Kranssittaa

Nyt iski kranssitus. Ensimmäisenä pääsi käsittelyyn valmis olkipohja, joka sellaisenaankin on kaunis. Mutta kun tuli Seinäjoelta hankittua betonisia kärpässieniä ja tikun nokkaan pistettyjä mansikoita, piti emännän päästä ne johonkin tökkäämään. Piha on täynnä putoilevia kuusenkäpyjä ja talventörröttäjiä, joista oli suuri apu runsautta hakiessani. Muutama Vanhan herran valkosipulikin katosi noin vain omille teilleen.

Nauha löytyi omasta varastosta ja pakkausmateriaalina palvellut olkihöytyvä Vanhan herran roskiksesta. Kun oli valmista, naulasin tekeleeni eteisen seinään:

Karsin kuusenoksia aidanpielestä. Hyödynsin oksat kahdessa havutyössä. Siinä sivussa meni kopallinen jäkälää ja yksi kellokanerva. Ensimmäinen kranssitus oli tavallinen pyöreä renkula, jonka naulasin alahuoneen seinään ohikulkijoiden katseltavaksi:

Pyöreitä kransseja tulee tehtyä aina. Niihin on jotenkin tottunut ja turtunut. Mutta voisiko kranssi olla suora? Kokeilin kranssituksen sijasta tikutusta. Löysin puutarhavarastosta reilun metrin mittaisen virkaheiton puukepakon, jonka naamioin havuilla suoraksi tikutukseksi ulko-oven pieneen. Tökkäsin siihen muutaman seinäjokisen mansikankin talitinttien riemuksi.

 

Ulko-oven seutu näyttää vielä kovin aneemiselta minun mittapuideni mukaan. Minkähän aidanpielen seuraavaksi karsisin? Käpyjäkin olisi, mutta mustikanvarpuja ei...

Pitääpä tuumailla, ettei kranssittaminen vaan lopahda.

Vanha rouva