminen ei tarvitse älämölöä, vaan voi antaa hiljaisuuden rauhoittaa ja ravita.

Kaukana horisontissa siintävät vaarat kätkevät rotkoja, vesiputouksia, pirunkirkkoja ja naavaisia aarnimetsiä. Yöpakkasten purema luonto on ihmeitä täynnä:

   

   

Ruska värittää maisemat laajoilla siveltimenvedoilla. On punaista ja keltaista, ruskeaa ja kultaa. On huikaisevaa auringonpaistetta ja pimeitä öitä. On kastepisaroita ja jäätähtiä. Sekä 2 hirvikärpästä.

 

Paluumatkalla pysähdyimme evästauolle Kiiminkijoen Kurimonkoskelle. Rapiat vuosi meni, että täytin visiittilupaukseni Tuulikille. Kaunis paikka, missä vesi kohisee ja makkara paistuu ;)

Seuraavaksi salaisille puolukka- ja karpaloretkille.

Vanha rouva

Livestriimattua todellisuutta

Elokuun lopussa siskon kuuskymppislahjaksi sukeutui livestriimattu viinimarjashow: sisko istui puutarhatuolissa ja katsoi, kun minä poimin. Siskolla tuntui olevan hauskaa.

 

Toinenkin livestriimattu elämystapahtuma on tuotettu alkusyksystä tällä kartanolla. Yllä olevissa kuvissa elämystuottajat ovat tositoimissa ja tositoimien jälkeen. 

Pottustriimissä minä toimin huoltojoukoissa. Pottuelämyksen pääosan esittäjät lykkäsivät käteeni raaka-aineita, jotta ruokahuolto pelaisi äkkiä ja sassiin. Tein lohilaatikkoa. Jälkkärissä hyödynsin kartanolta vielä löytyvät kukkaset. 

  

Pottuelämyksen jälkeen Vanha herra striimasi minulle tattielämyksen. Vaaroilla hoissiminen ja tattien bongaaminen on ihanaa ja palkitsevaa, mutta jälkielämys tuottaa joskus tuskaa. Yömyöhään kun siivoat, paloittelet, marinoit, kuivatat ja pakastat. Siinä selkä huutaa hoosiannaa.

 

 

Tattien ja kehnäsienien jälkeen olisivat vuorossa suppilovahverot. Luonto kuitenkin peruutti suppisstriimin:

Aamusella 14.9.21 alkoi sadella. Pikkuhiljaa räntälättyjen koko laajeni räntäräteiksi. Rättejä läiskittiin maahan, puihin, pensaisiin ja kukkamaihin sitä tahtia, että hetken päästä terassi näytti tältä:

 

Iltayöstä räntärätit muuttivat olomuotoaan ja alkoi roimia silkkaa vettä. Livestriimattua ja lisättyä todellisuutta piisasi koko yön. Juu, ei lähdetty metsään. Ehkä ensi viikolla, ellei Joulupukki päätä aikaistaa omaa striimiään. 

Aurinkoisin, mutta hieman loskaisin etäterveisin

Vanha rouva

Venäläinen lomanen

Olen ollut umpisukkeluksissa Suomen suvessa. Olen nauttinut luonnosta ja kulttuurista. Kotona ja kylillä, kaupungeissa ja maaseudulla. Olen ahminut tätä päivää ja menneitä aikoja. Olen lukenut kirjoja junissa ja autoissa. Olen vinguttanut Museokorttia ja tavannut sukulaisia ja ystäviä. Paljosta on hankala valita. Päätin kuitenkin näyttää sinulle makupaloja "venäläisestä" lomastani: 

 

Tampereella verestin muistojani Lenin-museossa. Siellä tuli käytyä harva se viikko koko 1980-luvun ajan. Roudasin neuvostomatkailijoita taloon, missä vallankumousjohtajat Lenin ja Stalin tapasivat toisensa ensimmäisen kerran.

En ilennyt kiivetä Lennun kyytiin akantappajaan, kun Josef niin tuimasti tarkkaili turvallisuustilannetta takaviistosta. Sen sijaan tervehdin Vladimir Iljitš Uljanoveja sopivan turvaetäisyyden päästä:

 

Yksityiskohtana kerrottakoon, että taiteilija Serovin maalauksessa Leninin takana kärkkyvät Josif Stalin (ei kaivanne esittelyä), Feliks Dzeržinski (perusti salaisen poliisin Tšekan) ja Jakov Sverlov (hyväksyi keskuskomitean puheenjohtajana tsaari Nikolai II:n ja tämän perheen teloittamisen 1918). Stalinin kauden päätyttyä Sverlov maalasi kolmikon tilalle nimettömiä työläishahmoja. 

Seuraavaksi siirryin ystävän kanssa satakunta vuotta taaksepäin historiassa 

 

Porvoon tuomiokirkossa avattiin Porvoon valtiopäivät 1809, kun Suomesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa. Aleksanteri I:n antoi hallitsijanvakuutuksensa ja istahti sitten tuoliin (jonka olen kuvannut Suomen kansallismuseossa vuonna 2019). 

Valtiopäivätanssiaisissa 28.3.1809 keisari Aleksanteri I pyysi suomalaisen Ulrika Möllersvärdin tanssiparikseen. Tarinan lopun voit lukea Mika Waltarin kirjasta Tanssi yli hautojen. 

Porvoon hautausmaalta löysimme Ulrikan viimeisen leposijan. Samaiselta hautausmaalta löytyi myös toisenlainen pala Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa:

Eugen Schauman oli sortovuosien aktivisti, joka ampui 1904 Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ja välittömästi sen jälkeen itsensä. Schauman, joka eläessään oli kouluylihallituksen tuntematon rivivirkamies, on yksi Suomen historian tunnetuimpia nimiä. Oliko hän terroristi vai sankari?

