Melkein 40-vuotias

Vuonna 1982 kohtasin elämäni ensimmäiset gruusialaiset (nykyaikana kuuluu sanoa korrektisti georgialaiset). Nuori vaalea tyttöihminen sai tuta mustanpuhuvan tulisuuden ja palavan kansallisylpeyden, kun yritti yliopistovenäjällään palvella ikiliikkuja-asiakkaitaan (joiden venäjän taito taisi olla samalla tolalla kuin oppaallaan). Kun pikkukaupungin uimahallissa pelastin suomalaisia mummoja tummien ja kiihkeiden gruusialaisten nuorukaisten valtaamasta altaasta, päätin joskus matkustaa noita lirusilmäisiä ja konkonokkaisia kaukasialaisia kasvavaan maahan.

Piti odottaa melkein 40 vuotta.

  

Pitkä suunnittelu kulminoitui kahden viikon matkaan, 

jonka aikana matkustimme Lännestä Itään ja Euroopasta Aasiaan. 

 

Lensimme Georgiaan Istanbulin kautta, joten oli luonnollista viettää Bosborin salmen rantamaisemissa muutama päivä. Katsastimme Hagia Sofian, Sinisen moskeijan, Suuren basaarin ja Galatan sillan.

Purjehdimme Aasian puolelle nauttimaan paistettuja silakoita ja katselemaan, 

kun aurinko laski Eurooppaan.

Istanbulin uudella lentokentällä vierähti hyvä tovi, sillä kenttä on todella iso. Siellä kohtasimme yllättäen myös Rovaniemen matkailumainokset. Emme kuitenkaan hypänneet joulupukkikoneeseen, vaan lensimme turkkilaisin siivin kohti unelmaa:

Georgian pääkaupungin lentokenttä oli pieni ja kompakti. Puksuttelimme hitaasti ja nostalgisesti keskelle Tbilisiä paikallisjunalla. Olimme päättäneet, että nyt nautitaan joka minuutista eikä hötkyillä.

Tbilisi (georg. თბილისი, ) on Georgian pääkaupunki ja maan suurin kaupunki. Se sijaitsee Mtkvari-joen varrella maan itäosassa. Kaupungissa asuu reilu miljoona ihmistä.

Tbilisin keskustan ympärillä on vuoria, joilta aukeaa komea näköala alas jokivarteen. Ylhäältä näkee hyvin tbilisiläisten moderneja arkkitehtuurihelmiä:

Valtion virastotalo

Rauhan silta

Musiikki- ja näyttelyhallit

Tbilisin arkkitehtuuri edustaa kaikkia tyylisuuntia 300-luvulta nykypäivään. Länttä ja Itää, Eurooppaa ja Aasiaa. Neuvostoajan kolhoa mahtipontisuutta unohtamatta.

Vanha Tbilisi sijaitsee kaupungin sydämessä, ja siihen kuuluu useita historiallisia kaupunginosia: ylempi ja alempi Kala, Abanotubani, Kharpukhi, Isani, Avlabari, Sololaki, Vera ja Garetubani. Vanhassa Tbilisissä on perinteistä arkkitehtuuria puuparvekkeineen ja kapeine kujineen.

 

 

Vanhan kaupungin ytimessä on Abanotubanin eli rikkikylpylöiden alue. Kylpylöistä tunnetuin on keskiaasialaiseen tyyliin rakennettu Orbeliani-kylpylä. Sinne siis!

Rikkikylpy oli kuuma ja lemuava. 

Ympäristö oli niin ylenpalttinen, että Vanha herra halusi lemuta toisenkin kerran ;)

Elvyttävän kylpemisen jälkeen maistui kakku jos toinenkin puolimakean kuohuviinin tahi punaviinin kera. Viininteon georgialaiset osaavat!

Georgialaiset rakastavat ruokaa. Tori notkuu herkkuja ja juomia. Kuvassa seisova Askenelin Khvanchkara-punkku oli muuten Gruusian Mahtavan Pojan eli Josif Stalinin lemppariviini. Maistui meillekin!

