31.1.2022

Ohutta ja paksua


Isoveljestä kutaisin sukat nelosen puikoilla. Olipahan mukavaa kutoa paksusta langasta, sillä pitkään olen tikuttanut sukkia ohuesta Sisusta puikoilla 2,5. Pipon värkkäsin kolminkertaisella langalla: kaksi Sisua ja yksi angora. Pipossa on kaksinkertainen käännös. On muuten lämmin.


Yllä Sisusta kudottuja ohkoisia sukkia. Niiden värimaailmaan passaavat puna-violetit nilkkurit. Ne kudoin paksummasta joutolangasta nelosen puikoilla. Ne on tarkoitettu lämmittämään nilkkoja, kun jalkaan sujahtavat matalavartiset ulkoilukengät. 

Nyt menen värkkäämään jotain ihan muuta. Ja se on Sartsan syytä ;)

Vanha rouva

23.1.2022

Puolijoukkueteltta

 

Taas tätä. Eroa edellisiin hurtuukeihin on sentään syvä V-pääntie ja A-linja. Pötkömallinen ei enää tunnu hyvältä päällä, kun muodot valuvat kummasti alaspäin. Lieneekö maan vetovoima?

Virkkasin hurtuukin Sandnes Garnin Sisusta. Lanka on 80 % konepestävää villaa ja 20 % nailonia. Pestävä ja kestävä. Käytin koukkua 5. En käyttänyt mitään mallia, vaan sompasin menemään oman vartalon mukaan. Virkkuumalli sentään on tuttu ja turvallinen Kaisla. Lankaa kului yhteensä 444 grammaa.

Miehustan reunoihin virkkasin alaspäin levenevät kiilat, jotta hurtuukista tulisi hulmuava ja väljä. Pääntien huolittelin kiinteillä silmukoilla. Hihansuihin ja helmaan virkkasin aallot.  

  

Inhoan vyötäröä nuolevia vaatteita, jotka kinnaavat ja kuristavat, puristavat ja ahdistavat. Nyt on kunnon puolijoukkueteltta, kuten Vanha herra niin sulokkaasti asian ilmaisi. 

Vanha rouva

16.1.2022

Kotirannan ihmeitä


Myrskytuuli puhalsi vettä vanhan jään päälle. Pakkanen teki taikojaan ja nyt kotiranta on täynnä ihmeitä. Hetki laskevan auringon valossa on luotu hiljentymiselle ja kiittämiselle. 



On purjeita ja paasia, rypylää ja rosoa. Timanttejakin löytyy merenaukean verran. Lapikkaan alla ratisee, ritisee ja paukkuu. Aurinko maalaa punakeltaisella pensselillä ja pilvet karkaavat, kiemurtelevat ja savuavat.



Joskus maailma on niin pieniä ihmeitä täynnä, että itseään kaikkivoipaiseksi luulottelevan ihmisen on kumarruttava, polvistuttava ja laskeuduttava navalleen jään pinnalle. Silloin aika pysähtyy ja maailma on hyytävän hetken kaunis.


Hyvää uutta vuotta!

Vanha rouva


26.12.2021

Kun ei mahdu ovesta ulos

 

 

Sain sätkyn koronan vietyä kaikki työt. Kostin koronalle värkkäämällä sen seitsemän sorttia pikkuleipiä. Mukana hyviksi havaittuja, mutta sangen huonosti säilyviä kaneliässiä ja vadelmasydämiä. Tämän vuoden uutuutena tein taateli-pähkinä-viipaleita ja kanelilla maustettuja kirsikkaleivoksia.

Leenan pyynnöstä kirsikkaleivosten ohje: Sekoita pohjaa varten 3 dl sulatettua voita, 3 dl fariinisokeria ja 3 dl siirappia, 9 dl maustamatonta jukurttia (piimäkin käy), 15 dl vehnäjauhoja, 4 tl soodaa, 4 tl kanelia ja 4 tl vaniljasokeria. Kaada pohjataikina syvälle uunipellille ja tasoita. Sivele pintaan purkillinen Pirkan rommi-kirsikkamarmeladia, joka on paistonkestävää. Paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa n. 40 min. Ota uunista ja valele pohja tujauksella rommi-vesi-seosta. Ei tarvitse välttämättä tujauttaa, mutta kyllä se tekee poikaa. Leikkaa sopiviksi palasiksi ja koristele esim. laineilla. Laineet saat aikaiseksi vatkaamalla 4 dl kermaa vaahdoksi ja lisäämällä vaahtoon 400 g maustamatonta tuorejuustoa. Sokeria laineisiin ei välttämättä tarvitse, sillä kakku on sinällään makeaa. 


Suolaiseksi tarjottavaksi tein elämäni ensimmäisen kerran saaristolaisleipää, jonka päälle pääsi siianmätiä semtanassa. Toinen suolainen uutuus oli piparikupposet, joihin pursotin auramoussea (150 g auramurua ja 0,5 dl kermaa vaivataan tasaiseksi, lisätään valkopippuria ja sitruunamehua maun mukaan ja lopuksi vaahdotetaan 1,5 dl kermaa, mihin auratahna vatkataan).

 

Kyllä pysyy korona loitolla, kun ei mahdu ovesta ulos ;)

Vanha rouva