Taivaallista ja maallista

Vietimme Balkanilla kolme viikkoa huhtikuussa. Ensimmäinen vierailukohteemme oli kaunis ja pyhä Ohridin kaupunki Pohjois-Makedonian lounaisosassa. Ohrid kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon sekä kulttuuri- että luontoarvojensa ansiosta.

Ohrid perustettiin antiikin aikaan. Arkeologiset kaivaukset kertovat alueen kääntyneen varhain kristinuskoon. Vuosina 990-1015 Ohrid oli ensimmäisen Bulgarian keisarikunnan pääkaupunki ja vuosina 990–1018 Bulgarian patriarkaatin keskus. 

Ohridin luostareissa on laadittu uskonnollisia tekstejä muinaiskirkkoslaaviksi 800-luvulta lähtien. Pyhä Klement Ohridilainen  kehitti kyrillistä aakkostoa ja perusti Ohridin Pyhän Panteleimonin luostariin nykyisen Pohjois-Makedonian alueen ensimmäisen luostarikirjaston. Ohridin patriarkaatti oli vastuussa suurimmasta osasta Balkanin ortodokseja 1700-luvulle asti.  Osmanit valloittivat  Ohridin 1300-luvun lopussa. Osmanien hallussa Ohrid oli vuoteen 1912 asti. 

Legendan mukaan Ohridissa oli aikoinaan 365 kirkkoa, yksi jokaiselle päivälle. Lähes kaikki säilyneet kirkot ovat bysanttilaisten rakentamia. Keskiajalla Ohridia kutsuttiin ”slaavilaiseksi Jerusalemiksi”. Ohridin nähtävyyksistä ehkä tunnetuin on Pyhän Kaneon Johanneksen kirkko 1200-luvulta:

   

Kuningas Samuilin linnoitus 900-luvun paikkeilta kohoaa pikkukaupungin ylle. Linnoituksen muureilta aukeaa mitä kaunein näköala kaupunkiin ja Ohrid-järvelle.

Ohrid-järvi on Euroopan vanhin ja Balkanin syvin järvi Pohjois-Makedonian ja Albanian vuoristoisella rajaseudulla. Järven syvyys on suurimmillaan 288 m. Järven pinta-ala on 358 km². Järven eliöstöstä yli 200 lajia on kotoperäisiä. Ohridin taimen lienee kuuluisin, ja sitä tottakai maistettiin.  

Ohrid oli huhtikuun alkupuolella sangen rauhallinen. Turistisesonki ei ollut vielä alkanut, joten osa ravintoloista ja kahviloista oli säpissä. Paikalliset olivat hyvin ihmeissään, että kaksi ulkomaalaista putkahti bussilla heidän kaupunkiinsa ramadanin aikana. 

 

Kevättä aloittelevasta Ohridista otimme bussin Pohjois-Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Kirsikankukkien takana näet vilahduksen tykityksestä, mikä meitä odotti pienen valtakunnan pienessä pääkaupungissa:

 

 

Hulvaton määrä patsaita tervehti meitä kaupungin ydinkeskustassa:

   

Patsaansa olivat saaneet myös sotaisat sankarit ja muuten vain tärkeät tyypit:

   

Siltaukkoja (taiteilijoita, säveltäjiä, sotureita, valtiomiehiä, runoilijoita, näyttelijöitä yms. kansakunnan miespuolista kermaa) oli parin metrin välein: 

 

Naisia näkyi harvemmin:

 

Mykistävin veistoksilla koristeltu suihkulähde löytyy basaariin menevältä kävelytieltä:

 

Kuvien jättiläinen on nimeltään Filippos II. Hän oli Makedonian kuningas vuosina 359–336 eKr. Filippos yhdisti hajanaisen Makedonian voimakkaaksi kuningaskunnaksi. Hän sai valtaansa ympäröivät alueet. Hänen poikansa Aleksanteri Suuri toteutti isänsä suunnitelman ja valtasi koko Persian valtakunnan - ja vähän enemmänkin. 

Kannatti seisoa Filippoksen suihkulähteen edessä. Vesisuihkut ja -sumu tekevät veistoksesta elävän ja alati muuttuvan kokonaisuuden.

 

Skopjesta löytyy myös riemukaari. Se yhdessä veistosten ja tuunattujen julkisten rakennusten kanssa on osa Makedonian valtion Skopje 2014 -projektia. Projektin tarkoituksena oli korostaa pohjoismakedonialaisten pitkää ja kunniakasta historiaa. Vuonna 2009 alkaneen jättihankkeen avulla ydinkeskustaan pystytettiin satoja veistoksia. Samalla Jugoslavian aikaiset betonirakennukset päätettiin tuunata "antiikkiseksi" taustaksi veistoksille. Noin 10 vuoden aikana patsaita valmistui satoja. Kukaan ei tiedä niiden tarkkaa määrää eikä veistäjiä. 

Miksi säkkitolkulla miljoonia on laitettu moiseen historian kasvojenkohotukseen yhdessä Euroopan köyhimmistä maista? Pinnat rapistuvat ja styroksirakenteet paljastuvat. Kosmeettinen kirurgia ja botoksi eivät tässäkään tapauksessa anna pysyviä tuloksia:

Skopje on käveltävän pieni kaupunki. Ruoka on hyvää, ihmiset mukavia ja patsaita piisaa! Hulvattomuuskerroin on Euroopan huippua! Pohjois-Makedonia vei sydämen kertaheitolla. 

Vanha rouva