22.9.2015

Syyskuussa

 

Syyskuussa luonto riehaantuu värileikkiin. Illat ovat jo tummia, mutta joskus tihentyvän pimeyden läpäisee valo: aurinko, sateenkaari, lehtien kulta. Pieni ihminen tiirailee taivaalle milloin kultaista kehrää, milloin tuikkivia tähtiä, milloin mustanpuhuvia sadepilviä. Ihmiselle on suotu nöyrän katselijan rooli Luojan suuressa syysnäytelmässä.

 

Syyskuussa luonto jakelee eriskummallisia lahjojaan. Ensin merestä nousi kampela, tuo mulkosilmäinen ja hyvänmakuinen ihmekala, jonka Vanha herra on edellisen kerran narrannut 25 vuotta sitten näiltä vesiltä. Sitten viltin päälle lennähti uppiniskainen perhonen, joka ei kutittelusta huolimatta suostunut leväyttämään auki kauniita siipiään.

 

Syyskuussa luonto esittelee designiaan. Miten kauniisti sininen kukka tulee esiin punastuneita lehtiä vasten! Miten ihmeessä se on rakentanut keskelleen valkoisten viivojen arkkitehtuuria? Entäs sitten ekopakkaamisen mestariluomus - härkäpapu. Ensin on paksu ja pitkä palko. Sisäpinnan pehmoinen nukka hellii pulleita papusia. Vasta kun kalvakka kuori on puristettu keitetyn pavun pinnalta pois, paljastuu raikkaan vihreä herkkunen, niin mehevä ja niin hyvänmakuinen.


Syyskuu on ihmeellinen kuukausi. Vielä on ilmassa ripaus kesää, mutta jo aimo annos syksyä. Talvelle tietä tekevät niin oravat kuin ihmisetkin. Kunhan vain muistaisivat välillä pysähtyä hengittämään putoavien lehtien tuoksua.

Vanha rouva

6 kommenttia:

  1. Syksy on kaunista.
    Mitäpä jos tuo kampela olikin se sadun taika-kampela joka toteutti ne kolme toivetta.Kokeilitteko? :)

    VastaaPoista
  2. Tänne tulee päivityksiä,että en perässä pysy! Syksy on ihana. minä niin tykkään syksystäkin:) Ja kun tässä on kaikkee kivaa odotettavissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ei perässä pysy tuon rouvan postauksissa - ja kivaa on tiedossa, jos vaikka ja jos... ;)

      Poista
  3. Onpa teillä kaunis ruska, toista se on meillä!

    VastaaPoista
  4. Upea kuva sateenkaaresta! Savustettu kampela on ihanaa herkkua:-)

    VastaaPoista
  5. Hui, hienoja otoksia!!! Tuo kala on melko veret seisauttava! :)

    VastaaPoista