Melkein 40-vuotias

Vuonna 1982 kohtasin elämäni ensimmäiset gruusialaiset (nykyaikana kuuluu sanoa korrektisti georgialaiset). Nuori vaalea tyttöihminen sai tuta mustanpuhuvan tulisuuden ja palavan kansallisylpeyden, kun yritti yliopistovenäjällään palvella ikiliikkuja-asiakkaitaan (joiden venäjän taito taisi olla samalla tolalla kuin oppaallaan). Kun pikkukaupungin uimahallissa pelastin suomalaisia mummoja tummien ja kiihkeiden gruusialaisten nuorukaisten valtaamasta altaasta, päätin joskus matkustaa noita lirusilmäisiä ja konkonokkaisia kaukasialaisia kasvavaan maahan.

Piti odottaa melkein 40 vuotta.

  

Pitkä suunnittelu kulminoitui kahden viikon matkaan, jonka aikana matkustimme Lännestä Itään ja Euroopasta Aasiaan. 

 

Lensimme Georgiaan Istanbulin kautta, joten oli luonnollista viettää Bosborin salmen rantamaisemissa muutama päivä. Katsastimme Hagia Sofian, Sinisen moskeijan, Suuren basaarin ja Galatan sillan.

Purjehdimme Aasian puolelle nauttimaan paistettuja silakoita ja katselemaan, kun aurinko laski Eurooppaan.

Istanbulin uudella lentokentällä vierähti hyvä tovi, sillä kenttä on todella iso. Siellä kohtasimme yllättäen myös Rovaniemen matkailumainokset. Emme kuitenkaan hypänneet joulupukkikoneeseen, vaan lensimme turkkilaisin siivin kohti unelmaa:

Georgian pääkaupungin lentokenttä oli pieni ja kompakti. Puksuttelimme hitaasti ja nostalgisesti keskelle Tbilisiä paikallisjunalla. Olimme päättäneet, että nyt nautitaan joka minuutista eikä hötkyillä.

Tbilisi (georg. თბილისი, ) on Georgian pääkaupunki ja maan suurin kaupunki. Se sijaitsee Mtkvari-joen varrella maan itäosassa. Kaupungissa asuu reilu miljoona ihmistä.

Tbilisin keskustan ympärillä on vuoria, joilta aukeaa komea näköala alas jokivarteen. Ylhäältä näkee hyvin tbilisiläisten moderneja arkkitehtuurihelmiä:

Valtion virastotalo

Rauhan silta

Musiikki- ja näyttelyhallit

Tbilisin arkkitehtuuri edustaa kaikkia tyylisuuntia 300-luvulta nykypäivään. Länttä ja Itää, Eurooppaa ja Aasiaa. Neuvostoajan kolhoa mahtipontisuutta unohtamatta.

Vanha Tbilisi sijaitsee kaupungin sydämessä, ja siihen kuuluu useita historiallisia kaupunginosia: ylempi ja alempi Kala, Abanotubani, Kharpukhi, Isani, Avlabari, Sololaki, Vera ja Garetubani. Vanhassa Tbilisissä on perinteistä arkkitehtuuria puuparvekkeineen ja kapeine kujineen.

 

 

Vanhan kaupungin ytimessä on Abanotubanin eli rikkikylpylöiden alue. Kylpylöistä tunnetuin on keskiaasialaiseen tyyliin rakennettu Orbeliani-kylpylä. Sinne siis!

Rikkikylpy oli kuuma ja lemuava. Ympäristö oli niin ylenpalttinen, että Vanha herra halusi lemuta toisenkin kerran ;)

Elvyttävän kylpemisen jälkeen maistui kakku jos toinenkin puolimakean kuohuviinin tahi punaviinin kera. Viininteon georgialaiset osaavat!

Georgialaiset rakastavat ruokaa. Tori notkuu herkkuja ja juomia. Kuvassa seisova Askenelin Khvanchkara-punkku oli muuten Gruusian Mahtavan Pojan eli Josif Stalinin lemppariviini. Maistui meillekin!

Toinen Gruusian Mahtava Poika on Niko Pirosmani, suuri taiteilija. Se, josta Alla Pugatšova renkutti 1980-luvulla Miljoona, miljoona ruusua -biisissän. Georgian kansallismuseossa oli oiva kattaus Pirosmanin taidetta, josta sain tänä kesällä alkupaloja Tallinnassa (KLIK). Pirosmani on niin tärkeä georgialaisille, että nälkätaiteilijan taide on valjastettu sumeilematta kapitalistisiin tarkoituksiin:

 

Georgialaisille on omanlaisensa mielenlaatu. Se näyttäytyy yltäkylläisyytenä, vitsikkyytenä, omien perinteiden raikkaina tuulahduksina. Vai mitä sanot?