    

Monta hautausmaata, monta arvoituksellista hautamuistomerkkiä ja monta tuttua ja tuntematonta ihmiskohtaloa rikkaampina päädyimme ystävän kanssa lopulta Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle:

 

 

Venäläinen Синебрюхов kirjoitetaan suomeksi Sinebrjuhov [suom. huom. Sinivatsa]. Nimen loppuosasta on johdettu yksi Suomen tunnetuimmista tuotemerkeistä - Koff. Ei kaivanne selittelyjä ;)

Nikolai Sinebrychoff perusti panimon 1819 Helsingin Hietalahdentorin eteläpuolelle. Osa vanhoista tehdasrakennuksista on yhä jäljellä. Bulevardin varrella sijaitseva Sinebrychoff-suvun asuinrakennus toimii nykyään Sinebrychoffin taidemuseona.

 

Anna Aleksandrovna Vyrubova oli Venäjän viimeisen keisarinnan Aleksandra Fjodorovnan hovineiti. Vallankumouksen jälkeen Anna pakeni Suomen Viipuriin. 1930-luvulla Anna vihittiin salanunnaksi Valamon luostarissa. Anna muutti Helsinkiin hieman ennen talvisotaa. Sodan alettua Anna eli Tukholmassa, missä Ruotsin tuleva kuningatar Louise – Aleksandra Fjodrovnan sisarentytär – maksoi Annan ylläpidon ja pienen eläkkeen. Sotien jälkeen Anna asui Helsingissä vaatimattomissa oloissa. Anna kuoli 1964. Annan monivaiheisesta elämästä voit lukea tästä kirjasta: Viherjuuri ym. Anna Virubova. Keisarinnan hovineiti. Otava. 2003.

 

Anna teki varmasti tuttavuutta Venäjän keisarikunnan salaisen poliisin kanssa Venäjällä asuessaan. Salainen poliisi käytti työtehtävissä valeasuja. Alarivissä keskellä äidiksi naamioitunut venäläispoliisi.

Mutta taisi ensi askeleitaan ottavan Suomen tasavallan salainen poliisikin temput ja keinot, kun piti  tarkkailla ja säilöä vaarallisia aineksia. Lenin-museossa on vankikopin ovi, jonka takana pidettiin oululaista sanomalehtimiestä ja työväenliikkeen johtohahmoihin kuulunutta Yrjö Mäkeliniä. 

Luetaanko Mäkelinin ansioksi vai synniksi se, että hänen kerrotaan kysyneen Tampereen työväentalossa (siinä huoneistossa, missä nyt sijaitsee Lenin-museo), Leniniltä ja Stalinilta: "Voisivatko toverit vallankumousjohtajat valtaan päästyään vaikuttaa siihen, että Suomi saisi itsenäisyyden"?

Että tämmöinen lomanen.

Vanha rouva

Kauniina kesäpäivänä

Teerikankaan metsäaukiolle on pystytetty vuonna 2020 muistomerkki alueemme oikeushistorialle. Muistomerkin nimi on Mestaus-patsas. Se on Suomen ainoa teilipyörällinen muistomerkki. Teerikankaalla on toiminut Muhoksen käräjäkunnan virallinen mestauspaikka vuosina 1766-1802. Tuona aikana paikalla on pantu täytäntöön 4 kuolemantuomiota. Kaikista paikalla mestatuista tuomituista on olemassa oikeuden pöytäkirjat. 

Yksi tuomittu sai mestauspiilusta eläimiinsekaantumisesta, kaksi murhasta ja yksi taposta. Monesta muustakin rikoksesta olisi saanut kuolemantuomion tuon ajan Suomessa. Sellaisia olivat mm. huoruus, kaksinnaiminen, lapsenmurha, sukurutsa, jumalanpilkka ja omien vanhempien ahdisteleminen.

Rikoslaji määräsi, minkälaisia rakennelmia mestauspaikalla tarvittiin. Varkaat hirtettiin ja lapsenmurhaajat poltettiin roviolla mestaamisen jälkeen. Murhamieheltä katkaistiin oikea käsi ja kaula, minkä jälkeen ruumiin osat nostettiin teilinpyöriin muille ihmisille opiksi ja ojennukseksi.

 

Mestaus-patsaan pääkalloon kiinnitetty kirves on tarkka replika Kuopion lääninpyövelin kirveestä. 

Helmikuisena hääpäivänä etsimme muistolaatalla merkatun mestauspaikan (KLIK). Olemme bonganneet myös Suomen tiettävästi ainoan noitavainojen uhrien muistomerkin. Muistomerkki sijaitsee paikalla, jossa perimätiedon mukaan on ollut Oulun kaupungin teloituspaikka.

Vuosien saatossa olemme käyneet vankiloissa, keskitysleireissä, tyrmissä ja kidutuskammioissa.

 

Saatat kysyä, miksi. Siksi, että historia toistaa itseään eri puolilla maailmaa eri aikakausina. Ihminen ei opi mitään lupauksistaan, aikomuksistaan tai lainsäätäjien saktioista huolimatta. 

Kaikkein vaarallisinta on, kun luulee tietävänsä ja toimii luulojensa, huhupuheiden ja silmittömän hyväuskoisuuden vallassa. Mieti, miksi sodat syttyvät. Mieti, miksi joku pahoinpitelee läheisiään. Mieti, miksi joku nauraa eriväriselle ihmiselle. Mieti, miksi pyövelistä on tullut viihdettä. Mieti.

Tuskaa helpottaa, kun tietää edes jotain. 

Vanha rouva