Toinen Gruusian Mahtava Poika on Niko Pirosmani, suuri taiteilija. Se, josta Alla Pugatšova renkutti 1980-luvulla Miljoona, miljoona ruusua -biisissän. Georgian kansallismuseossa oli oiva kattaus Pirosmanin taidetta, josta sain tänä kesällä alkupaloja Tallinnassa (KLIK). Pirosmani on niin tärkeä georgialaisille, että nälkätaiteilijan taide on valjastettu sumeilematta kapitalistisiin tarkoituksiin:

 

Georgialaisille on omanlaisensa mielenlaatu. Se näyttäytyy yltäkylläisyytenä, vitsikkyytenä, omien perinteiden raikkaina tuulahduksina. Vai mitä sanot?

 

Venäjän kielellä pärjää joka paikassa (maan suurimman matkailijaryhmän muodostavat venäläiset), mutta ilmiselvästi vuonna 1991 tapahtunut itsenäistyminen on aiheuttanut sen, että nuori polvi puhuu venäjää huonommin kuin englantia. Georgian oma kieli on georgia. Georgiaa kirjoitetaan omilla aakkosillaan, joissa on 33 kirjainta. Georgiaa puhuu äidinkielenään noin 4,5 miljoonaa ihmistä.

Teimme nostalgiamatka neukkuaikoihin vierailemalla kirpparilla:

Tehty SNTL:ssa.

Sosialistisessa Neuvostotasavaltojen liitossa tehtyä tavaraa löytyi laidasta laitaa:

Toinen nostalgiapläjäys tulvahti naamalle, kun laskeuduimme Tbilisin metroon:

Kolmas nostalgia-aalto heräsi, kun pääsin ruuskaamaan vanhoja kirjoja pitkin kadunvarsia

- ihan kuin entisessä Leningradissa.

Neljännen kerran nostalgia alkoi naurattaa, kun kävelimme torilla:

Varsinainen nostalgiaistunto pidettiin Tbilisin päärautatieaseman edustalla:

Istuimme jalkakäytävän reunalla ja katselimme sinne tänne säntäileviä tbilisiläisiä. Lämpömittari huiteli 27 plusasteessa. Asfaltti pehmeni, kulkukoirat läähättivät, saslikki kärysi, basso jumputti, autot tööttäilivät, kaupustelijat huusivat. Istuimme hiljaa, ja annoimme melkein 40 vuoden täyttyä. Täydellinen hetki.

Teimme parin päivän pyrähdyksen Mustanmeren rannalle Batumin rantakaupunkiin. 

Sinne matkustettiin huipputimmillä sveitsiläisellä junalla.

Batumi oli ihana!

 

Lempeä ilma, palmuja, pitkiä rantoja, ihania bulevardeja ja kauniita puistoja.

    

  

Maailma näyttää erilaiselta erilaista taustaa vasten, eikö vaan?

 

Rantapuisto oli vanhanaikaisen kaunis:

 

Sesonki veteli viimeisiään. 

Batumi on pikkuhiljaa karistamassa neuvostoleimaa harteiltaan.

Kehittyykö kehitys oikeaan suuntaan?

 

 

Uudesta pintakiillosta huolimatta perusgeorgialaisuus maistui joka askeleella. 

Se tuoksui ja se metelöi. 

Se oli.

Nam nam nam.

 

Kotiinlähtö teki tiukkaa. Todella tiukkaa. Niin paljon jäi näkemättä, maistamatta, haistamatta, koskettamatta ja kokematta. Mutta sehän on oikeastaan hyvä, sillä Istanbulin lentokentän toivomuspuun kaikenmaailmankielisten toivomusten joukkoon taisi sujahtaa pieni suomenkielinen toivomus paluusta Georgiaan.

Melkein 40-vuotiaasta unelmasta tuli totta.

Olen kiitollinen.

Vanha rouva