28.1.2023

Käpysavotta

   

Tammikuinen sää on ollut hanurista. Ensin lutuutti vettä monta päivää. Sen jälkeen lumesta oli jäljellä pelkät rippeet ja pihalla piti melkein ryömiä, niin liukas peili se oli. Sitten tuli myrsky, joka ravisteli käpyapajat kartanolle. Käpyjä kertyi etupihalta kottikärryllinen. 

Pihatarkastaja totesi ykskantaan, ettei emännän kannata loikkia takapihalle. Siellä odottaa kevään tullen jättisuuri käpysavotta. Tarkastaja passitti minut sisähommiin, ettei sielu saa lommoja. Tarkastaja nimittäin alkoi tarkastaa ruusupensaita.


Posti toi 1,5 kiloa punaista villalankaa. Vyyhtien keriminen alkaa heti, kun Vanha herra rauhoittuu telkkarin eteen. Langasta on tarkoitus synnyttää villatakki.


Villatakkia ei ole voinut aloittaa, sillä ensin piti saattaa valmiiksi pitkä kaulahuivi. Ihastui niin edelliseen huiviin, että pitihän minun tehdä toinen samanmoinen. Lankaa jäi kaksi kerää, joten ennen villatakkisavottaa kudon vielä piippalakin. Jos joku on tämän huivin ohjetta vailla, se löytyy Meillä kotona -lehden netistä nimellä Pellavahuivi pitsineuleella.

Ei muuta kuin kutomaan, ettei tarvitse mennä jatkamaan käpysavottaa.

Vanha rouva

10 kommenttia:

  1. Kaunista pitsinuletta on huivissasi. Minä taitaisin haravoida ennemmin käpyjä kuin tikutella pitsiä. Edellisissä pitsineuleissani silmukat tippu ja ohje hyppi silmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen! Aloitin pitsineulebaskeria - nurkkaan lensi tekele ja ohje takkaan ;(

      Poista
  2. Oooooh - siitä on aikaa kun olen keränyt lankaa... eli veit lapsuusmuistoihin, olin vuoroon vyyhdin pidin, vuoroon kerijä ihanan mummini kanssa!! Heleää helmikuuta ja puikkojen helinää taitaa kuulua siellä myös ahkerasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin opettelin lankavyyhden pitelyn ja kerimisen mummultani!

      Poista
  3. Ompa siinä kerittävää . Minä olen joskus myös kerinyt kahden tuolin selkämyksen turvin . Nyt en ole vuosiin ostanut vyyhdeissä . Sinulla on suuri urakka edessä tuon villatakin kanssa ja komean huivin vielä olet kutonut upea on ja väri hyvä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kerimistä. Taidan tehdä sen suojasäällä terassilla. Ettei pölyä pirtissä ;)

      Poista
  4. Nythän se on helppo kerätä kävyt tulevia projekteja varten. Ei tarvitse sen takia puihin kiivetä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vain "muutaman" saatoin ottaa talteen...

      Poista
  5. Apua - siellä huiviohjeessa lukee "kangankierto". :D
    Miten teit nuo reunat? Aina oikein?
    Oi, huomenna päästään helmikuuhun, jippii! Kakkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reunat aina oikein. Kannattaa lukea ohjeesta myös kommentit. Minä en meinannut millään päästä alkuun, mutta kommentit auttoivat eteenpäin. Nyt sujuu jo.

      Poista