 

Venäjän kielellä pärjää joka paikassa (maan suurimman matkailijaryhmän muodostavat venäläiset), mutta ilmiselvästi vuonna 1991 tapahtunut itsenäistyminen on aiheuttanut sen, että nuori polvi puhuu venäjää huonommin kuin englantia. Georgian oma kieli on georgia. Georgiaa kirjoitetaan omilla aakkosillaan, joissa on 33 kirjainta. Georgiaa puhuu äidinkielenään noin 4,5 miljoonaa ihmistä.

Teimme nostalgiamatka neukkuaikoihin vierailemalla kirpparilla:

Tehty SNTL:ssa.

Sosialistisessa Neuvostotasavaltojen liitossa tehtyä tavaraa löytyi laidasta laitaa:

Toinen nostalgiapläjäys tulvahti naamalle, kun laskeuduimme Tbilisin metroon:

Kolmas nostalgia-aalto heräsi, kun pääsin ruuskaamaan vanhoja kirjoja pitkin kadunvarsia

- ihan kuin entisessä Leningradissa.

Neljännen kerran nostalgia alkoi naurattaa, kun kävelimme torilla:

Varsinainen nostalgiaistunto pidettiin Tbilisin päärautatieaseman edustalla:

Istuimme jalkakäytävän reunalla ja katselimme sinne tänne säntäileviä tbilisiläisiä. Lämpömittari huiteli 27 plusasteessa. Asfaltti pehmeni, kulkukoirat läähättivät, saslikki kärysi, basso jumputti, autot tööttäilivät, kaupustelijat huusivat. Istuimme hiljaa, ja annoimme melkein 40 vuoden täyttyä. Täydellinen hetki.

Teimme parin päivän pyrähdyksen Mustanmeren rannalle Batumin rantakaupunkiin. Sinne matkustettiin huipputimmillä sveitsiläisellä junalla. Batumi oli ihana!

 

Lempeä ilma, palmuja, pitkiä rantoja, ihania bulevardeja ja kauniita puistoja.

    

  

Maailma näyttää erilaiselta erilaista taustaa vasten, eikö vaan?

 

Rantapuisto oli vanhanaikaisen kaunis:

 

Sesonki veteli viimeisiään. 

Batumi on pikkuhiljaa karistamassa neuvostoleimaa harteiltaan.

Kehittyykö kehitys oikeaan suuntaan?

 

 

Uudesta pintakiillosta huolimatta perusgeorgialaisuus maistui joka askeleella. Se tuoksui ja se metelöi. 

Se oli.

Nam nam nam.

 

Kotiinlähtö teki tiukkaa. Todella tiukkaa. Niin paljon jäi näkemättä, maistamatta, haistamatta, koskettamatta ja kokematta. Mutta sehän on oikeastaan hyvä, sillä Istanbulin lentokentän toivomuspuun kaikenmaailmankielisten toivomusten joukkoon taisi sujahtaa pieni suomenkielinen toivomus paluusta Georgiaan.

Melkein 40-vuotiaasta unelmasta tuli totta. Olen kiitollinen.

Vanha rouva

XS ja XL

Olen työskennellyt matkailualalla koko työhistoriani. Olen nähnyt matkailumaiden, -alueiden, -kohteiden ja -yritysten nousuja ja tuhoja, pyörän keksimistä yhä uudelleen, luonnon ja kulttuurin tuohoamista ja elvyttämistä, paketointia ja elämystehtailua. Olen vuosien varrella kyllästynyt, innostunut, vihastunut ja haltioitunut vaihtelevalla tahdilla. Yksi kultainen sääntö ensimmäisestä työpaikastani vm 1982 on kuitenkin säilynyt kirkkaana mielessäni: ole asiakkaan maksaman palkan arvoinen.

Tärkeä osa ammatillisen osaamisen syventämistä on alaan tutustuminen perstuntumalla. Pitää osata olla välittämättä pintakiillon ja markkinapuheiden hahmottelemasta totuudesta, vaan etsiä, maistaa ja haistaa itse. Pitää miettiä, mistä tulee hyvä olo ja mikä panee yökkäämään.

Muutama viikko sitten tein opintomatkan merkittävään talvimatkailukaupunkiin, Rovaniemelle. Olin valinnut majapaikakseni yksityisen, pienen boutiquehotellin, jolle on sadellut kiitosta eri puolilta maailmaa. Olin varuillani.

