Kokoomataideteos nimeltä seljanka

Venäläisruokien ehdottomiin suosikkeihini kuuluu seljanka. Se on keitto, joka voidaan tehdä lihasta, kalasta tai sienistä. Nimensä seljanka on saanut venäjän kielen adjektiivista sel'skij, mikä tarkoittaa maalaista. Ennen vanhaan kun oli laajalla Venäjän maalla tapana, että maalaiset kumosivat kattilaan sitä, mitä ruokakomerosta sattui löytymään ja keittivät tuhdin sopan nälkänsä pitimiksi.

Joten ei muuta kuin lihaseljankan tekoon, kun Vanha herra oli aikansa haikaillut tuon nostalgisen soppansa perään. Siihen tarvititsin tällä kertaa (ensi kuussa tarvikelista on takuulla toisenlainen):

·         800 g sian ja naudan lihaa

·         200 g keittokinkkua

·         muutama tulinen makkara tai pätkä metvurstia

·         3 sipulia

·         2 porkkanaa

·         papuja (ei tarpeellisia, mutta ah niin kaunistavia)

·         4 suolakurkkua

·         kapriksia

·         oliiveja

·         tomaattipyrettä

·         sitruuna

·         laakerinlehtiä, mustapippureita, suolaa, persiljaa

·         voita

Ruttuutin lihat ensin kypsiksi muutamassa litrassa vettä. Kuorin vaahdon huolella ennen kuin kopsautin lihankeittokattilaan kokonaiset porkkanat ja yhden lohkomani sipulin. Sipulin rippeet ja liiat rasvat imeneet porkkanat siivilöin kattilasta siinä vaiheessa, kun liha oli kypsynyt. Nostin lihat kattilasta, kuutioin ja lumpsautin takaisin liemeen.

Sillä aikaa kun liha kiehui ja kuhisi, leikkasin kinkun ja makkarat kuutioiksi. Sama kohtalo iski suolakurkkuihin ja loppuihin sipuleihin. Käytin kaikkia paistinpannulla voissa tirisemässä.

Sitten alkoi kokoomataideteoksen luominen. Lihojen kanssa samaan pataan pääsivät niin makkarat, kinkut kuin sipuli-kurkkupaistikkaatkin. Sitten perään muut aineet sitruunaa lukuunottamatta. Ruttuutusta varttitunnin verran hiljaisella tulella. Maistelua, sekoittelua, maistelua ja puuttuvien makujen lisäämistä. Sitten lämpö nollille ja puolen tunnin verran malttamatonta odottelua. Kun vihdoin panin seljankan tarjolle, leikkasin lautaselle ohuita sitruunaviipaleita ja lätkäisin ison kökön smetanaa viereen. A vot!

Elämäni parasta lihaseljankaa olen nauttinut Vanhan herran kanssa Minskin Planeta-hotellissa, kun asustimme Valko-Venäjällä vuoden verran. Suolaisen höyryävä, aromaattisen tuoksuva, paksun pönäkkä sekametelisoppa virvoitti lauantairiennoissa nuupahtaneet vientiponnistelijat kummasti. Olimme salaa aivan varmoja, että kokki heitteli ohi kulkiessaan viikon aikana yli jääneet lihat, makkarat sun muut tähteet isoon seljankapataan. Niin viikon lopulla oli tarjolla kaupunkilaistunut versio maalaisseljankasta.

Vanha rouva muistelee