Rauhaisaa, kaunista ja seesteistä

Täällä ollaan nyt niin Euroopan kulttuuripääkaupunkia - kukkien kera. Pitihän sitä minunkin jenkata polkupyörällä keskustaan katsomaan tätä:

Kerrankin jotain koettavaa ihan ilman hirveää älämölöä. Ei yhtään ilmakitaraa, rämisevää ja riekkuvaa katutaidetapahtumaa eikä muutakaan megaspektaakkelia. Ihan ilman niitä sain pari tuntia kulumaan elokuisessa puistossa. 

 

Ja ihme tapahtui: ventovieraat ihmiset hymyilivät toisilleen, kun päästelivät ilmoille ihastuksen huokaisuja. Taustatietona kerrottakoon, että tämän kylän kulttuuripääkaupunkilaiset ovat hyvin hillittyjä ihastuessaan taikka vihastuessaan (ellei lasketa mukaan nimimerkillä ladeltuja kommenttilootien ärripurritörähdyksiä). Paikallisten mielentilan voi harjaantuneella silmällä yleensä lukea oikean silmän kulmakarvojen värähdyksestä taikka vasemman suupielen hienoisesta vipatuksesta. 

 

Lukemattomat floristit sun muut kädentaitajat olivat rakentaneet luonnonmateriaaleista satumaisia taideteoksia. Niitä oli koko laaja puisto täynnä. 

 

Luovuutta, mielikuvitusta ja hyvää tuulta

oli ammennettu antaumuksella meidän tavisten mennä ja ihmetellä.

 

Hetken kauneutta. Herkkää ja väkivahvaa. Värikästä ja harmonista. Suurta ja pientä.

Ainolanpuistossa on vesireittejä, siltoja ja huvimajoja. 

Kaikki oli koristeltu. Ja kaikkialla tuoksui!

 

 

Olisipa aina yhtä rauhaisaa, kaunista ja seesteistä!

Vanha rouva

Pottuporakone

Viime vuonna saimme ensimmäiset uutispotut 8.8. Tänä vuonna olemme syöneet pottuja jo heinäkuun viimeisestä viikosta alkaen. Eivätkä potut ole mitään upuroita, vaan ihan syötävän kokoisia.

Meillä on semmoinen työnjako, että Vanha herra kuokkii ja pesee potut ja minä keitän ja kokkaan. Mitäpä ei mies keksisi, jotta homma hoituisi suitsait:

Harja porakoneen nokkaan, ämpäriin vettä pottujen päälle ja sitten surruutusta. Potuista tulee puhtaita pikapikaa. Vaimo ei kerkiä kissaa sanoa, kun pitää mennä jo laittamaan vesikattilaa hellalle. Pottujen poristessa tuli pyöräytettyä jälkiruokapiirakka.

Muropohjan päälle laitoin mustaherukoita sokerin ja perunajauhon kanssa. Paistoin. Annoin piirakan jäähtyä ja sitten tiputtelin päälle tuoreita herukoita. Ruusauksen tein kaupan valmiilla kakkutäytteellä. Olihan aika tujua tavaraa!

Jotta ensi talvena saataisiin piisiin tuli ja ruokaa laitettua, Vanha herra tilasi kaksi jättisäkillistä koivuklapeja. Kahteen pekkaan kun pinottiin klapit liiteriin, ei siinä tuntia enempää nokka tuhissut. 

Joskus hellahommat tuppaavat unohtumaan. Puutarhassa pitää kässehtiä alvariinsa, sillä kaikki kasvaa nyt kiiruusti. Katso popcorneja. Vielä ei maissintähkiä näy, mutta korkeutta ainakin on!

Vanha rouva