 

Vastaanotto hälvensi skeptisyyteni. Ystävällinen, avulias ja yksilöllinen palvelu, hotellin rakastava esittely ja kaikenkattava kauneus upposivat syvälle.

     

Huone oli moderni, puhdas, hiljainen ja sopusointuinen. Nykyaikaiseen hotelliympäristöön on tuotu elementtejä arktisesta pohjoisesta. Ne eivät ole päälleliimattuja eivätkä silmiinpistävän korostettuja, vaan niiden hoksaamiseen kuluu tovi. Sitten olo onkin kuin ihastuneella pikkulikalla karkkikaupassa.

 

Voin kuvitella, miten Kaukoidästä saapuva turisti kokee lumen ja jään keskellä kutsuvasti valaistun pikkuhotellin. Miten mukava on istahtaa takan eteen taikka paijata hotellin pehmoista maskottia.

  

Erityismaininnan ansaitsee nuori baarimestaritar. Hän tunsi jokaisen raaka-aineen ja juoman tarinan. Omista baariajoistani on vierähtänyt tovi jos toinenkin, joten kysyin pöllämystyneenä, miksi baaritiskillä on kananmunia. No, niistähän sheikattiin untuvankevyt vaahto Bilberry sourin pinnalle, mikä vielä koristeltiin herkillä terälehdillä. Toinen uusi tuttavuus oli maailman paras Napue GT. Never heard, mutta baarimestaritar kertoi sujuvasti Napuen taistelusta ja Kyrön tislaamosta.

 

Aamiainen kruunasi jo muutenkin täyden maljani. Miten ylväältä tuntuikaan, kun minut käteltiin aamukahdeksalta tervetulotoivotusten kera. Ei tietoakaan mieleistelystä eikä yliampuvuudesta. Tuntui, kuin olisin tullut ravintolahenkilökunnan kotipöytään aamiaisella. Tosin harvallapa taitaa kotiaamiainen pitää sisällään käsintehtyä annoskauneutta ja viiden sortin smoothie-kavalkadia. Kun kerroin avokeittiössä häärivälle työntekijälle pakahtuvani ihanuudesta, hän kiitti kainosti sanomalla "Ja minä saan joka päivä lohtia uusia ihanuuksia!"

 

Syy Rovaniemen matkaan oli opiskelu. Kävin kuuntelemassa luentoja matkailupalveluiden elävöittämisestä sekä kokemassa maan mainion rooliopastuksen legendaarisen hotelli Pohjanhovin historiasta. Kollega pomppasi Napapiirin yli ja itse Joulupukki otti meidät vastaan. Opinto-ohjelmaan kuului myös vierailu Rovaniemen kotiseutumuseossa, missä vietettiin syysmarkkinoita. Pieni museo ja pienet markkinat, mutta lämmin tunnelma ja suuri merkitys nykypäivän 24/7-ihmiselle.

 

Opin opintomatkallani, että yksityiskohdilla on merkitystä kaikessa, mitä teen asiakkaani ajalla ja rahalla. Opin myös ajattelemaan pienesti (majoituspaikka voi olla pienen pieni ja samalla suuren suuri ) ja suuresti (Joulupukin pajakylän massojenliikuttamistaide).

Palautin mieleeni vielä senkin, etten vaihtaisi alaani mihinkään muuhun.

Vanha rouva

Sata vee

Yhdeksän vuotta sitten keittiömme näytti (KLIK) aika erilaiselta. Toivottomuuden, rautanaulojen ja heinäkuormien alta löytyi kuitenkin komea ja leveä lauta. Panin sen vissiin talteen suurta inspiraatiota ja syvää oivallusta odottamaan. Vanha herra olisi laudan polttanut jo moneen kertaan, mutta pidin pintani ja lautani.

Tänä kesänä inspiraatio ja oivallus iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta (eli suoraan akkainlehden sivuilta). Kiikutin laudan naapuriin ja kiltti naapurinmies sahasi minulle suitsait kolme kaunista lauta-alustaa koristamaan kammarin arkkua ja ruokapöydän päätä.

Lauta on ainakin sata vuotta vanha. Se on karkeaa ja rosoista, harmaantunutta ja kaarnaista. Kaunis katsella ja elävä koskettaa. 

Asettelin lautojeni päälle kiviä ja metsän käpyjä. 

Vielä kynttilät sävy sävyyn, niin jo on aihetta ihmetellä sata vee -kauneutta.

Vanha rouva