17.3.2014

Pitäis tehdä joskus

Minulla on paha listamania. Paksun muistikirjani välissä on listat:

  • leivottavista herkuista, 
  • kokattavista ruoista,
  • ommeltavista vaatteista,
  • värkättävistä koristuksista,
  • kudottavista villapaidoista,
  • virkattavista liinoista,
  • hankittavista puutarhakasveista
  • jne jne jne

Ideoita putkahtelee kirjoista, lehdistä, telkkarista, netistä, ystäviltä, matkoilta... Jos en kirjaisi ideoita listoihini, unohtaisin puolet ihanista ideoista. Jos niin kävisi, olisinko helpottunut, hermostunut, tuheentunut vai haltioissani? Tiedä häntä.








Tänään lyhensin leipomislistaani kolmen herkun verran. Ensimmäiseksi tein banaani-suklaa-keikauskakun. Keikauskakku on taivaallisen hyvää, makeaa ja herkullista. Kannatti listata!







Viitisen vuotta sitten, kun macaronit pomppasivat koko leipovan kansan tietoisuuteen, työtoverini päätti kokeilla niitä. Minä herkuttelin ja maiskuttelin etukäteen mielessäni odottaessani maistiaisia. Leivontaurakan jälkeisenä päivänä töihin tuli myrtynyt toveri ja kommenttina kajahti H-vettiin moiset lituskat äklötykset. 

Saat siis olla varma, että minua jännitti tarttua tähän mahdottomalta tuntuvaan reseptiin. Tartuin kuitenkin ja tässä lopputulos: vaaleanpunaiset valkosuklaa-kirsikka-macaronit. 

Vanha herra katseli macaronejani silmät ihmetyksestä selällään. Miesparka kun luuli saavansa ruoaksi makaroonilootaa :)

Makeiden listaherkkujeni lisäksi leivoin suolaisen papupiirakan, ajan hermolla kun halusin olla. Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa työskentelevän asiantuntijakaartin laatimien uusien ruokasuositusten innoittamana ruuskasin isojen ruokakauppojen papuhyllyt. Hyvät hyssykät, että oli takkusten takana löytää tavallisten herneitten lisäksi noita autuaaksi tekeviä papuja ja linssejä. Joskus kauan sitten olen idättänyt mungpapuja ja alfalfa-herneitä. Erilaisia purkkipapujakin olen syönyt - varsinkin Englannin aikoinani. Mutta nyt löysin kuivatavarana vain härkäpapuja. 

Pavut pitää huuhtoa hyvin. Sitten niitä seisotetaan runsaassa vedessä yön yli. Sitten taas huuhdotaan ja lopuksi keitetään tunnin verran suolavedessä. Ei siis mitää ex-tempore-aineksia. Kannattaa valmistaa kerralla isompi annos papuja ja pakastaa pienissä erissä vastaisuuden varalle. Niin minä ainakin tein.

Piirakkapohjani on tietysti Myllyn paras -pyöreä pohja suolaiseen leivontaan. Pohjan päälle kuullotin pari silputtua sipulia ja kesäkurpitsan. Mautoin kasvismössön suolalla, mustapippurirouheella ja meiramilla. Täytteen päälle kaadoin ranskankermapurkista ja kahdesta munasta vispaamani seoksen. Lopuksi nakkelin piirakalle pari desiä kypsiä papuja. Paistoin piirakkaa 175 asteessa uunin alatasolla puolisen tuntia.

Vanha herra nyrpisteli nokkaansa papupiirakalleni. Raukka kun oli koko päivän odottanut sitä makaroonilootaa. Mutta niin vaan meni piirakkaa aimo annos alas salaatin kera. Mies tiesi kokemuksesta, että vasta sitten olivat vuorossa muut listaherkut!

Vanha rouva

5 kommenttia:

  1. Hyvät hyssyrät,oikein lista kaikista tekemisistä ja herkuista!! Ja minä vaan teen mitä milloinkin mieleeni juolahtaa tai en tee,jos sellaiselle päälle satun. Minä myös teen teille lähtöä,varmaan nyt yöjunalla,että ehdin aamupalaksi syömään sun herkkuja,joita vesi kielellä täällä ihastelen. Oi,oi mitkä macaronit! Katsoitkos eilen Suomen paras leipuri ohjelmaa,siinä myös tehtiin macaroneja sekä makealla,että suolaisella täytteellä.

    VastaaPoista
  2. Nyt en ala, siulla on noin paljon ihania herkkuja ja oot siellä kaukana, sillä maistuis nuo miullekkin:)
    Mutta eipä tule kiloja katselemisesta.

    VastaaPoista
  3. Vallan ahkerana olet ollut ja todella makoisan näköistä olet leiponut, namskis :)
    Ps. Nuo ruusupallot ovat aivan ihania <3

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset kirjalliset kokoelmat jäävät minulla kansien väliin. Tykkään kyllä kerätä ideoita ja reseptejä sinne kansien väliin, mutta kannet unohtuvat sitten avaamatta. Leipomiseni pysyy siis edelleen virtuaalisena. Onneksi saan ihailla sinun hurmaavia leipomuksiasi.

    VastaaPoista
  5. Nii' siehä se oikein sapuskan laittaja olet, nii kaikkea hyvvää, et pittäiskö täs iha katteelinen olla?
    "Maistus varmaan mulleki".

    VastaaPoista