25.3.2017

Pinkki vetää viimeisiään

Vuosi väriterapiaa -haasteen maaliskuu on vaaleanpunainen (KLIK). Nyt pinkki kuukauteni vetää viimeisiään. Sen verran ällö vaaleanpunainen väri minusta on, että päätin lopettaa vaalenpunaisen maaliskuuni yliällöllä tavalla:


Leivoin pienen kakkupohjan. Jaoin pohjan kolmeen osaan ja laitoin kumpaankiin väliin ensin omatekemää omenamarmeladia ja sen päälle banaaniviipaleita sitruunamehun kera. Banaanien päälle lusikoin mansikkarahkaa. Leikkuulauta kakun päälle ja kakku jääkaappiin yöksi mehustumaan.

Tänä aamuna kaulin paketillisen vaaleanpunaista sokerimassaa ohueksi. Laapin ensin kakun päälle omenamarmeladia ja painelin sitten sokerimassalevyn kakun pintaan. Alareunasta tuli niin kammottavan ruma, että se oli pakko meikata piiloon pinkillä helminauhalla ;)

Liiteristä löytyi suuria ja mehukkaita mansikoita, joista tein koristuksen kakun päälle. Tämä on minun mittapuuni mukaan aika omituinen täytekakku, sillä siinä ei ole lusikallistakaan kermaa! Mutta hyvää oli, mehevää ja raikasta.


Vaalenapunainen maaliskuu vaihtuu ihan kohta korallinpunaiseen huhtikuuhun. Olen pikkuhiljaa lohkaissut pinkiltä väriltä aikaa korallinpunaiselle:


Vielä on paljon kudottavaa ja virkattavaa, jotta huhtikuun työ on valmis. Mikä se on? Se selviää sitten huhtikuussa! Toistaiseksi kudon nautiskellen ja nautin kudoskellen vaalenpunaisista tulppaaneista ja pinkeistä suklaamunista.

Vanha rouva

16 kommenttia:

  1. Minä tykkään pinkistä, sopivassa paikassa.
    On kyllä niin herkullisen näköinen kakku, että ihan tässä vesi herahtaa kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kauan sitten minulla oli jopa pinkit korkokengät, vau!

      Poista
  2. Miten kaunis ja herkulliselta kuulostava kakku. Banaani kuuluu ehdottomasti täytekakun sisään, ainakin meillä :) Nyt kyllä alkoi niin tekemään täytekakkua mieli, että on lyötävä ainakin marmelaadia leivän päälle kun ei kakkua ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banaani on Vanhan herran lemppari kakun välissä. Toinen on mansikkaviipaleet. Itse tykkään omenasta. Joten kummallekin jotain tässä kakussa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Toisen kerran elämässäni käytin sokerimassaa. Mielenkiintoinen tuttavuus.

      Poista
  4. Voi,minä vesi kielellä katselen sinun kakkuasi. Sokerit ovat niin pielessä ettei puhettakaan,että saisin syödä makeaa tai rasvaista. Suklaamuniakin,voi,voi. Nyt innolla odotan mitä sinun neuleesta tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi kuvien katselu ei heilauta sokereita mihinkään suuntaan - ota toinenkin palanen.

      Poista
  5. Hitsi, meillä on vain pannupullaa hillon kanssa. Banaanitkin ovat pussissa kuivattuina lastuina. Nyt kyllä rupes tekee mieli jotain tosi makeaa. Kakkusi näyttää niin herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannupullakaan hillon kera ei kuulosta kovin pahalta ;)

      Poista
  6. Pinkki ihanuus - mä vaan ihastelisin ja miettisin kehtaisko lohkaista palasta noin kauniista luomuksesta - onneksi on kamerat jotta saa ikuistettua muistoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, me kaksi leikattais kakusta vain kaksi palasta yhdellä taitavalla viillolla - toinen puoli kakkua sulle ja toinen mulle.

      Poista
  7. No jopas on kakku, kuolaan täällä ruudun toisella puolella. Mahtavan kokoisia mansikoita olet löytänyt! :D Ja nyt olen kyllä valtavan utelias tuon korallinpunaisen huhtikuun suhteen, jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korallinen huhtikuu alkaa ihan kohta... vielä hiha ja jotain muuta odottaa syntymistään...

      Poista
  8. No kyllä mäkin voisin pinkistä luopua just tuolla tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ala tulla sitten tänne lähikentän tuntumaan, hopi hopi!

      Poista