Hieman jo harmaantunut

Huushollista ei löydy muuta harmaata kuin intin vanha villahuopa, josta olen ommellut päällisen puusohvalle. Kasasin sohvalle kaksi rakkainta kirjamuistoani:

 

Tsehovin valitut novellit alkukielellä raahasin rinkassa Suomeen vuonna 1981 Haifasta. Tuolloin venäjän kielen taitoni ei ollut häävi, joten kirjojen marginaalit ovat täynnä suomennosmerkintöjä sanakirjoista.

Toinen kirja-aarre on Osip Mandelstamin kootut runot ja lyhyet kertomukset. Ne tilasin Pariisista vuonna 1983. Kun maailma murjoo, sytytän kynttilän ja luen viisaita sanoja. 

Tenon rannalta on vuosien varrella tullut kerättyä toinen toistaan kauniimpia ajopuita. Niistä olen kotona tehtaillut harmaita kötöstyksiä:

Jättipotti löytyi monta vuotta sitten Norjasta, Varangin vuonon rantamailta. Haukoin henkeäni ja meinasin saada laakin. Vanha herra ei nääs lupautunut kantamaan kiven kiveä autoon. Hövelisti mies kuitenkin lupasi minulle yhden kiven, jos itse kannan sen ylös rinnettä.

Ranta oli täynnänsä toinen toistaan kauniimpia kiviä. Oli harmaita, oli valkoisia, oli sinertäviä ja oli punertavia. Oli pyöreitä, oli soikeita, oli latuskoja, oli kolmionmallisia. Kaikki sileitä ja lähestulkoon samettisia. Tiedän, ettei luonnosta saa kahmia mukaansa mitä sattuu. Mutta yhden pienen harmauden kiikutin kotiin ja asetin näytille:

 

Satavuotiaat harmaantuneet laudat löytyivät keittiömme rossipohjasta remontin yhteydessä. Niistä naapurinmies leikkasi minulle sisustuslautoja. Ne ovat kauniita, ainutlaatuisia ja korvaamattomia aarteitani.

Itselleni en ole ikinä kutonut harmaita vaatteita. Vanhalle herralle ja sisarelleni kyllä. Tämä sukkapari on vuosien takaa. 

Tämä HARMAA juttu on vastaukseni Repolaisen värihaasteeseen (KLIK). Aikaisemmin olen ollut keltainen, vihreä, sininen, punainen, ruskea, sateenkaarenvärinen, valkoinen, violetti, musta ja oranssi. Värini löytyvät Ihastus-kategoriasta. 

Terveisin

Vanha rouva, hieman jo harmaantunut